Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Metsä ei ole pelkkä hiilinielu – keskustelussa unohtuu, että luonto nielee myös stressiä, surua ja huolia

Katsoin vuosia sitten televisiosta ohjelmaa mielenterveyskuntoutujasta, joka kertoi viettävänsä mieluummin aikaa puiden kuin ihmisten keskellä. Hän sanoi jotenkin niin – ja nyt siteeraan muistinvaraisesti – että puiden keskellä on helpompi olla kuin ihmisten, koska puut eivät ajattele kenestäkään pahaa. Olen sittemmin aina silloin tällöin pyöritellyt tuota ajatusta mielessäni. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin ajatus on kaunis ja viisas. Toisaalta en usko, että se on koko totuus siitä, miksi puiden seurassa on hyvä olla. Tuskin haastateltava sitä sellaisena esittikään. Menen itsekin mielelläni metsään, kun elämäksi kutsuttu sirkus alkaa käydä voimille. Metsäpoluilla on ratkennut moni mieltä painava ongelma ja kannonnokassa istuessa surut, huolet ja pettymykset ovat aina lopulta asettuneet järkeviin mittasuhteisiin. Puiden keskellä tunteet tyyntyvät ja on helpompi nähdä, kaatuiko maito vai maailma. Kun nykyisin metsistä puhutaan lähinnä hiilinieluina, pitäisi muistaa, että metsä ja puut nielevät paljon muutakin kuin hiiltä. Metsä ja luonto ylipäänsä nielevät myös surua, stressiä, huolia, pettymystä, riittämättömyydentunnetta ja turhautumista – noin esimerkiksi. Myös tutkimusten mukaan ihminen elpyy luonnossa. Vahvaa tutkimusnäyttöä on saatu esimerkiksi siitä, että luonnossa oleskelulla ja liikkumisella on myönteisiä vaikutuksia mielialaan. Sekin tiedetään, että jo lyhyt vierailu luontoalueella auttaa palautumaan stressistä. Luonnossa oleskelulla on havaittu olevan myös fysiologisia vaikutuksia: verenpaine laskee, sydämen syke hidastuu ja lihasjännitys hellittää. Metsistä on tullut matematiikkaa. Hiilinieluista puhuttaessa kysytään, kuinka paljon voi hakata, kuinka paljon metsä kasvaa ja millainen metsä nielee tehokkaimmin hiiltä. Kun kaupunkia halutaan laajentaa metsään, lasketaan liito-oravia, viitasammakoita ja hitupihtisammalia. Sitten mietitään, voiko sinne rakentaa ja jos, kuinka leveä ekologinen käytävä on jätettävä, jotta eläimet ja kasvit pääsevät siirtymään alueelta toiselle. Niin pitääkin miettiä, mutta entä ihminen? Toivottavasti joku pian laskee ja lakiin kirjataan, millainen ekologinen käytävä ihmiselle pitää jättää, kun hänen lähimetsäänsä rakennetaan taloja. Tarpeen olisi myös selvittää, kuinka paljon asuinalueella on oltava luontoa ja millaista sen pitää olla, että se nielee riittävästi surua, huolta ja stressiä kattaakseen alueen ihmisten tarpeet. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.