Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tekstari: Tampereella on huippukallista asua, koska kiinteistövero on nostettu koko maan korkeimpien tasolle

Kontula ja kumppanit katsovat, että tärkein työllistämistoimi on lisätä työnvälityksen resursseja. Lähdetään siis ajatuksesta, että työpaikkoja kyllä löytyy, kunhan joku kerkiää niitä välittämään. Vastuun pakoilua Mistä saa pienikasvoinen kasvomaskeja? Nykyiset tippuvat kasvoilta. Olenko ainoa pienikasvoinen Tamperelainen vai ovatko muut välinpitämättömiä? Perussairas Eikös nyt olis korkea aika ottaa käyttöön vuosia sitten tehdyt siltasuunnitelmat Vaitinaron liikennepulmien korjaamiseksi välillä Reuharinniemi-Naistenlahti? Näin poistuisi Lielahdesta kaupunkiin ajavat Rantatieltä. Ei olisi ruuhkaa ja mikä viä lisää kannattavuutta – kauniit järvimaisemat! Tuumasta toimeen Montako ihmistä tarvitaan ratikan ajamiseen? Laskin Aamulehden kuvasta 25 henkilöä. Huviajelua vai työtä? Söin tänään terveellisesti – tomaatteja ja omenoita. Olivat vain tuolta EU-maasta nimeltä Puola. Vieressä oli samoja suomalaisia herkkuja , jotka olivat 5 kertaa kalliimpia kuin nämä. Halpenisko tompskujen ja omppujen hinta, jos hakisi ne Virosta? Kalja halpenee, kun sitä kuljetetaan eestaas. Ar Tampereella on huippukallista asua, koska kiinteistövero on nostettu koko maan korkeimpien tasolle. Näin me maksamme ne virhe investoinnit, joita meidän valitsemat tumpelo edustajat surutta hyväksyvät. Joitakin vuosia sitten kaupungin kassa oli täpö täynnä rahaa. Nyt rahat on tuhottu.Tulevissa kunnallisvaaleissa kannattaa olla tarkkana, ketä valitsee päättäviin elimiin. Jussi74 Pyynikin näkötornille vievä tie on muuttunut parkkipaikaksi jonne tuodaan auto aamulla ja haetaan illalla. Olisiko syytä saada sinne liikennemerkki, jossa pysäköinti sallittaisiin kiekolla 2–3 tunniksi? Sivusta seurannut Omakotialueella kissat kannattaa pitää vapaana. Siinä rotat ja myyrät saavat kyytiä. Kokemusta on Varmasti naurattaa kissankakka naapurin tontilla. Vielä enemmän kun näkee lasten leipovan sitä hiekkalaatikossa, koiran syövän sitä ja emännän astuvan sen päälle. Tosi hauskaa Pihaltamme löytyy päivittäin kauriin, hiiren ja jäniksen kikkaroita. Eilen löysin supin lörtsin. Myös linnut tähtäävät vellinsä marjapuskiimme. Kissojen ja koirien ulosteet kelpaavat harakoille. Onneksi kakkakikkareet ovat vain hetken näköpiirissä, kunnes maatuvat. Eläimet on rikkautemme Nimimerkille "Pallo on opettajilla": Koulukiusaamisasiassa pallo on kodeissa. Myös rahalla voitaisiin vaikuttaa palkkaamalla pois karsittuja koulunkäyntiavustajia. Kiusaamisen kohteeksi taitavat valikoitua aika lailla ne hiljaiset ja syrjään vetäytyvät oppilaat. Pallo on hukassa Sen sijaan, että nostetaan nyssen hintoja, aletaan periä maksu myös aikuisilta, joilla on rattaat mukana. Näin on muissakin kaupungeissa. Kortinlukijat ovat tulossa myös takaoville niin ei sekään ole enää este. Tasapuolisuutta kehiin Tampere anoo ylimääräistä apua budjetista 10miljoonaa euroa perusteettomasti käyttäen rahaa muun muassa Ratikkaan, keinosaareen ja Kansiareenaan, vaikka rahat on tarkoitettu välttämättömiin äkillisiin menoihin, kuten esimerkiksi terveydenhuoltoon ja homehtuneiden koulu- ja hoivarakennusten korjauksiin! Järkeä päätöksiin Autiot ja tyhjät, ovat Tipotien käytävät. Sairaita ei näy missään. Vain joitakin lääkäreitä ja hoitajia liikkuu tyhjissä odotustiloissa. Hoidetaanko kaikki sairaat jo ihan vain etänä puhelinta käyttäen? Mikä mättää UKK-instituutin tutkimuksen mukaan liikkumattomuus aiheuttaa 3 miljardin menoerän yhteiskunnalle. Tutkimatta tai uutisoimatta jäi urheilun aiheuttama menoerä pitkäaikaisvammoineen ja sairauskuluineen. Siihen tuo 3 miljardia ei ikävä kyllä taida riittää. Liikkuminen ok muttei urheilu