Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Reetta Hurske ja Ella Junnila avaavat kautensa Ratinassa lauantaina

Ratinan stadionilla järjestetään yleisurheilun seurajoukkueiden Euroopan cupin B-ryhmän kilpailu lauantaina. Sama tapahtuma järjestettiin Tampereella myös vuosi sitten. Miehissä on mukana 11 joukkuetta ja naisissa kymmenen. Miehissä on mukana Helsingin Kisa-Veikot. Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti kyseisen kisan vuosi sitten ja nousi A-sarjaan. Siksi naisten kilpailussa ei ole nyt suomalaisjoukkuetta. Kisan järjestävä Tampereen Pyrintö osallistuu miesten ja naisten sarjoihin ulkopuolisena, eli se ei ole mukana varsinaisissa kilpailuissa. Pyrinnön korkeushyppääjä Ella Junnila ja pika-aituri Reetta Hurske avaavat ulkoratakautensa Ratinassa lauantaina. Kummaltakin voi odottaa vahvaa kesäkautta ja molemmilla on sauma yltää MM-kisoihin. Lisäksi muiden muassa Pyrinnön ottelijat Maria Huntington ja Miia Sillman nähdään Ratinassa. Kumpikin oli vahvassa vireessä kauden avauksessa Tampereella viikko sitten. Huntington osallistuu lauantaina kuulaan, Sillman pika-aitoihin. Seurajoukkueiden Euroopan cupin kisa alkaa kello 12.