Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uutta tietoa Tampereen Kalevantien pyöräturmasta: Molemmilla osapuolilla oli nopeuden tallentavat älylaitteet – Myös lakaisukoneen kuljettajaa on kuultu

Kalevantiellä sattuneen pyöräilijän kuolemaan johtaneen turman tutkinta on edennyt. Pyöräilijä menehtyi törmäyksessä perjantaina Kalevantien ja Hautausmaankadun risteyksessä Tampereella. Pyöräilijä tuli vastakkaisesta suunnasta ja lakaisukone kääntyi oikealle pyöräilijän eteen. Poliisi on tehnyt sekä teknistä tutkintaa että kuullut lakaisukoneen kuljettajaa viikonlopun aikana. – Olemme saaneet hänen kertomuksensa, miten asiat ovat hänen mielestään menneet. Tapahtumien kulku on edelleen sama, mikä on alunperinkin tullut poliisin tietoon. Kuljettaja ei jostakin syystä ole havainnut pyöräilijää, rikoskomisario Jani Ortamala kertoo. Kuulustelujen lisäksi on tehty teknistä tutkintaa. Molemmilla osapuolilla on ollut nopeuden tallentavaa elektroniikkaa. Niistä kerätyllä tiedoilla on arvioitu ajonopeudet törmäyksessä. – Lakaisukoneessa on jonkin näköinen gps, joka tallentaa nopeuden tietyn väliajoin. Emme pysty ihan tarkalleen sanomaan, mikä on nopeus törmäysvaiheessa. Lakaisukoneella 36 kilometriä tunnissa on ollut maksimi jossain vaiheessa ennen törmäystä, mutta metri metriltä emme pysty katsomaan, mikä nopeus oli. Ylinopeutta ei kuitenkaan ollut, Ortamala kuvaa. Millainen oli pyöräilijän nopeus? – Pyöräilijän nopeus oli normaali, ei ollut ylinopeutta. Varmasti tuollaisilla nopeuksilla ajetaan paljon. Ortamala kertoo, että lakaisukoneen kuljettajan kuuleminen on saatu päätökseen. Seuraavaksi poliisi kerää materiaalin yhteen ja asia etenee syyttäjälle seuraavien viikkojen aikana. Poliisi epäilee lakaisukoneen kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.