Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Miestenniksen suuret mukana Tokiossa – Federer vahvisti myös osallistumisen Ranskan avoimiin

Sveitsiläinen tennislegenda Roger Federer aikoo ottaa osaa ensi vuoden kesäolympialaisten tennisturnaukseen Tokiossa. Federer pelaa myös ensi vuoden Ranskan avoimissa, johon hän teki paluun tänä vuonna kolmen vuoden tauon jälkeen. Federer, 38, mietti ensi kauden ohjelmaansa tarkkaan, ja päätyi lopulta olympiaosallistumiseen keskikesän Wimbledonin ja alkusyksyn Yhdysvaltain avointen välissä. –  Sydämeni päätti osallistumisesta jälleen olympialaisiin, kaikki suurvoitot huimalla urallaan haalinut, mutta olympialaisissa vielä ilman kaksinpelikultaa oleva Federer kertoi. –  Pelaan myös (alkukesän) Ranskan avoimissa. Sitä ennen en luultavasti pelaa paljoakaan, koska tarvitsen aikaa tenniksen ulkopuolella ja myös aikaa perheelleni. Tokion tennisturnauksesta on luvassa varsin herkullinen, sillä myös Serbian Novak Djokovic ja Espanjan Rafael Nadal ovat ilmoittaneet olympiaosallistumisesta. Federer on heidän takanaan maailmanlistan kolmosena.