Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Yhdelle Tampereen koronatestauspisteistä ajan on voinut saada nopeasti, muualla jono yhä päiviä – Fimlab avaa Härmälään uuden jättimäisen drive-in-pisteen, missä näytteitä voidaan ottaa jopa tuhat päivässä

Tampereen koronatestauksen ja Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) koronaneuvonnan ruuhkaa on saatu osin purettua kuluvan viikon aikana. Perjantaina aamupäivällä neuvontapuhelimen jonotusaika oli Tays Valkeakosken päivystyksen osastonhoitaja Timo Mäkisen mukaan noin tunti. Vielä maanantaina jonotusaika oli noin 4–5 tuntia. – Puheluiden määrä näyttäisi tällä viikolla vähän vähentyneen. Olemme saaneet jonot purettua, Mäkinen sanoo. Fimlabin palvelujohtaja Anu Mustilan mukaan yhdessä Tampereen testauspisteistä näytteenoton jonoja on saatu nyt kurottua lyhyemmiksi. Maanantaina avautuneelle Lielahden dirve-in-testauspisteelle ajan on voinut perjantaina aamupäivällä saada sunnuntaiksi. Iltapäivän puolella seuraavat vapaat ajat ovat olleet maanantaille. – Tays keskussairaalan ja Hatanpään pisteille on valitettavasti edelleen viisi vuorokautta jonoa. Yritämme Lielahden pisteen avulla purkaa tätä valtaisaa painetta, Mustila kertoo. Lisäapuja testausjonojen lyhentämiseen odotetaan myös Fimlabin tulevalta drive-in-pisteeltä. Fimlab kertoi perjantaina, että se avaa uuden ison mittaluokan pisteen Tampereen Härmälään. Lue lisää: Uusi drive-in-piste tuo nyt runsaasti lisää koronatestiaikoja Tampereelle ja helpottaa ruuhkaa – Näin se toimii Jopa 900–1000 näytettä päivässä Uusi testauspiste aukeaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen C-halliin. Lielahden tapaan piste toimii drive-in-tyylillä. Tavoitteena on ottaa näytteitä aamusta iltaan läpi viikon. Näytteenotto pisteellä alkaa 31. elokuuta ja tarkemmat aukioloajat täsmentyvät myöhemmin. Piste sijaitsee osoitteessa Ilmailunkatu 20. Anu Mustilan mukaan uuden pisteen sijainti on hyvä. Syksyn ja talven tullessa drive-in-testausta voidaan tehdä kunnon valaistuksessa sisätiloissa. Pisteessä pyritään ottamaan vähintään 900–1000 koronanäytettä päivässä. – Tilat sinällään mahdollistaisivat sen, että kapasiteettia voisi vieläkin kasvattaa. Toki meidän pitää vielä vähän saada lisää henkilökuntaa, jotta saisimme ikään kuin kaikki tehot irti, Mustila kertoo. Piste on osa Fimlabin suunnitelmaa nostaa testauskapasiteettiaan kansallisen testausstrategian tavoitteiden mukaiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö linjasi keskiviikkona, että kapasiteetti halutaan nostaa 20 000 testiin vuorokaudessa. Nykyisin kapasiteetti on noin 14 000 testiä päivässä. Strategian mukaan testiaika tulisi saada vuorokaudessa ja testitulos 24 tunnissa. Perjantaina tulosten viive oli Fimlabissa noin kolme vuorokautta. – Tavoite on erittäin hurja. Haasteita on paljon. Toisaalta osasimme odottaa, että tähän tasoon tavoite asetetaan. Olemme koettaneet omaa koneistoamme virittää sen mukaiseksi, Mustila sanoo. Uuden testauspisteen lisäksi mahdollisuuksia Fimlabin kapasiteetin kasvattamiseen haetaan siirtämällä Tays keskussairaalan näytteenottopiste aiempaa väljempiin tiloihin. Maanantaista 24. elokuuta alkaen piste sijaitsee C-rakennuksessa. Fimlab on tehnyt kevään ja kesän aikana myös laiteinvestointeja. Tilausten lisälaitteita odotetaan käyttöön syksyllä. Soittojen määrä tuplaantui alkuviikosta Taysin koronaneuvonnan puhelumäärissä oli alkuviikolla huomattava pyrähdys ylöspäin. – Muutama päivänä puheluita tuli lähes 600 vuorokaudessa. Sen jälkeen on oltu noin 250–350 puhelussa päivittäin, Timo Mäkinen kertoo. Neuvontaan tulevien soittojen