Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen yliopiston syyslukukauden opiskelijavaihdot perutaan – ”Varmasti monelle pettymys”

Tampereen yliopisto linjasi torstaina, ettei yliopisto lähetä opiskelijoita ulkomaille vaihtoon tai harjoitteluun syyslukukaudella 2020. Päätös koskee kaikkia vaihtoja ja harjoitteluja, mutta ei yhteistutkintoa suorittavien ulkomaanjaksoja, eikä lyhyitä ulkomaan opiskelujaksoja. Yliopisto kertoo päättävänsä lyhyistä opiskelujaksoista erikseen. Tampereen yliopiston koulutusvararehtori Marja Sutela kertoo, että asia on ollut keskusteluissa pitkään ja aisaa on harkittu hyvin huolellisesti. Sutela kertoo, että yliopistolla on seurattu tilanteen kehittymistä maailmalla samalla, kun he ovat seuranneet sitä, kuinka muut Suomen yliopistot aikovat tilanteen kanssa toimia. Päätöksen taustalla on Sutelan mukaan myös se, että useat ulkomaiset yliopistot ovat kertoneet, että he eivät ota ulkomaisia oppilaita vastaan. Tarvitaanko yhdenmukainen linja? Asiaa pohdittiin Sutelan mukaan myös tiistaina Suomen yliopistojen rehtorineuvostossa Unifissa. – Mietimme sitä, pitäisikö Suomen yliopistojen tehdä asiassa yhdenmukainen linjaus. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että päätös tämän kaltaisessa aisassa on yliopiston autonomiaan kuuluva asia, josta yliopistot päättävät itse. Tiedän kuitenkin, että myös muita yliopistoja on päätymässä samaan ratkaisuun. Päätös asiasta tehtiin torstaina puolen päivän aikaan. Sutela ei osaa sanoa, millaisia reaktioita tai palautetta asiasta on tullut. Hän kuitenkin uskoo, että opiskelijat ovat osanneet varautua tilanteeseen, sillä epidemiatilanne esimerkiksi Euroopassa ei ole dramaattisesti muuttunut. – Ymmärrän toki, että vaihdon siirtyminen tulevaisuuteen on varmasti monelle pettymys. Mutta koska emme tiedä, mikä on syksyn tilanne epidemian kanssa, oli tämä ainoa vaihtoehto. Tilat avautuvat vähittäin Yliopisto on laatinut myös palautumissuunnitelman kohti uutta normaalia. – Jo maaliskuun lopussa tehty linjaus etäopetuksen jatkamisesta etänä lukukauden loppuun on edelleen voimassa. Kesäkuussa tilojen vähittäinen avaaminen on kuitenkin tarkoitus käynnistää. Sutela toivoo, että syksyllä tilanne on kuitenkin jo useamman askeleen kohti aikaa ennen koronavirusepidemiaa. – Pyrkimys on, että opetus toteutetaan kampuksella massaluentoja lukuun ottamatta. Toivomme myös, että pääsemme toteuttamaan vaihdot keväällä 2021.