Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Hurjassa voittoputkessa oleva Akaan Leijona jyräsi futsal-finaaleihin – Nyt riittää vain kulta: ”Olemme vasta puolitiessä”

Akaalainen Leijona Futsal eteni toisen kerran peräkkäin futsalin SM-finaaleihin. Joukkue kaatoi lauantaina vieraissa espoolaisen GFT:n 4–2 (2–1) ja voitti välieräsarjan 3–0. Varmistunut mitali on Leijonan seurahistorian kolmas. Vuosi sitten se sai hopeaa ja kaksi vuotta sitten pronssia. Nyt kelpaa vain ja ainoastaan se kaikkein kirkkain. – Olemme vasta puolitiessä. Haluamme kirkastaa viime vuoden hopean. Missään nimessä kukaan ei ole vielä tyytyväinen tähän saavutukseen. Lähdemme hakemaan mestaruutta vahvalla itseluottamuksella, akaalaisten valmentaja Jari Hakala sanoo. Itseluottamukselle on syynsä: lauantainen oli jo 16. voitto putkeen. – Olemme joukkueena vahvempia kuin viime vuonna ja nälkä on kasvanut. Emme tyydy hopeaan. Vaikka viime vuonnakin oli mahdollisuus mennä vielä pidemmälle, niin nyt tahtotila on niin kova, että vain mestaruus kelpaa, Hakala korostaa. Leijona kohtaa joko Kampuksen Dynamon, jolle se taipui viime vuoden finaaleissa, tai Someron Voiman. SoVo voitti lauantaina 3–2 ja kavensi sarjan 1–2:een. – Kumpi tahansa tuleekaan, niin vastaan asettuu täysin erilainen joukkue. Meidän täytyy pystyä scouttaamaan vastustajan pelisysteemi ja tietyt avainpelaajat pois. Lisäksi omaan pelaamiseen täytyy tuoda jotain uutta – on se sitten erikoistilanteisiin tai kentälliseen. Tässä joukkue onnistui hyvin välieräsarjassa, jossa Leijona oli selkeästi vahvempi. – Kotiotteluissa olimme selkeästi valmiimpia. Pystyimme riisumaan GFT:n aseista. Meille on tullut voittamisen kulttuuria, emme vain suostu häviämään. Nämä kuitenkin ratkeavat lopulta henkisellä puolella, Hakala sanoo. Lauantainen ottelu oli välieräsarjan kamppailuista tiukin. Leijona Futsal menetti 2–0-johtonsa, mutta taisteli voiton viimeisen viiden minuutin aikana. Jussi Nyström viimeisteli 3–2-maalin neljä ja puoli minuuttia ennen loppua. Jovan Stankovic sinetöi loppulukemat tyhjiin.