Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mikko Alatalo ajattelee itsenäisyyspäivänä Juicea: ”Tampereella syntyi suomalainen rock-lyriikka”

Vuodenajat. Oma kieli. Yhteen hiileen puhaltaminen. Tamperelaiskansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) nostaa esiin Suomen hienoja asioita 99. itsenäisyyspäivänä. - Lauluntekijälle oma kieli on pyhä. Tampereella syntyi suomalainen rock-lyriikka, kiitos Juicen . Olin kaverina mukana. Alatalon ensimmäinen kerta Linnan juhlissa olikin taitelijan roolissa. Tänään Alatalo nähdään Linnassa jo 15. kerran. Hän juhlii yhdessä vaimonsa Seijan kanssa. Puolison kaunis juhla-asu oli poikkeuksellisesti löytynyt syksyllä Ranskasta. Aiemmin Seija Alatalo on käyttänyt suomalaisten designereiden pukuja. Itsenäisyyspäivänä Alatalo sanoo, että Suomen vahvuus on ollut yhteen hiileen puhaltaminen, mutta toinenkin puoli on. - Kriittistä keskusteluakin olisi siedettävä. - Tuloerot ovat kasvaneet 70-luvun ihannevuosista, mutta silti ovat maailman alhaisimpia. Huono-osaisuuden periytymistä on ehkäistävä. Koko Suomi on pidettävä asuttuna. Tulevaisuuden Suomi rakentuu eri alojen osaamiselle Slushin start upeista biotalouteen. Ensi vuonna juhlitaan jo 100-vuotiasta Suomea. Mikä olisi Alatalon mielestä osuva syntymäpäivälahja? - Hyvä synttärilahja olisi, että vienti lähtisi vetämään, tulisi ihmisille töitä ja valtion velaksi eläminen loppuisi. Silloin verorahoilla voimme säilyttää myös hyvinvointipalvelut. Lue täältä kaikki Aamulehden jutut Linnan juhlista