Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Antti Rinne: ”Hämmentävää, että itsenäisyyspäivänä yli 2000 hakee leipäjonosta ruokaa”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi Linnan juhlissa olleensa päivällä Helsingin Hakaniemessä jakamassa ruokaa vähäosaisille. - Se on jotenkin hämmentävää, että tänään itsenäisyyspäivänä Suomessa yli 2 000 ihmistä hakee jonosta ruokaa. Ja sitten kun juttelin siinä jonossa olevien kanssa, niin aika moni sanoi että ei ole myöskään asuntoa, Rinne kauhisteli. Hänen mukaansa on poliittisen tahdon asia, että asia korjaantuisi. - Se pahoinvointi, mikä näiden ihmisten kautta tulee suomalaisessa yhteiskunnassa esille, pitää korjata. Se on ihan kaikkien suomalaisten näkökulmasta järkevää, sillä sillä taataan yhteiskuntarauha, Rinne sanoi. Viikonloppuna Rinne menetti tuttavansa, kun Imatran kolmoissurmassa kuoli SDP:n kunnallispolitiikan aktiivi Tiina Wilén-Jäppinen. Rinne piti tapausta järkyttävänä. Se nosti myös huolen syrjäytymisestä. - Jos poliisin tiedot pitävät paikkansa, että epäilty ampuja oli syrjäytynyt, niin kyllä meidän järjestelmän pitää pelata paremmin sillä tavoin, että tunnistamme tällaiset paremmin. Lue täältä kaikki Aamulehden jutut Linnan juhlista