Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hallitus kertoi koronarajoitusten jatkosta: Ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluajat pitenevät jo juhannuksen jälkeen – yli 500 hengen tilaisuudet sallitaan elokuussa

Hallitus on päättänyt höllentää koronavirusrajoituksia. Ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja pidennetään jo juhannuksen jälkeen 23. kesäkuuta alkaen. Yli 500 hengen tilaisuudet sallitaan sisä- ja ulkotiloissa 1. elokuuta alkaen. Hallitus kertoi koronarajoitusten jatkosta keskiviikkoiltana tiedotustilaisuudessa. Paikalla olivat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) Epidemiologisesta tilannekuvasta kertoivat strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä ja ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Lisäksi asiantuntijoina olivat paikalla hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä ja kansliapäällikkö Anita Lehikoinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Suora lähetys tiedotustilaisuudesta on nyt päättynyt. Tekstimuotoinen seuranta: Kello 19.54: Suora lähetys on nyt päättynyt. Tekstimuotoinen seuranta päättyy tähän. Kello 19.54: STT:n toimittaja kysyy, miten varmistetaan hoivalaitoksissa olevien ihmisten tasavertaiset oikeudet tavata läheisiään. Ministeri Kiuru sanoo, että kysymys on erittäin aiheellinen. Ympärivuorokautisessa hoivassa olevat ihmiset eivät aina ole olleet tasa-arvoisessa asemassa. Koronavirustilanteessa tulee varmistaa, että käytännöt ovat mahdollisimman samanlaisia. Kentälle on annettu seikkaperäisiä ohjeita esimerkiksi koskien hoitajien suojautumista, vierailujen ja ruokailujen järjestämisestä. Lähtökohtana on yhtenäiset käytännöt koko maassa. Haasteena on, että tilat ja yksiköt ovat erilaisia. THL kokoaa parhaita käytäntöjä kenttää varten, miten turvallisia vierailuja voitaisiin järjestää. Turvallisuus yksiköissä määräytyy paikallisten olosuhteiden mukaan. Ylilääkäri Taneli Puumalainen korostaa, että vierailut on tehtävä turvallisuus edellä. On pyrittävä estämään koronaviruksen leviäminen hoivakoteihin. Kello 19.44: Lännen Median toimittaja kysyy, suositteleeko valtioneuvosto, että vierailijat käyttävät hengityssuojaimia, kun menevät tapaamaan läheisiään. Minkälainen ohje julkisiin liikenteisiin, kun lähdetään juhannuksen viettoon? Taneli Puumalainen sanoo, että THL:n sivuilla on kattava ohjeistus. Jos on sairauden oireita, niin on parempi olla vierailematta ja mennä itse koronavirustestiin. Suojamaskeja voi käyttää kokonaisuuden osana, hyvän käsihygienian ja muiden turvatoimenpiteiden lisäksi. Joukkoliikenteeseen liittyen on toivottavaa, ettei pakkauduttaisi ahtaasti ja pitkäksi aikaa kulkuvälineisiin, Puumalainen sanoo. Aina ei voi kuitenkaan tietää, kuinka täyteen bussi tai juna tulee, hän toteaa. Yleiset turvallisuusohjeet on hyvä muistaa. Kello 19.42: Maaseudun tulevaisuuden toimittaja kysyy ovatko uudet tartunnat sellaisia, jotka yhdistyvät tartuntaketjuun vai tulevatko yllätyksenä. Minkälaiset ovat ohjeet juhannuksen viettoon? Ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä vastaa, että on tautiketjuja liittyen esimerkiksi joukossa liikkumiseen. Joistakin tapauksista ei tiedetä, mistä tartunta on peräisin. Selvinnee lähipäivien aikana. Ministeri Kiuru vastaa juhannuksen viettoon. Hallitus toivottaa hyvää juhannusta tautitilaanteesta huolimatta. Kiuru korostaa, että huolehditaan omasta ja muiden terveydestä. On pidettävä huoli siitä, että myös läheiset pysyvät terveenä. Julkisilla paikoilla ja sisätiloissa on voimassa yleiset suositukset, jotka liittyvät turvallisuuteen. Hyvä käsihygienia ja turvavälit vievät pitkälle. Ministeri Kosonen jatkaa juhannuskysymykseen liittyen. Kosonen kehottaa ihmisiä nauttimaan ulkoilmasta ja luonnosta. Kello 19.36: IS:n toimittaja kysyy, palautetaanko rajoituksia, jos tautitilanne pahenee. Kiuru vastaa: Tässä tautitilanteessa osaamme heikommin katsoa menneeseen. Valtioneuvoston toimintaohjeena on ollut se, että valppaana ollaan jatkuvasti. Viime kädessä on mahdollisuus toimia tässä tilanteessa toisin. Tartuntatautilaki antaa mahdollisuuden reagoida. Toisaalta, valtioneuvosto ei sulje pois, että joutuisimme palaamaan tautitilanteen pahentuessa takaisin. Uskon suomalaisten kykyyn hahmottaa iso kuva. Uskon, että ihmiset ovat sitoutuneita yleisiin suosituksiin. Kello 19.34: Seuraavaksi vuorossa ovat toimittajien kysymykset. Kello 19.34: Turvallisten vierailujen mahdollistamisesta on THL tehnyt omia suosituksiaan. Näitä on koottu THL:n verkkosivuille, Kiuru kertoo. Turvallisia vierailuja voi toteuttaa yleisissä ympärivuorokautisen hoidon tiloissa ja ulkona. Toisen oikeus tavata läheisiään ei voi vaarantaa toisen terveyttä ja henkeä, Kiuru sanoo. Kello 19.32: Jos turvalliset vierailut eivät ole mahdollisia, vierailukiellon voi asettaa tartuntatautilain mukaan yksikön johtaja, Kiuru täsmentää. Kello 19.32: Ympärivuorokautista hoitoa koskevat suositukset ovat seuraavana. Valtioneuvosto on linjannut, että turvallisia vierailuja myös ympärivuorokautisen hoidon yksiköihin voidaan toteuttaa ja järjestää. Kiurun mukaan on otettava vakavasti epidemian leviäminen riskiryhmien asumisyksiköissä. Valtioneuvosto muuttaa aikaisempaa päätöstään niin, että turvalliset vierailut ovat mahdollisia. Kello 19.30: Alueellinen harkinta on mahdollista tartuntatautilain mukaisesti, jos koetaan, että sairaaloiden osalta turvallisuus on vaarassa. Valtioneuvoston osalta suositus on se, että vierailuja ei tarvitse enää välttää. Kello 19.30: Ministeri Kiuru jatkaa vielä vierailuista sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin. Valtioneuvosto on päättänyt, että tautitilanne mahdollistaa sen, että suositus vierailujen välttämiseen liittyen sairaaloissa puretaan. Kello 19.27: Taneli Puumalainen THL:stä kertoo maailman ja Euroopan tilanteesta sekä Suomen tautitilanteesta. Tautiin on sairastunut yli 8 miljoonaa ihmistä ja siihen on menehtynyt yli 400 000 ihmistä. Tauti ei ole vielä rauhoittumassa. Koronavirus on siirtynyt erityisesti Amerikan mantereelle. Euroopan tilanne on mennyt jo pidempään parempaan suuntaa, Puumalainen sanoo. Suomen tilanne muistuttaa Baltian maita, Islantia, Norjaa ja Tanskaa. Ruotsissa on raportoitu enemmän uusia tapauksia. Ruotsi on kuitenkin lisännyt testaamisen määrää. Suomessa tautiin sairastuneita on yli 7 000. Hyvä uutinen on se että tartuttavuusluku on laskussa, Puumalainen sanoo. Tällä se on hetkellä 0,4-0,8. Suuri osa ihmisistä paranee, Puumalainen kertoo. Menehtyneitä on 326. