Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Pitkään jatkuneen lämpimän ja sateisen sään vaikutukset: Sorateillä kantavuusongelmia, hakkuita siirretty, hyönteiset hereillä eikä yhtäkään lumikuormaa

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Iiris Viljanmaa kertoo, että Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen sääennusteet lupaavat tavanomaista lämpimämmän sään jatkuvan helmikuun ensimmäiselle viikolle saakka. Myös vesisateita on edelleen luvassa. –Ennusteiden mukaan lähiviikkojen aikana sää on eteläisessä Suomessa jopa noin 6 astetta tavanomaista lämpimämpää, ja vielä helmikuun alussa lämpötila nousee noin 3-6 astetta tavanomaista korkeammalla. Toive olisi, että helmikuu olisi kylmempi. Pauli Jokinen ilmatieteen laitokselta kertoo, että vaikka sateita on talven aikana riittänyt, ei voida puhua poikkeuksellisista sademääristä. Keskiviikkoaamun paikoin runsaistakin sateista huolimatta sademäärät jäivät esimerkiksi Tampereen Härmälän mittauspisteellä melko maltillisiksi. Keskiviikkoiltaa edeltävän vuorokauden aikana vettä satoi Härmälän mittauspisteelle 8,8 millimetriä. Jos sama määrä olisi satanut lumena, puhuttaisiin 8–10 senttimetriä paksusta lumikerroksesta. Leuto talvi tuonut säästöjä Leudolla talvella on ollut vaikutusta esimerkiksi Pirkanmaan alueen sorateihin sekä koko maan metsähakkuisiin. Tampereen kaupungin työpäällikkö Kari Pitkänen kertoo, että leuto sää on aiheuttanut eniten harmia asfalttiteille, kun runsaiden sateiden myötä pieniä reikiä on noussut sinne ja tänne. Myös sadevesiviemäreiden kunto on pysynyt hyvänä. – Vaikka vettä on satanut paljon, on pelastuksena olut se, että olemme joutuneet hiekoittamaan teitä tänä talvena melko vähän. Tästä johtuen myös tukkeutuneita kaivoja on jouduttu avaamaan melko vähän. Pitkänen kertoo, että lämpimän sään selkeästi suurin etu on ollut syntyneet säästöt. – Viime talvena veimme pois noin 5 000–6 000 kuormaa lunta. Tänä vuonna ei ole viety pois vielä yhtäkään. Useita kymmeniä tuhansia euroja maksavia teiden aurausten yölähtöjä tehtiin joulukuussa ainoastaan yksi. Sateet näkyvät sorateillä Sateet ovat kurittaneet myös sorateitä. Pirkanmaan Ely-keskuksen tienpidon asiantuntija Tomi Alho kertoo, että runsaista sateista johtuen useat soratiet ovat pehmentyneet ja teille on muodostunut runsaasti kuoppia. Alho kertoo, että runsassateinen syksy on aiheuttanut sen, että soratiet ovat märkiä hyvinkin syvälle. Monella soratieosuudella voidaan sanoa, että maa on kyllästynyt vedellä. Kuoppien lisäksi sorateiden kantavuus on paikoin heikentynyt. –Vaikka kaikki on tietenkin mahdollista, tiet tuskin pettävät alta. Totta on kuitenkin se, että kun kantavuus heikkenee, painaumia ja muodonmuutoksia tulee syvällekin tiehen. Sorateille haasteita aiheuttaa sateiden lisäksi sahaava lämpötila. –Märän tien pintakerroksen jäätyminen ja sulaminen pehmentää herkästi pintaa entisestään. Runkoa myöten hyvin märän tien jäätyminen talveksi kasvattaa lisäksi kevään kelirikon todennäköisyyttä. Alho kertoo, että suurimpia vahinkoja pystytään hillitsemään yleisimmin keväisin asetettavien painorajoitusten avulla, jotka ovat mahdollisia jo nyt osalle tieosuuksia. Myöskään asvalttipinnat eivät ole täysin turvassa sateilta. –Kantavuusongelmaa ei ole samaan tapaan, mutta routavauriot aiheuttavat haastetta vuosittain. Seisova vesi kuluttaa myös asvalttipintaa erityisesti silloin, kun lämpötila liikkuu nollan asteen tuntumassa. – Asvaltin pinta on huokoinen. Kun sulanut vesi jäätyy asvaltin pinnassa oleviin rakoihin, rikkoo jää laajentuessaan pintaa aiheuttaen koloja pintaan. Kolot voivat myös kasvaa hyvin nopeasti veden ja liikenteen vaikutuksesta. Vilkkaalla tiellä reikä saattaa kasvaa pienestä alusta moninkertaiseksi jopa muutamassa tunnissa. Suojaan sateelta Poikkeuksellinen sää tuo haasteita myös rakentamiseen. Kannen ja areenan työmaan projektijohtaja SRV:n Rauno Kulmala kertoo, että sade ei estä muita töitä kuin isojen holvien betonitöiden tekemisen, joita ei pystytä suojaamaan sateelta. –Muita osin betonityöt voidaan suojata valun jälkeen, jolloin kiviaineksen erottumista ei tapahdu. Kulmalan mukaan sade tuo haasteita myös työturvallisuuteen, johon tulee suhtautua erityisen tarkasti. Kulmala painottaa, että sateen lisäksi tuuli tuo haasteita työmaille, sillä se haittaa esimerkiksi torninosturin toimintaa ja pahimmassa tapauksessa keskeyttää sen käytön kokonaan. Osa hakkuista odottaa pakkasia Lämmin alkutalvi on siirtänyt myös osaa metsähakkuiden aloituksista esimerkiksi savi- ja silttipohjaisilla metsäalueilla, jotka ovat märkinä pehmeitä. Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Jori Uusitalo kertoo, että yksi lämmin viikko tammikuussa ei vielä aiheuta katastrofia, mutta mikäli sääolosuhteissa ei nähdä muutosta tammikuun aikana voi se pahimmillaan johtaa jopa tuotannon rajoituksiin sekä siihen, että puuta tuodaan Suomeen ulkomailta. – Tällä hetkellä puuta on kuitenkin hyvin saatavilla. On myös hyvä muistaa, että kaksi kolmasosaa puusta sijaitsee alueilla, joissa maaperä on hyvin märkää kestävää. Myös suurimmat puunkorjuumäärät ajoittuvat tammi- ja maaliskuun välille, joten myös kuukausia on vielä jäljellä. Uusitalon mukaan haastavat sääolosuhteet sekä kausivaihtelu lisäävät myös kustannuksia siten, että vaikutukset näkyvät suoraan puun hinnassa. – Kun joudutaan vähentämään työtä tiettyjen kuukausien aikana, kuormittaa se toisia kuukausia siten, että töitä tehdään tuplavuoroissa paljon maksavalla konetyöllä. Hyönteiset hereillä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Esa Huhta kertoo, että metsän eläimille lämpimällä säällä on pääosin positiiviset vaikutukset. – Ruokaa on hyvin saatavilla niin hyönteisiä kuin siemeniä syöville linnuille ja eläimille. Lämpimän sään myötä myös Suomessa talvehtimista yrittävien lintujen määrä on suuri. Huhdan mukaan myös vesilintuja on oletettavasti eteläisessä Suomessa paljon. Osalle eläimistä lumeton maa tuo kuitenkin suuremman riskin joutua saaliiksi. – Kettu ja kanahaukka havaitsevan valkoisen jäniksen hyvinkin kaukaa. Myös riekko sekä pääosin maan alla liikkuva kärppä joutuvat herkästi petojen saaliiksi.