Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Selvitys valmistui: viranhaltijoilla epäselvyyttä valmisteluvastuusta – ministeriö selvitti, miksi Suomen liittyminen EU:n yhteisiin maskihankintoihin viivästyi

Epäselvyydet valmisteluvastuussa olivat sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan syynä siihen, että Suomi viivästyi EU:n yhteisestä suojamaskihankinnasta. Hallintoylijohtaja Jaana Kosken tekemän selvityksen mukaan tiedonkulut ongelmat ja niistä aiheutunut myöhästyminen ei johtunut kenestäkään yksittäisestä virkamiehestä. STM:n viranhaltijajohto on julkisuudessa pallotellut asiassa vastuuta toisilleen. Selvityksen mukaan epäselvyys ei johtunut kenestäkään yksittäisestä virkamiehestä. Useita kompurointeja maskihankinnoissa Selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosella (vas.) oli perusteltu käsitys siitä, että hankinnan taustalla olleen puitesopimuksen valmistelu etenee nopeasti. Pekonen kommentoi selvitystä sunnuntaina Twitterissä. Ministeri toteaa, että asiassa on tapahtunut tietokatkoja, joita hän ei pidä hyväksyttävinä. – Jotta voimme varmistaa, että vastaavia katkoja ei pääsisi tapahtumaan, käynnistän sosiaali- ja terveysministeriössä toimenpiteitä tiedonkulun vahvistamiseksi ja vastuiden selkeyttämiseksi, Pekonen kirjoittaa tviitissään. Pekonen sanoo edellyttävänsä, että toimenpiteet viedään ministeriössä läpi tehokkaasti. Tapahtunut ei Pekosen mukaan ole horjuttanut hänen luottamustaan ministeriön viranhaltijoihin, eikä johtoon. Edellyttää puitesopimusta EU-yhteishankintoihin osallistuminen edellyttää puitesopimukseen liittymistä. Koska EU-hankinnat eivät lääkkeitä ja rokotteita lukuun ottamatta kuulu Pekosen vastuulle, ei hänellä ollut tarkempaa tietoa yhteishankintojen aikataulusta eikä hänellä ollut syytä epäillä, ettei Suomi olisi voinut ehtiä avoinna oleviin hakuihin, STM:n tiedotteessa todetaan. Pekonen on julkisuudessa todennut, että yhteishankinnan ensimmäiseen vaiheeseen ehtiminen ei olisi juuri nopeuttanut suojainten saamista, vaan kansalliset hankinnat voivat jopa olla yhteishankintaa nopeampi reitti. Poliisi tutkii suojainhankintaa Suomi on kompuroinut suojainhankinnassa muutenkin. Kompuroinnin seurauksena Huoltovarmuuskeskuksen johtaja Tomi Lounema joutui eroamaan ja kaksi virkamiestä hyllytettiin käynnissä olevan selvityksen ajaksi. Poliisi puolestaan tutkii, onko Huoltovarmuuskeskusta erehdytetty hankkimaan suojaimia, jotka eivät täyttäneet laatuvaatimuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat toistuvasti viestittäneet, että suojaimista on pulaa sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Suojainten varmuusvarastoinnista säädetään pandemiasuunnitelmassa vuodelta 2012. Sen mukaan terveydenhuollon yksiköiden on varastoitava suojavarusteita 3–6 kuukauden normaalia kulutusta vastaavan määrän verran. Juttua päivitetty 26.4.2020 kello 20.23: Lisätty tieto ministeri Pekosen Twitterissä kirjoittamista kommenteista.