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tautitapausten määrän ilmaantuvuus on laskusuuntainen. Vaara ei silti ole ohi, Puumalainen sanoo. Kello 19.21: Ravitsemistoiminnan asteittaisella avaamisella lisätään mahdollisuutta turvalliseen asiointiin ravintoloissa, Kiuru sanoo. Kello 19.21: 13. heinäkuuta isojen rajoitusten purun ohella jää voimaan ravintoloiden omaan valvontaan perustuvia yleisiä velvoitteita. Näitä ovat ilmoitusvelvollisuus siitä, että asiakkaille annetaan koronavirustartuntaan sopivia oireita kantava henkilö ei voi tulla ravintolaan. Asiakkaiden oleskelun on oltava riittävän väljää. Ravintoloiden on huolehdittava ravitsemisliikkeen tilojen ja pintojen puhdistamisesta. Asiakkaille mahdollisuus käsien puhdistamiseen. Ravintoloilla tulee olla kirjallinen suunnitelma toimenpiteiden toteuttamisesta ja sitä tulee päivittää. Kello 19.19: Maanantaina 13. heinäkuuta ravintolatoiminnalle asetetut rajoitukset poistuvat koskien asiakaspaikkojen ja aukioloaikojen sääntelyä, jos tautitilanne sen sallii. Kello 19.18: Tänään valtioneuvosto päätti, että ravintoloiden rajoitusten purkamista jatketaan. Ensimmäiset askelet otettiin kesäkuun alussa kun ravintolat, kahvilat ja muut ravitsemisliikkeet avattiin asiakkaille. Huomenna asiasta annetaan asetus. Ensimmäisessä vaiheessa asetuksessa lähdetään siitä, että maanantaista 23.6. alkaen rajoituksia muutetaan lievemmiksi. 23. kesäkuuta alkaen anniskelu on sallittua kello 09-01 välillä. Kahvilat ja ravintolat saavat olla auki 04-02. Sallittua asiakasmäärää nostetaan niin, että sisällä saa oleskella 75 prosenttia ravitsemisliikkeen suurimmista asiakasmäärästä. Oma istumapaikka pöydän ääressä tulee olla. Buffetkielto poistuu. Kello 19.15: Tilanne ei ole missään tapauksessa ohi, Kiuru painottaa. Yhä eri puolilla Suomea todetaan tartuntoja, niin myös ympäri maailmaa. Epidemia kuitenkin hidastuu entisestään. Laskusuunta on ollut havaittavissa jo pidempään. Näin ollen on mahdollista lieventää rajoituksia, Kiuru sanoo. Kello 19.14: Seuraavana ministeri Kiuru. Rajoitustoimet ovat tuntuneet ajoittain erittäin raskailta ja jopa kohtuuttomilta, Kiuru aloittaa. Nykyinen tautitilanne osoittaa, että rajoitustoimet eivät ole olleet turhia. Kello 19.13: Jokainen kulttuuri- ja liikuntatapahtumaan osallistuva ja niitä järjestävä tuntee oman erityisvastuunsa, Kosonen sanoo. Pidetään fyysistä etäisyyttä, huolehditaan hygienista ja pysytään kotona, jos ollaan sairaita, Kosonen täsmentää. Kello 19.13: Rajoitusten höllentäminen tapahtuu suomalaisten terveyden ja turvallisuuden ehdoilla, Kosonen korostaa. Vastuu annetaan suomalaisille. Tällä hetkellä epidemiatilanne sallii rajoitusten purkamisen. Tapauksia voi tulla silti lisää, Kosonen muistuttaa. Jos tautitilanne pahenee, rajoituksia tarkastellaan uudestaan. Kello 19.12: Aluehallintoviranomaiset tekevät päätökset harkintaansa pohjautuen alueilleen heinäkuun aikana kuukaudeksi kerrallaan. Epidemian kehittyessä ilman merkittäviä epäsuotuisia poikkeamia, voidaan 1. lokakuuta 2020 jälkeen luopua kokoontumisrajoituksista. Siten sallitaan kaikki tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa ilman määrättyä henkilörajoitusta. Kello 19.11: Poikkeusolot ovat päättyneet mutta tauti ei ole poistunut Suomesta. Rajoituksia on syytä jatkaa tartuntatautilain puitteissa. Epidemian kehittyessä ilman merkittäviä epäsuotuisia poikkeamia, 1. elokuuta sallitaan yli 500 hengen tilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa. Kello 19.10: Ministeri Kosonen aloittaa. Tänään on käsitelty kokoontumisrajoituksia, hän sanoo. 