Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Salama sytytti vanhan kansakoulun saunan Ruovedellä – palomestari kehuu asukkaita: ”Toiminta aivan napakymppi”

Salama sytytti tulipalon tiistaina Ruovedellä vanhan kansakoulun saunassa Haukkamaantiellä. Salama sytytti yläkerrassa olevan sähkösaunan sisäpuoliset seinä- ja kattorakenteet palamaan. –  Kotona ollut asukas oli havahtunut palovaroittimen ääneen ja sai suljetuksi saunan sekä yläkerran ovia ja poistui sen jälkeen ulos odottamaan palokuntaa. Ovien sulkeminen rajoitti palon kehittymistä, Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotti puoli kahdelta. Palomestari Matti Saarinen kehuu asukkaiden toimintaa ”napakympiksi”. – Tämä oli iso kaksikerroksinen rakennus, ja palosta olisi voinut tulla isot vahingot. Nyt jouduimme käyttämään sammutuksessa vain vähän vettä, mikä pienensi vahinkoja. Seiniä ja kattoa piti purkaa, mutta ei laajasti. Saarinen kehuu myös talon ylä- ja alakerran sarjaankytkettyjä palovaroittimia, joiden ansiosta asukkaat huomasivat palon. – Ne maksoivat itsensä takaisin. Asukkaat kertoivat, että täällä oli ukkostanut ja yhtäkkiä oli räsähtänyt kovaa. Palokunta sai rajatuksi palon saunan seinä- ja kattorakenteisiin. Muualla tiloissa on savuvahinkoja. Kukaan ei loukkaantunut palossa. – Voi olla että palokunta käy vielä illalla tarkastamassa tilanteen, mutta palo on sammutettu, Saarinen sanoo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle hieman ennen puolta päivää. Päivitys: Juttua muokattu kauttaaltaan kello 13.50.