Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kesämökki tuhoutui täysin tulipalossa Urjalassa – palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja

Urjalassa jälkisammutetaan täysin tuhoutuneen kesämökin paloa. Pelastuslaitos sai hälytyksen Urjalan Lystinkankaantielle torstaina kolmen aikaan iltapäivällä. Päivystävä palomestari Matti Saarinen kertoo, että noin 40 neliömetrin yksikerroksinen loma-asunto oli täyden palon vaiheessa, kun palokunta pääsi paikalle. – Siellä oli yksi seinä ja piippu pystyssä, muuten rakennus oli tuhoutunut. Nyt on jälkisammutus ja raivaus menossa vielä hetken aikaa, Saarinen kertoi neljän jälkeen iltapäivällä. Hälytyksen palopaikalle teki ohikulkija. Tulipalon savut näkyivät kauas. Poliisi on myös ollut palopaikalla, mutta raunioita ei ole vielä päästy tutkimaan. – Todennäköisesti rakennuksessa ei ole ollut ketään, Saarinen kertoo. Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotti kello 16.28, että palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Omistaja oli käynyt lämmittämässä rakennusta ja poistunut noin tuntia ennen palon havaitsemista. Palaneen mökin lähistöllä ei ole muita rakennuksia, ja maa on lumen peittämä, joten palon leviämisvaaraa ei ollut. Jälkisammutus Lystinkankaantiellä jatkuu kello 17 asti. – Sitä yritetään saada sillä tavalla sammuksiin, ettei tarvisi ajaa sinne uudestaan. Voi olla, että se käryää vielä pidemmän aikaa, se on iso hiilikasa. Edit 11.4. kello 16.33: lisätty Pirkanmaan pelastuslaitoksen tieto siitä, että palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.