50 hengen kokoontumisrajoitukset ovat voimassa. 1. heinäkuuta yli 50 hengen kokoontumiset ovat mahdollisia ulkotiloissa, kunhan on käytössä katsomolohkoja. Tänään käsiteltiin yleisötilaisuuksia 1. elokuuta lähtien. Näyttää siltä, että rajoituksia voidaan edelleen purkaa, Kosonen sanoo. Kello 19.08: Hallituksen tiedotustilaisuus on alkanut. Aiheena ovat muun muassa lievennykset kokoontumisrajoituksiin ja ravitsemisliikkeiden toimintaan. Kello 18.57: Hallituksen tiedotustilaisuus koronaviruksen vuoksi asetettujen rajoitusten jatkosta on alkamassa. Tilaisuuden on tarkoitus alkaa noin kello 19. Hallituksen ministereistä tilaisuuteen osallistuvat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) sekä tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk). Epidemiologisesta tilannekuvasta ovat kertomassa strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Lisäksi paikalla ovat hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä kansliapäällikkö Anita Lehikoinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merkittäviä rajoituksia edelleen voimassa Juhannusviikon suurin uutinen oli, että kolme kuukautta voimassa olleet poikkeusolot päättyivät Suomessa alkuviikosta. Hallitus kertoi jo maanantaina, että valmiuslain mukaisten toimivaltuuksien käytöstä voidaan luopua, koska tartuntamäärät ovat laskusuunnassa. Nyt hallitukselta odotetaan lisää uutisia, sillä se kokoontui hetki sitten Helsingin Säätytalolle neuvottelemaan koronarajoitteiden jatkamisesta. Merkittäviä rajoituksia on edelleen voimassa. Esimerkiksi yli 500 osanottajan yleisötilaisuuksia ei saa järjestää. Sallittu yleisömäärä voidaan ylittää tietyin poikkeuksin ulkotilaisuuksissa. Rajoitus on voimassa heinäkuun loppuun asti. Ravintolat odottavat mielenkiinnolla, josko hallitus lieventäisi rajoituksia. Ravintolat saavat olla nyt auki aamukuudesta kello 23 asti. Alkoholia saa tarjoilla illalla vain kello 22 asti. Ravintolat eivät myöskään saa ottaa tilojaan täyteen. Ensi viiikolla harkitaan reissuja Hallitus linjaa, että tarpeetonta ulkomaille matkustamista tulee välttää edelleen. Rajoitus ei koske Norjaa, Tanskaa, Islantia, eikä Baltian maita. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vahvisti, että hallitus arvioi ulkomaan rajoituksia ensi viikon tiistaina. Hän totesi, että jos tautitilanne pysyy maltillisena, niin rajoitusten ylläpitoa varmasti harkitaan. Haavisto kertoi olleensa yhteydessä muihin Pohjoismaihin. Hän oli vielä varovainen, kun häneltä kysyttiin, onko mahdollista matkustaa Saksaan kesällä. – Saksassa tautitilanne on melko hyvä, hän linjasi. Milloin rajoituksia voisi helpottaa? Siihen hän ei ottanut kantaa. Samat periaatteet kaikille Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ei ottanut kantaa, pitäisikö hoivalaitoksia avata pikku hiljaa. – Kuuntelemme nyt, mitä terveydenhuollon asiantuntijat sanovat. Emme tietenkään halua korona-virusta näihin laitoksiin. Henriksson arvioi, että mitä tahansa hallitus linjaakin, niin koko maassa pitää noudattaa samoja periaatteita. Liikenne- ja viestintäministeri Tuula Haatainen (sd.) totesi