Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lukija kehuu: Nekalassa on hienoa teatteria, jota tehdään poikkeuksellisella tavalla

Tampereen Nekalassa toimii aivan erityislaatuinen yhdistys, jonka nimi on Legioonateatteri. Se tuottaa kaksi kertaa vuodessa teatteriesityksen, joka on melkoinen elämys. Olemme kovia teatteriharrastajia ja käymme katsomassa esityksiä Tampereella, Helsingissä ja erilaisilla festivaaleilla, joten jonkinlaista perspektiiviä on. Menimme ensimmäisen kerran Legioonateatteria katsomaan pari vuotta sitten, kun olimme lukeneet Aamulehden ylistävän arvion esityksestä. Sen jälkeen olemme käyneet katsomassa kaikki Legioonateatterin tuotannot. Legioonateatteri on Tampereen kaupungille kuntouttavaa työtoimintaa tuottava yhdistys, jonne valikoituu kahdesti vuodessa kuntoutettavia nuoria puolen vuoden työpajoihin. On hämmästyttävää, miten tällaisella konseptilla saa niin käsittämättömän hienoa taidetta aikaiseksi. Minun on joka kerta nähdessäni Legioonateatterin esityksen vaikea uskoa, että kyseessä on kuntouttava työtoiminta. Esitykset pursuavat energiaa, tunnetta, sanomaa ja suoranaista ilon pirskahtelua. Legioonateatterin henkilökunnan täytyy olla huippuammattilaisia ja ohjaaja/käsikirjoittaja Timo Seppälä lienee jonkin sortin nero. Legioonateatteri todellakin voimauttaa nuoria. Olisi todella mielenkiintoista tietää, kuinka selvästi työpajan läpikäyneiden nuorien kuntoutuminen näkyy myös heidän jatkosuunnitelmissaan. Näytelmiä katsoessa kukaan ei voi epäillä, etteikö toiminta kuntouttaisi. Järkytyksekseni huomasin netissä vanhan uutisen, jonka mukaan Legioonateatterin tulevaisuus oli vaakalaudalla muutama vuosi sitten, kun te-keskus katsoi, ettei tarvitse enää sen palveluksia. Teatterin jatko varmistui vasta, kun Tampereen kaupunki kilpailutuksen myötä alkoi ostamaan yhdistykseltä kuntouttavaa työtoimintaa. Menkää ihmiset katsomaan itse Nekalaan loistavaa, koskettavaa, nautinnollista ja hyvän mielen tuovaa teatteria.