Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Suurta ja kiihkeää rakkautta – Kolme kertaa naimisissa olleen Vesa-Matti Loirin tuore elämäkerta avaa taiteilijan useita suhteita: ”Aina kun he halaavat, Airiston mieleen palaavat päivät vuoden 1972 syksyllä”

Jari Tervon kirjoittamassa uutuuskirjassa Loiri. (Otava) viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri kertoo elämänsä suurista rakkauksista ja kiihkeistä seksisuhteista julkisuudesta tuttuihin naisiin. Joidenkin kanssa suhteet perustuivat vain fyysisyyteen, toisten kanssa Loiri jakoi syvää yhteyttä. Teatterikoulussa opiskellessaan alle parikymppinen Loiri paneutui äänen kehittämiseen viisikymppisen laulunopettajan kanssa. Heillä oli suhde. Opettaja rakensi Loirille äänen, joka on kantanut nämä vuosikymmenet lavoilla. Naimisiin Loiri päätyi kolmesti: avioliitot hänellä oli Tuula Nymanin , Riitta Jäppisen ja Mona Loirin kanssa. Vakavia suhteita hänellä oli muun muassa malli Katja Peiposeen ja Stina Toljanderiin . Saatuaan nimeä julkisuudessa hän seurusteli niin iskelmälaulaja Carolan kuin Lenita Airistonkin kanssa. Hannele Laurin kanssa työsuhteesta virisi myös romanssi. Suhteessa Carolan kanssa oli kateutta. Carola oli epävarma ja kadehti Loirin suosiota kansan parissa. Loiri yritti parantaa Carolan heikkoa itsetuntoa jatkuvalla kannustuksella tuloksetta. Salamasuhde Lenitaan Lenita Airiston kanssa Loiri asui koko vuoden 1972 samassa asunnossa, eikä lehdistö tuona aikana saanut vihiä salasuhteesta. Suhde oli tasavertainen ja alkoi eroottisviritteisestä haastattelusta, jossa Lenita Airisto haastatteli Loiria. Haastattelun jälkeen Airisto sanoi Loirille rakastavansa tätä, ja pari aloitti heti kiihkeän suhteen. Airisto on kehunut Loiria rakastajana fantastiseksi. "Airisto ei ollut nuori nainen, joka halusi kietoa pikkusormensa Loirin ympärille. Rakastavaiset olivat ottaneet hetkestä kiinni ja valaneet siitä muiston. He säilyivät ystävinä ja aina kun he halaavat, Airiston mieleen palaavat päivät vuoden 1972 syksyllä." Ystävätär pelasti hengen Loiri kertoo olleensa seksisuhteessa Miss Suomi Virpi Miettisen kanssa sen jälkeen, kun Miettinen pelasti hänen henkensä. "Kipsijalkainen Loiri punkkasi pitkät toipilasajat tuuraajansa luona. Nuoren miehen liikkumista ja sukupuolielämää kipsi hankaloitti. Virpi Miettinen pelasti Loirin elämän lisäksi tämän seksielämän." Ollessaan naimisissa Mona Loirin kanssa Vesa-Matti Loiri aloitti suhteen nuoren Helena Lindgrenin (os. Holopainen) kanssa. "Loirin vaimo Mona Loiri soitti Holopaiselle. Mona oli löytänyt Loirin taskusta Holopaisen puhelinnumeron. Helsinkiin asumaan palannut rouva Loiri ehdotti tapaamista. Hän kysyi Holopaiselta, eikö Loiri voisi muuttaa tämän luokse. Holopainen hämmentyi, hän oli yhdeksäntoista ja asui yhä vanhempiensa luona. Eikä Mona Loirikaan ollut kuin kolme vuotta vanhempi. Nuorilla naisilla oli sama ilo ja pulma. Tapaamisen päätteeksi Mona lahjoitti Holopaiselle villapaidan." Sähköinen tapaaminen Loirin naissuhteet vaihtuivat vuosien varrella tiuhaan tahtiin. Loiri koki aikuisiällä myös puhdasta rakkautta, jossa oli intohimon ja mustasukkaisten riitojen sijaan syvä henkinen yhteys. Yllättäen tällainen rakkaus syttyi nuoreen missiin Marita Hakalaan . Pari tapasi Pori Jazzien aikaan Cotton Clubilla, jossa Loirilla oli keikka. "Kun Hakala lähti vanhempiensa kotoa mustassa minihameessa ja korkokengissä juhlimaan, hänen äitinsä varoitti: Vesa-Matti Loiri esiintyy Porissa, se on taas vapaana ja nyt se metsästää uutta naista täällä, sehän yritti sun kummitätiäsikin aikanaan pokailla." Baari-illan aikana Loiri kiinnitti huomiota Hakalaan. "Hakala nosti katseensa. Siinä seisoi Loiri. Hakala tunsi voimakkaan sähköiskun. Mitä tapahtui? Hakala ihmetteli, mistä mies (mukana ollut ystävä) puhui. Etkö sä muka huomannut, mies sanoi. Hän oli tuntenut sähkövirran Hakalan ja Loirin välillä, vaikka oli sivullinen." Pari jatkoi iltaa hotellihuoneessa, jossa Loiri kertoi ensitöikseen yliluonnollisista kokemuksistaan. Erojen syy Loiri päätyi pian asumaan Marita Hakalan Helsingin asuntoon. Yhteiselo jatkui toisaalla, ja koko tämän ajan Loiri oli vielä naimisissa Riitta-vaimon kanssa. Suhde oli intensiivinen ja Loiri kirjoitteli rakkaalleen kiihkeitä rakkauskirjeitä öisin. Suhde päättyi pian kihlautumisen jälkeen, kun Maritan malliura lähti käyntiin kunnolla Milanossa. Eron jälkeen Loiri tajusi ihmissuhdeongelmiensa ytimen. "Kaikki suhteet olivat päättyneet eroon. Marita Hakalan kanssa Loirilla oli ollut eniten yhteistä: nautinnollista erotiikkaa, yliluonnollisia kokemuksia ja uskoa jälleensyntymiseen. Loiri ymmärsi, että hänen suhteissaan vaikutti kolme osa-puolta: nainen, Loiri ja Loirin ego. Näistä viimeinen vaati oikukkaimpana eniten tilaa. Loiri otti elämänmittaiseksi tehtäväkseen egosta eroon pääsemisen." Kansantaiteilija Vesa-Matti Loirista kertova Jari Tervon kirjoittama Loiri.-elämäkerta (Otava) ilmestyy 12.9.