määrä lähti nousuun elokuun alussa. Vielä heinäkuun alkupuolella puheluita tuli matalimmillaan noin 50 vuorokaudessa. Määrät heijastavat Pirkanmaan tartuntatilannetta. Kesä-heinäkuussa Pirkanmaalla varmistui neljä uutta koronatartuntaa. Elokuussa tartuntoja on perjantaihin mennessä todettu kymmenen. Viikon mittaan neuvontapuhelimen jonotusaikaa on saatu kurottua lyhyemmäksi, kun puhelimeen vastaavan henkilöstön määrää on onnistuttu kasvattamaan. Mäkisen mukaan väkeä on saatu rekrytoitua lisää. – Lisäksi kiireettömistä toiminnoista on siirtynyt ihmisiä tekemään puhelintyötä. Resurssia pyritään yhä nostamaan sisäisin järjestelyin ja uusia rekrytoimalla. Taysin Tampereen ja Valkeakosken sairaalat vastaavat koronaneuvontaan soitettuihin puheluihin yhteistyössä. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä, ja soittajia suositellaan jättämään soittopyyntö. Lue lisää: Video ja kuvat näyttävät vaihe vaiheelta, miten koronatesti tehdään: ”Useimpien silmistä valuvat vedet” Tampereella analysoidaan yli 2 000 testiä päivässä Vaikka Lielahden tuore testauspiste on auttanut Fimlabia osin purkamaan koronatestausjonoja, testien kysyntä on samalla jatkanut kasvuaan. – Näytteitä tulee sisään hurjia määriä. Tämänkin viikon aikana näytemäärät ovat kasvaneet merkittävästi, Anu Mustila kertoo. Mustilan mukaan Fimlabin keskuslaboratoriossa Tampereella analysoidaan nyt noin 2 500 näytettä päivässä. Näytteistä noin 1 200–1 300 on Pirkanmaalta. Fimlab tekee reilu puolet kaikista Pirkanmaan koronatestauksesta. Fimlabin omistavat Pirkanmaan, Keski-Suomen, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymät ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. Timo Mäkisen mukaan koronaneuvonnan puheluiden määrää on elokuussa nostanut erityisesti kouluvuoden alku ja kesälomien loppu. Sama on näkynyt Fimlabissa. Kesän aikana testaamisen painopiste on selkeästi siirtynyt lapsiin ja nuoriin. Lue lisää: Taysin infektiolääkärin mielestä kaikkia nuhakuumeisia lapsia ei tarvitsisi testata – tilastot paljastavat: näin lasten testimäärä lähti kasvuun ja näin tartunnat jakautuvat ikäryhmittäin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos täsmensi torstaina ohjettaan lasten testauksesta . Päivitetyn ohjeen mukaan lapsi tulee viedä koronatestiin vain, kun kyseessä on uusi infektio. Jatkuvien samankaltaisten oireiden kohdalla tarvetta ei ole. Mustilan mukaan muutos ei ole vielä näkynyt merkittävästi Fimlabissa. Yksittäisiä testiajan peruutuksia on kuitenkin ollut tällä viikolla aiempaa enemmän. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri täsmensi perjantaina, että lapsi ei kuitenkaan saa mennä kouluun tai päiväkotiin ennen negatiivisen tuloksen saamista, jos oireileva lapsi tai hänen lähipiiriinsä kuuluva on matkustanut ulkomailla kahden viikon sisään. Koronaviruksen oireita voivat olla esimerkiksi yskä, nuha, kurkkukipu, kuume, päänsärky, hengenahdistus, ripuli tai haju- ja makuaistin katoaminen. Jos epäilet koronavirustartuntaa, ole puhelimitse yhteydessä työterveyteen tai oman kuntasi pandemiavastaanotolle tai terveysneuvontaan. Voit olla yhteydessä myös Taysin ympäri vuorokauden palvelevaan koronaneuvontanumeroon 03 311 65333. Soita terveyskeskukseen, jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta, ja yleistilasi heikkenee. Ohjeet testiin tai vastaanotolle hakeutumisesta saat puhelimitse. Muista , että et voi käyttää julkisia liikennevälineitä matkallasi näytteenottoon. Vältä myös kontakteja muiden ihmisten kanssa. Noudata hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Lähde: Tampereen yliopistollinen sairaala.