Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Liiga julkaisi ensi kauden otteluohjelmansa: katso tästä Tapparan ja Ilveksen kaikkien kotiotteluiden ajankohdat

Miesten jääkiekon Liiga on julkaissut otteluohjelmansa kaudelle 2020–2021. Kausi käynnistyy 1. lokakuuta HPK:n ja Kärppien eli kevään 2019 finaalijoukkueiden kohtaamisella. Liigan runkosarjassa pelataan aiempien kausien tapaan täydet 60 kierrosta ja 450 ottelua, ja ottelut painottuvat vahvasti viikonloppuihin. Ottelut ovat tauolla marraskuun 1.–9. päivinä Suomen EHT-turnauksen vuoksi sekä viikon verran joulun aikana. Runkosarjan päätöskierros pelataan tiistaina 30. maaliskuuta. Pudotuspelit alkavat 1. kierroksen otteluilla torstaina 1. huhtikuuta, ja finaaliottelut pelataan toukokuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Liiga julkaisee playoff-otteluiden tarkemman ohjelman elokuussa. Ilvekselle ja Tapparalle kausi on viimeinen Hakametsän jäähallissa. Tamperelaisjoukkueiden on tarkoitus pelata liigapelinsä kaudesta 2021–2022 lähtien Tampereen Kannen areenassa, jota rakennetaan parhaillaan. Paikalliskohtaamisia nähdään runkosarjan aikana kuusi: perjantaina 23. lokakuuta, perjantaina 13. marraskuuta, tapaninpäivänä eli lauantaina 26. joulukuuta, perjantaina 5. helmikuuta, perjantaina 5. maaliskuuta sekä perjantaina 19. maaliskuuta. Kaikki Tapparan ja Ilveksen keskinäiset ottelut alkavat kello 18.30. Tamperelaisjoukkueiden kotiottelut runkosarjassa Pe 2.10. 18:30 Ilves–SaiPa La 3.10. 17:00 Tappara–Pelicans Pe 9.10. 18.30 Ilves–Jukurit La 10.10. 18.30 Tappara–HIFK Pe 16.10. 18.30 Tappara–HPK La 17.10. 17.00 Ilves–Ässät To 22.10. 18.30 Tappara–Ässät Pe 23.10. 18.30 Ilves–Tappara Pe 30.10. 18.30 Ilves–Sport La 31.10. 16.00 Tappara–Kookoo Ke 11.11. 18.30 Ilves–Lukko Pe 13.11. 18.30 Tappara–Ilves La 14.11. 17.00 Ilves–Sport Ke 18.11. 18.30 Ilves–Kookoo Pe 20.11. 18.30 Ilves–Kärpät La 21.11. 17.00 Tappara–KalPa Pe 27.11. 18.30 Tappara–Lukko La 28.11. 17.00 Ilves–KalPa Ke 2.12. 18.30 Tappara–Sport Pe 4.12. 18.30 Ilves–HIFK La 5.12. 18.30 Tappara–TPS Ti 8.12. 18.30 Tappara–Kärpät Ke 9.12. 18.30 Ilves–TPS Pe 11.12. 18.30 Tappara–Jukurit Pe 18.12. 18.30 Tappara–HIFK La 26.12. 18.30 Ilves–Tappara Ma 28.12. 18.30 Tappara–TPS Ke 30.12. 18.30 Ilves–Kärpät La 2.1. 17.00 Tappara–JYP Ti 5.1. 18.30 Tappara–Sport Pe 8.1. 18.30 Ilves–Ässät La 9.1. 17.00 Tappara–Jukurit To 14.1. 18.30 Tappara–Kärpät La 16.1. 17.00 Ilves–HPK Ke 20.1. 18.30 Tappara–Pelicans Pe 22.1. 17.30 Ilves–HIFK To 28.1. 18.30 Ilves–Pelicans La 30.1. 17.00 Ilves–SaiPa Pe 5.2. 18.30 Tappara–Ilves La 6.2. 17.00 Ilves–KalPa Ke 10.2. 18.30 Tappara–Ässät Pe 12.2. 18.30 Ilves–JYP Ke 17.2. 18.30 Ilves–Jukurit Pe 19.2. 18.30 Tappara–Lukko Ke 24.2. 18.30 Tappara–JYP Pe 26.2. 18.30 Ilves–Sport La 27.2. 17.00 Tappara–SaiPa Ke 3.3. 18.30 Tappara–Kookoo Pe 5.3. 18.30 Ilves–Tappara La 6.3. 17.00 Tappara–Sport Ti 9.3. 18.30 Ilves–Kookoo Pe 12.3. 18.30 Tappara–KalPa La 13.3. 17.00 Ilves–TPS Ke 17.3. 18.30 Ilves–JYP Pe 19.3. 18.30 Tappara–Ilves La 20.3. 17.00 Ilves–Lukko Ti 23.3. 18.30 Tappara–HPK Ke 24.3. 18.30 Ilves–Pelicans La 27.3. 17.00 Ilves–HPK Ti 30.3. 18.30 Tappara–SaiPa