Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nokian Renkaiden tehtaan avajaisia vietettiin Yhdysvalloissa ja sen mainitsi puheessaan myös presidentti Trump – 77 000 neliön kompleksissa aiotaan valmistaa vuodessa miljoonia renkaita

Nokian Renkaiden Yhdysvaltain tehtaan avajaisia vietettiin Tennesseen Daytonissa keskiviikkona. Rengasvalmistajan mukaan 77 000 neliön kompleksissa tullaan valmistamaan vuodessa noin neljä miljoonaa rengasta. Kun tehdas on saavuttanut täyden kapasiteettinsa, se työllistää 400 työntekijää. Tällä hetkellä tehdas on koetuotantovaiheessa. Ensimmäiset renkaat myyntiin valmistetaan alkuvuodesta 2020. Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nosti keskiviikkona Nokian Renkaiden uuden tehtaan esiin puheissaan. Keskiviikkona presidentti Sauli Niinistön vierailun yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa Trump mainitsi Nokian renkaiden avanneen uuden ison tehtaan Yhdysvaltoihin ja totesi sen luoneen uusia työpaikkoja Tennesseen osavaltioon. Nokian Renkaiden tavoitteena on kaksinkertaistaa myynti Pohjois-Amerikassa viiden vuoden kuluessa.