Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tamperelaistutkijalle 1,5 miljoonan euron potti – tutkimus etsii malleja energiahävikin pienentämiseksi

Kolmelle suomalaisen yliopiston tutkijalle on myönnetty Euroopan tutkimusneuvoston Starting Grant -rahoitus. Rahoitus on tarkoitettu uraauurtaviin projekteihin nuorille tutkijoille, joilla on kahdesta seitsemään vuoden kokemus väitöskirjansa valmistumisen jälkeen. Viisivuotiset rahoitukset myönnettiin Jyväskylän yliopiston tutkijalle Juha Muhoselle , Helsingin yliopiston tutkijalle Alexandru Tomesculle sekä Tampereen yliopiston tutkijalle Paavo Rasilolle . Muhosen tutkimus sai reilut 1,6 miljoonaa euroa, Tomescun ja Rasilon tutkimukset kumpikin 1,5 miljoonaa euroa. Tampereen yliopiston sähkömekaniikan tenure track -tutkijan Paavo Rasilon tutkimuksessa kehitetään malleja sähkömagneettisten tehohäviöiden ymmärtämiseksi tehoelektroniikkalaitteissa eli pyritään löytämään malleja energiahävikin pienentämiseksi. Rasilon kehitteillä olevat mallit auttavat pienentämään sähköenergian muokkauksesta johtuvia hiilidioksidipäästöjä. Rasilo on ensimmäinen uuden Tampereen yliopiston tutkija, joka on saanut Euroopan tutkimusneuvoston apurahan, yliopisto kertoo verkkosivuillaan . – Rasilon kehitteillä olevat mallit auttavat pienentämään sähköenergian muokkauksesta johtuvia hiilidioksidipäästöjä. Mallit edesauttavat sitä, että Suomi voi paremmin saavuttaa Euroopan komission sille asettamat päästötavoitteet, verkkosivuilla kerrotaan. Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori, akatemiatutkija Juha Muhosen tutkimus keskittyy kvanttiteknologioiden kehittämiseen. Tutkimuksesta odotetaan ratkaisuja, joilla voitaisiin kehittää esimerkiksi pitkään tavoiteltu kvanttitietokone sekä huomattavasti nykyistä tarkempia sensoreita, kvanttisensoreita. Helsingin yliopiston tutkija Alexandru Tomescu tutkii laskennallisessa ongelmanratkaisussa käytettävien algoritmien optimointia. Hänen työnsä on hyödyllistä DNA-sekvenssitietojen analysoinnissa, sillä tämä teknologia siirtyy laboratorioista lääketieteelliseen diagnoosiin. Huippututkimuksen tärkein rahoitusorganisaatio Euroopassa Euroopan tutkimusneuvosto myönsi yhteensä 603 miljoonaa euroa 408 eurooppalaiselle tutkijalle. Euroopan unioni perusti Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) vuonna 2007. Sitä johtaa riippumaton hallintoelin, tieteellinen neuvosto. ERC on uraauurtavan huippututkimuksen tärkein eurooppalainen rahoitusorganisaatio. Se valitsee vuosittain eri-ikäisiä ja eri maista tulevia parhaita luovia tutkijoita ja rahoittaa heidän hankkeitaan Euroopassa. ERC on rahoittanut tähän mennessä noin 9  000:ta uran eri vaiheissa olevaa huippututkijaa.