Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ensimmäistä kertaa Linnaan menevä Mira Potkonen: Maamme-laulun kuuleminen on aina tunteikas hetki

Pirkanmaan oma olympiamitalisti Mira Potkonen astelee Linnaan Biancaneven pääsuunnittelija Elina Louerannan suunnittelemassa asussa. - En paljasta puvusta muuta kuin että se ei ole prinsessapuku, Potkonen muotoilee. Linnaan hän astelee omien sanojensa mukaan hyvin ja avoimin mielin. - Odotan sen tunnelman kokemista, juhlan tuntua, ruokien maistelua ja mielenkiintoisten ihmisten tapaamista. En kutsuisi itseäni hyväksi tanssijaksi, mutta kai me mieheni Henrin kanssa jonkun kipaleen aiomme tanssia. Aiomme käydä myös jatkoilla katsomassa, mikä siellä on tunnelma. Sisua ja potkua tekemiseen Potkosen mukaan on hienoa päästä nimenomaan urheilijana Linnaan juhlimaan itsenäisyyttä. - Suomalaisuus merkitsee paljon, on kunnia edustaa Suomea ja kantaa Suomen lippua kisoissa maailmalla. Olemme pieni maa isossa maailmassa ja usein olen kisoissa ainoana suomalaisena kisaajana. Se tuo sisua ja potkua tekemiseen. Voi näyttää, että Suomesta tullaan, ja tämä on vahva maa. Tavoittelen kisoissa aina korkeinta pallia, jotta pääsisin kuulemaan Maamme-laulun, se on aina tunteikas hetki. Presidentti Niinistöä Potkonen ei kättele Linnassa ensimmäistä kertaa, sillä he tapasivat jo Riossa. - Hän onnitteli mitalista ja hienosta saavutuksesta. Lue täältä kaikki Aamulehden jutut Linnan juhlista