Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

500 euron arvoisella kausikortilla näkee kaikki vuoden 2020 keikat – Tampereen uusin musiikkiklubi tuo keväälle 100 konsertin paketin

Tampereen uusi musiikkiklubi G Livelab on lähtenyt käyntiin taiteellisesti lupaavin tuloksin. Siitä esimerkkinä on viime viikolla klubilla esiintyneen amerikkalaisen jazztähden Jason Moranin trion huippukonsertti. Vanhan kirjastotalon viereiseen entiseen lehtilukusaliin rakennetun G Livelab Tampereen tiistaina julkaisema kevätkauden ohjelma jatkaa vahvasti jazzmusiikkiin painottuvaa linjaa, mutta mukaan mahtuu paljon muutakin popista rokkiin, räppiin, maailmanmusiikkiin ja klassiseen musiikkiin asti. Esimerkki: kevätkauden ensimmäinen artisti 4. tammikuuta on iskelmälaulaja Meiju Suvas . Kaikkiaan G Livelab Tampere järjestää kevään aikana satakunta konserttia. Klubi ottaa käyttöönsä kausikortin, joka on voimassa kaikissa vuoden 2020 konserteissa. Kausikortti ei ole henkilökohtainen, joten se sopii esimerkiksi myös yhteis- tai yrityskäyttöön. Kaksi kausikorttia G Livelab luovutti hiljattain myös lainattavaksi Tampereen kaupunginkirjastoon. Kausikortin vuosihinta on 500 euroa, ja sen voi hankkia G Livelab Tampereen nettisivuilta. Kevätkauden kansainvälisiä jazznimiä ovat muiden muassa Jaimie Branch , free jazz -kollektiivi Irreversible Entanglement ja Moor Mother , trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa esiintyvä islantilaisen pianistin Sunna Gunnlaugsin trio sekä australialaisbasisti Linda May Han Oh . Kotimaisia jazzmuusikoita klubin keväässä ovat Timo Lassyn ja Teppo Mäkysen duo, Dalindeo sekä pianisti Iiro Rantala , joka oman My Finnish Calendar -konserttinsa lisäksi isännöi nuorien lahjakkuuksien Apollo Artistit -iltaa. –  Tampereella ei ole Jazz Happengin ohella ollut toista toimijaa, joka toisi jazzin maailmantähtiä Suomeen tässä mittakaavassa. Täytämme suuren aukon kaupungin musiikkitarjonnassa ja tarjoamme tietysti myös parasta kotimaista jazzia läpi vuoden, toteaa G Livelab Tampereen toimitusjohtaja Annamaija Saarela klubin tiedotteessa. Lauluntekijöitä ja barokkia G Livelabissa kuullaan keväällä useita kotimaisia lauluntekijöitä kuten Mirel Wagneria ja Jarkko Martikaista sekä yhtyeitä kuten Clifters, Kalevauva.fi, Ursus Factory ja Pimeys. Lavalle astuvat myös soul-laulaja Nicole Willis ja blueskitaristi Erja Lyytinen . Klubi jatkaa keväällä yhteistyötään Helsingin G Livelabin, Eclipse Jazz Clubin, Nuevo Quinteto Otra Vezin isännöimän TangoLabin sekä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Klassisen musiikin antia kevätkaudella on viulisti Minna Pensolan kuratoima konserttisarja Beethoven 250, jonka avauskonsertissa esiintyy jousikvartetti Meta4. Keväällä klubilla esiintyy myös Suomalainen barokkiorkesteri.