Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Historiallinen Tampereen tavara-aseman siirto on nyt tehty, poikkeuksellinen suurhanke sujui suunnitellusti – näin siirto onnistui, katso video uudelta paikalta

Tampereen keskustan alue koki lauantaina historiallisen hetken, kun yli satavuotias tavara-asema siirtyi vihdoin. Työnjohtaja Jere Vesanen Kreatelta lähetti Aamulehteen tekstiviestin kello 15.41, että tavara-asema on kohta siirretty. Aamulehden valokuvaaja Petri Huhtinen kertoi kello 16.17, että urakka oli saatu päätökseen ja että tavara-asema oli siirretty uudelle paikalleen. Huhtisen mukaan paikalla oli jonkun verran yleisöä katsomassa, miltä uudella paikallaan seisova asema näyttää. Katso video, kun tavara-asema seisoo uudella paikallaan: Kreate lähetti hetki siirron päättymisen jälkeen tiedotteen siirron sujumisesta. Sen mukaan noin 50 metriä pitkän ja 23 metriä leveän, vuonna 1907 rakennetun rakennuksen siirto oli ohi noin kolmessa tunnissa. – Rakennuksen ja siirtoradan stabiliteetin varmistaminen oli urakan vaativin tekninen suoritus tarkkoine suunnitelmineen. Huolellisella esivalmistelulla taattiin tavara-aseman pysyminen ehjänä noston, siirron ja tulevan laskun aikana, työmaapäällikkö Jere Vesanen hankkeen pääurakoitsijana toimineesta Kreatesta totesi tiedotteessa. Kreaten mukaan tavara-asemasta purettiin lähes kaikki väliseinät ja katto, jotta siirto saatiin hallituksi ja turvalliseksi. Lisäksi vanha kattorakenne oli osin palanut eikä sitä olisi voinut hyödyntää uudessa rakennuksessa. Ennen purkutöitä tavara-aseman painoksi arvioitiin 5 000 tonnia, kun se siirrettäessä oli vajaat 2 000 tonnia, tiedotteessa kerrotaan. Kreaten arvion mukaan tavara-asema oli tiettävästi ensimmäinen tiilirakennus Suomessa, mikä siirrettiin. Kaikki sujui Kreaten tiedotteen mukaan suunnitellusti. – Tämä on ollut teknisesti yksi urani vaativimmista töistä. Täytyy sen verran nostaa omaa häntää, että Kreate ei ollut tässä urakkakilpailussa halvin mutta ainoa, joka uskalsi lähteä urakkaa toteuttamaan tilaajan sitä tiedustellessa. Yleisesti ottaen Suomesta löytyy aika kapeasti osaamista näin vaativasta rakentamisesta, kohteen projektipäällikkönä toiminut Jussi Kiuru Kreatelta kertoi tiedotteessa. Siirron maksiminopeus ja samalla toteutunut nopeus oli noin 10 metriä tunnissa. Työmaapäällikkö Vesanen kuvaili tunnelmiaan huojentuneeksi sen jälkeen, kun siirto oli saatu onnistuneesti toteutettua. Pitkä suunnittelu Tavara-asema siirrettiin sen nykyiseltä paikalta, Ratapihankadulta, 28 metriä Tammelan suuntaan ja 9 metriä Itsenäisyydenkadun suuntaan. Rakennus tulee puretun rautatieläisten seurantalon Morkun paikalle. Asema siirrettiin viistosti, joten sen suunta ei muuttunut matkan aikana. Historiallinen rakennus siirtyi, koska se aiheutti nykyisellä paikallaan ongelmia liikenteen sujuvuudelle. Ratapihankatu on yksi keskustan pääväylistä. Se yhdistää Rantatunnelin ja Viinikan kiertoliittymän. Lopullisille perustuksilleen Kreate kertoo tavara-aseman asettuvan tulevana maanantaina. Tampereen kaupunginhallitus päätti Morkun purkamisesta ja tavara-aseman siirtämisestä vuonna 2018. Valmistelevat työt tavara-asemalla aloitettiin helmikuussa. Suojellun tavara-aseman siirto tuli mahdolliseksi, kun sen naapurissa sijainnut seurantalo Morkku purettiin toukokuussa. Morkku voitiin purkaa, kun sen rakennussuojelua koskeva valitusasia oli ratkaistu lainvoimaisesti. Tavara-asemaa siirrettiin 25. heinäkuuta 28 metriä Tammelan suuntaan ja sen jälkeen 9 metriä etelään päin eli Itsenäisyydenkadun suuntaan. Siirto-osuuden suoritti alihankintana hollantilainen Mammoet, joka on erikoistunut massiivisiin siirto-operaatioihin. Siirrosta vastaavaksi urakoitsijaksi valikoitui Kreate oy, jonka tarjoushinta urakasta oli 2,68 miljoonaa euroa. Urakkasopimuksen mukaan Kreate purki Morkun sekä siirsi ja vahvisti tavara-aseman. Siirtourakan lisäksi kaupungille tulee kustannuksia alueen infrarakentamisesta. Esimerkiksi viereisen Morkun aukion uudistamisen kustannusarvio on 3,4 miljoonaa euroa. Tulevaisuus Tavara-aseman siirtämisen jälkeen Ratapihankatu rakennetaan kulkemaan suunnitellun linjauksen mukaan eli tavara-aseman alkuperäisen paikan läpi. Sijainti oli nykyisellään ongelmallinen, koska Ratapihankatu, yksi keskustan pääväylistä, teki tavara-aseman kohdalla mutkan. Rakennuksen tuntumaan syntyi autoliikenteen ja kevyen liikenteen sumppu, jota yritettiin ratkoa erilaisin järjestelyin vuosia. Lisäksi alueelle rakennetaan muun muassa uusi silta Rongan alikulun pidentämistä varten, kaksi tukimuuria, portaita ja kevyen liikenteen väylää sekä uusi oleskelualue, Morkun aukio. Kaupunki kertoi heinäkuun alussa, että neuvottelut ovat käynnissä parhaan tarjouksen tehneen kanssa. Alueesta järjestettiin tontinluovutus- ja konseptikilpailu. Päätöksiä on määrä saada valmiiksi elokuussa. Kauppaa käsittelee ensin kaupunginhallitus ja sitten valtuusto. Historia Tavara-asema on valmistunut vuonna 1907. Jugend-tyylisen rakennuksen on suunnitellut Bruno Granholm. Rakennus on suojeltu. Tavara-aseman tehtävänä oli aikoinaan toimia tavarakuljetusten vastaanoton, lähettämisen ja välivarastoinnin tilana. Tavara-aseman vieressä sijainneessa makasiinissa eli tavarasuojassa säilytettiin sisällissodan jälkeen punavankeja. Tavara-aseman makasiinit on jo purettu.