Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Yrittäjä: Säännöt ovat samat kaikille, 10 henkeä tai alle saa olla koolla

Maarit Lähteenmäki ihmetteli (AL 7.4.) miksi yksityiset kuntosalit saavat pitää ovensa auki, vaikka samaan aikaan julkisen puolen harrasteet ovat suljettu, esimerkkinä kuntosalit. Ja samat säännöt pitäisi olla kaikilla. Vastaus on yksinkertainen. Säännöt ovat samat kaikille, maksimissaan 10 hengen tilaisuudet ovat sallittuja, sulkeminen on suositus – ei määräys. Vain ravintoloiden, baarien osalta on sitova määräys sulkemisesta tietyin poikkeuksin. Kyse on taloudesta. Jääkiekko-otteluita ei kannata pitää 10 hengen katsojamäärälle, ei teattereita, museoita eikä pääosin yleisösaunoja. Pidin yleisösaunaa auki ainoana Pirkanmaalla lauantaisin viime viikonloppuun asti. Entä miksi yleisösaunat eivät ole auki ja taidenäyttelyt ja avajaiset julkishallinnossa pysyvät kiinni? Kyse on etenkin logistisesta ongelmasta ja sen hallinnasta ja oheispalveluiden tarjonnasta. Jos yleisen savusanan pääsymaksu on 12 euroa ja saunaan saadaan onnistumaan päivän saunomisaikana yhteensä 30 henkeä, niin myyntituotto on silloin 150 euroa, millä hinnalla savusaunaa ei lämmitetä ja valmistella. Kun yritykselläni on erillinen savusaunarakennus, taidesauna ja ravintola, josta myytiin muun muassa lohisoppaa ja virvokkeita, ja aukioloaika oli 6 tuntia, niin kokonaisväkimäärän lipputulot ja oheispalvelutuotot tekivät toiminnan järkeväksi. Nyt kun ravintolatoiminta paikanpäällä Suomessa kiellettiin, loppuivat oheistuotot ja kannattava toiminta yleisösaunalle. Toinen asia yleisösaunan pitämiselle korona-aikana oli ammattilaistaso siivouksessa. Noin viikko sitten Stiina Kaara kirjoitti hyvän mielipidekirjoituksen AL:ssä, jossa toi esiin että ammattitutkinnon suorittaneet ammattisiivoojatkin suojelevat ammattitaidollaan virukselta. Luullaan, että omatoimiharrastelijan siivous kuten hän kuvasi suit-sait olisi riittävä. Ei se ole. On myös otettava huomioon inhimillisyys eli yrittäjän huolenpito työntekijöistään, että heillä olisi töitä. Kirjoittaja on toimitusjohtaja, Urkin Piilopirtti, Pinsiö.