Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Ukkosta ilmassa ja vettä on tulossa kuin aisaa – sadevaroitus koskee perjantaina iltapäivällä myös Pirkanmaata

Torstaina mitattiin kesän sade-ennätys. Porin rautatieasemalla satoi tunnin aikana lähes 35 millimetriä. Lue lisää: Porissa satoi niin paljon vettä, että poliisi kielsi ajamasta alikulkuihin – tältä kaupungissa näytti torstaina iltapäivällä: Sadealueet yltäneet jo Pirkanmaan ylle Sateet eivät ole tänään hellittämässä, sillä Ilmatieteen laitos on antanut sadevaroituksen Lounais-Suomeen, Hangosta Pohjanmaalle ulottuvalle alueelle. Vettä voi tulla paikoin yli 20 millimetriä tunnissa. Varoitus koskee myös Pirkanmaata. Ilmatieteen laitos on merkinnyt sadevaroituksen olevan voimassa perjantaina kello 13–19. Myös ukkosta on ilmassa. – Ukkostelua on tänään Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala kertoo. Aurinkokin pilkahtelee sade- ja ukkoskuurojen välissä, erityisesti maan itäosissa. Pilvisintä on Lapissa, jossa lämpötila on korkeintaan 15 astetta.