rientäessään neuvotteluihin, ettei epidemia ole vielä ohi, vaikkakin tilanne on koko ajan paranemassa. Marinia ei nähty Pääministeri Sanna Marinia (sd.) odoteltiin saapuvaksi Säätytaloon, mutta turhaan. Hän oli julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan saapunut taloon jo aiemmin. Liioin perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) ei näkynyt portailla. Media odotti häntä kyselläkseen muun muassa kovan onnen hoitajamitoituksesta. Vielä ei tiedetä, miten kauan hallituksen neuvottelut jatkuvat, eikä ole tiedossa, järjestääkö se keskiviikkona tiedotustilaisuuden. Ravintola-ala odottaa tietoa Ravintolat ja kahvilat saivat avata ovensa asiakkaille 1. kesäkuuta. Samana päivänä tuli voimaan laki tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Laki on voimassa lokakuun loppuun saakka ja se mahdollistaa ravintoloiden toiminnan rajoittamisen väliaikaisesti koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Ravintola-alalla odotetaan pikaisesti muutoksia tämänhetkisiin rajoitteisiin. Matkailu- ja ravintolapalveluiden työmarkkinajärjestön MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo, että ravintoloiden aukiolo on kesäkuun alusta lähtien sujunut hyvin. – Meidän tiedossa ei ole, että yhtään koronavirustartuntaa olisi ravintoloista lähtenyt. Hallitus kertoi ravintoloita koskevista linjauksista 19. toukokuuta. Tuolloin hallitus sanoi, että rajoituksia tarkastellaan uudelleen juhannusviikolla. Hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo tiistaina aamupäivällä, että neuvottelut ravintoloiden tilanteesta ovat parhaillaan käynnissä. – Luulisin, että huomenna varmaan tulee jotain tietoa siitä asiasta, Tuominen sanoo. MaRa on esittänyt kolmen rajoituksen purkamista tai lieventämistä. Ehdotukset koskevat asiakasmäärää, aukioloaikoja ja buffet-kieltoa. Tällä hetkellä enintään puolet ravintolan asiakaspaikoista saa olla käytössä. MaRa ehdottaa paikkamäärän nostamista 75 prosenttiin. Anniskelu loppuu kello 22 ja ravintoloiden on suljettava kello 23 mennessä. Järjestö ehdottaa Lapin mukaan aukiolorajoitteiden siirtämistä selkeästi myöhemmäksi ja sen jälkeen rajoitusten poistamista kokonaan ja siirtymistä normaaliin lainsäädäntöön. Lisäksi buffet-kielto on Lapin mukaan ravintoloiden kannalta vaikea, koska buffet on olennainen osa hotellien aamiaista sekä lounasravintoloiden ja liikenneasemien ruokailua. –Kielto pitäisi purkaa mahdollisimman pian, koska esimerkiksi kauppojen sushibuffat ja salaattibuffat ovat koko ajan toimineet normaalisti ja se vääristää pahasti kilpailua, että ravintoloita edelleenkin rajoitetaan, Lappi sanoo. Tilanne kriittinen Keskustelua on käyty siitä, pitäisikö rajoitteita purkaa alueellisesti vai koko maassa. Lappi sanoo, että MaRa kannattaa rajoitusten lieventämistä ja purkamista kaikkialla Suomessa. – Ei ole mitään näyttöä siitä, että Uudellamaalla ravintolat ja asiakkaat olisivat toimineet sillä tavalla, että erilainen kohtelu olisi perusteltua. Uudellamaallakaan ei ole meidän tiedossa yhtään koronavirustartuntaa, joka olisi ravintoloista lähtenyt. Lappi kertoo, että järjestön arvion mukaan tällä hetkellä vähintään puolet ravintola-alan työntekijöistä on edelleen lomautettuna. – Koko ravintola-alan taloudellinen tilanne on edelleen kriittinen, Lappi sanoo.