Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Viiden tähden kotimainen elokuva: Seurapeli naurattaa ääneen ja nostaa palan kurkkuun

Ryhmä kolmeviitosia ystävyksiä lähtee viettämään yhden syntymäpäiviä saareen. Vaikkei matkalla Alkossa käytäisikään, on selvää, että luvassa on vanhojen kaivelua ja kipeitä totuuksia. Ja Alkossahan käydään. Arvatenkin naurun ja kyynelten jälkeen valkenee kaukainen ranta. Onneksi kuitenkaan ei oleellisinta ole se, mitä Seurapelissä tapahtuu, vaan se, kuinka se kerrotaan. Siinä onnistutaan komeasti. Jenni Toivoniemi kirjoitti ja ohjasi elokuvan, jossa ystävyys lämmittää, kitka kitisee ja palaset napsahtelevat nautittavasti kohdilleen. Se onnistuu naurattamaan ääneen ja nostamaan palaa kurkkuun. Hetkittäin jopa syvällinen Emmi Parviainen on Mitzi, joka ei yllätyssynttäreistään riemastu. Ne kuitenkin antavat porukalle syyn kokoontua pitkästä aikaa yhteen. Paikalle jopa lennähtää Mitzin paras ystävä, Laura Birnin esittämä Veronika. Mukanaan maailmalta hän tuo uuden ruotsalaisen poikaystävänsä, Hollywood-tähti Mikaelin ( Christian Hillborg ). Siitä saadaan elokuvaan pulppuavaa monikielisyyttä ja -mielisyyttä. Sekä tietenkin saunakohtaus, jossa Ruotsin poikaa vihdotaan raivokkaasti. Samuli Niittymäki , Eero Milonoff , Iida-Maria Heinonen , Paula Vesala ja Paavo Kinnunen täydentävät seurueen. Synttäriporukasta jokaisella on omat heikkoutensa, mutta näyttelijäryhmästä ei todellakaan heikkoa lenkkiä löydy. Ystävät ovat viestinnän ja kulttuurin ammattilaisia, joten sana on hallussa. Seurapelin vuoropuheluun mahtuukin kevyttä läppää, sivaltavia lauseita ja suojauksen läpäisevää ironiaa. Nuoruudesta ei oikein päästä eroon, eivätkä porukat välttämättä ole yhtään sen fiksumpia kuin jossain Levottomissa kaksi vuosikymmentä sitten. Elokuva kumminkin on – hetkittäin jopa syvällinen. Enkä välttämättä tarkoita sitä, että voimattomuuden tunnossa otetaan puheeksi maailmanloppukin. Enteitä ilmassa Emmi Parviainen on tehnyt vahvaa jälkeä Kansallisteatterin Tšehov-tulkinnoissa. Paljon tätä on myös Seurapelissä , kun juhlakansa yrittää hiljalleen rapistuvassa huvilassa pitää kiinni menneisyydestään ja toisistaan. Ihmistouhujen lomassa näemme hiiren vohkimassa sipsejä ja kärpäsen nauttimassa pöydälle jäänyttä hedelmää. Semmoiset kuvat tuovat mieleen barokkiajan asetelmat, joiden yksityiskohtiin taiteilijat ujuttivat vertauskuvia kuolemasta ja katoavaisuudesta. Kentin ja juomalaulujen lomassa soivatkin remakat tulkinnat saman ajan kamarimusiikista. Maailmanlopusta puheen ollen: Seurapeliä kuvattiin kesällä 2019, ja ystävät lukevat taivaanrannan kajosta ilmastokatastrofin enteitä. Tänään siinä oirehtii toisenlainen kriisi. Kevät 2020 teki ihmiselämän katoavaisuuden tutuksi väkisinkin. Läheisyys on entistäkin kipeämpää ja kaivatumpaa.