Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kansanedustaja Anna Kontula: Kävelemme omin jaloin panoptikoniin – emme tiedä, tarkkaillaanko meitä vai ei

1700-luvun lopulla filosofi Jeremy Bentham suunnitteli panoptikon-vankilan. Sen keskustan muodostaa vartiotorni, jota sellit ympäröivät kehänä. Tornista näkee hyvin kaikkiin selleihin, mutta koska sen ikkunat on tummennettu, eivät vangit tiedä, milloin ja kenen toimesta heitä ehkä tarkkaillaan. Nykypäivänä tällainen häkkyrä loukkaisi raskaasti yksityisyyden suojaa. Benthamin aikalaiset näkivät asian kuitenkin toisin. Yksityisyys – niin kuin me sen ymmärrämme – oli useimmille vieras, sillä köyhät elivät ahtaasti ja rikkaat palveluskunnan ympäröimänä. Ja ihmisiä seurasi tietysti myös Jumala esikuntineen. Syntyhetkellään panoptikon ei siis suinkaan loukannut kenenkään perusoikeuksia vaan pikemminkin toi vankien olosuhteiden lähemmäs normaalia. Raja yksilön ja häntä ympäröivän yhteisön välillä oli eri tavalla huokoinen kuin miten me sen käsitämme. Outoa oli pikemminkin eristäytyminen. Ajatus yksilöllisyydestä ja yksityisyydestä syntyi vasta porvarillisen yhteiskunnan myötä. Vähitellen teknologian kehitys sekä rahan ja vaihdon yleistyminen mahdollistivat mukavan elämän ilman laajaa palveluskuntaa. Samaan aikaan tiede ja jatkuvasti kasvava tuotanto vahvistivat kuvaa ihmisestä lähes kaikkivoipaisena olentona. Porvariston nousun myötä yksilö vahvisti rajojaan, suhteessa jumaliin ja ihmisiin. Yksilöä myös ryhdyttiin arvottamaan ja määrittelemään toisin kuin aiemmin – ei enää niinkään yhteisönsä, asemansa ja tekojensa kautta, vaan itsenään. Ihmisoikeudet kirjoitettiin tämän uuden yksilön oikeuksiksi. Demokratia perusteltiin jokaisen mielipiteen yhtäläisellä arvolla. Normiksi on vakiintunut yksityisyyttään vaaliva ja yksilöllistä elämänprojektia rakentava keskiluokka. Vaan ei ehkä enää kauaa. Älyteknologian yleistyessä me luovutamme koko ajan enemmän tietoa itsestämme, kävelemme omin jaloin panoptikoniin, jossa älykello rekisteröi unen laadun, askelmittari liikunnan, Spotify musiikkimieltymyksen, GPS sijainnin ja sosiaalinen media lörpöttelymme. Kaikki tämä perustellaan ihmisille yksilöllisyydellä. Mitä enemmän informaatiota, sen tarkemmin viestejä, sisältöjä ja toimintoja voidaan räätälöidä juuri sinun tarpeittesi mukaan. Samaan aikaan syntyy kuitenkin kaikkea muuta kuin yksilöllistä datamassaa, jota tutkijat, hallitukset, yritykset tai jotkut muut toimijat voivat käyttää omiin tarkoituksiinsa. Tiedot tallentuvat muodostaen elämänkaaren mittaisia aikasarjoja. Verkko ei tuonut valvovaa isoveljeä tai nimettävissä olevaa diktaattoria. Verkko toi epämääräisen tunteen, että jossain joku ehkä valvoo kiinnostuneena tekemisiäni, tai sitten ei. Niin kuin panoptikon. Tai Jumala, joka Facebookin tavoin tietää salaisimmatkin ajatukseni - ja ehkä vaikuttaa niihin, tai sitten ei. Kun epämääräisen tarkkailun alla olemisesta tulee taas normi, yksilön rajat huokoistuvat. Välillisine vaikutuksineen se on niin valtava muutos, että seurauksia on vaikea edes kuvitella. Kirjoittaja on pirkanmaalainen kansanedustaja (vas.).