Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Jenni Haukion luottosuunnittelija: Linnan emännän puvussa pitää huomioida neljä asiaa

Rouva Jenni Haukion itsenäisyyspäivän juhlapuvun täytyy kestää illan aikana paljon paitsi materiaalin, myös mallin ja värin osalta. Tämän tietää hyvin rouva Haukion luottosuunnittelija Sari Nordström . Hänen suunnittelemansa asu on nähty linnan emännän päällä kolmena viime vuonna. 1. Ryhdikkäänä kättelyssä - Rouva Haukio seisoo tuntikausia paikallaan ja hänen pukuaan katsotaan lähes koko tämä aika samasta kulmasta, joten kovin kevyitä kankaita ei voi valita. Mietimme materiaalin sen mukaan, mikä näyttää hyvältä myös silloin, kun puku ei liiku, vaan on paikallaan. Nordström kuvailee. Rouva Haukion toive on myös ollut, ettei pukua tarvitse koko ajan itse oikoa kameroiden edessä, vaan se laskeutuu kauniisti. 2. Oikeat värisävyt valokuvissa Myös presidenttipariin osuvat kuumat valot ovat armottomia. – Matoille osuvissa valoissa värisävyt muuttuvat, tämä pitää ottaa huomioon. Esimerkiksi harmaan sävyt eivät toimi, niistä lähtee värit pois. Haukion viimevuotinen, fuksianpunainen puku sai runsaasti kehuja. Nordström myöntää olevansa siihen hyvin tyytyväinen. – Siitä tuli todella onnistunut. Haukion toiveena oli puku, johon lähdettiin hakemaan uutta ilmettä värisävyjen kautta. Puvun värejä Nordström paljastaa miettivänsä myös presidenttiparien yhteiskuvan osalta. – Tahdon, että puku näyttää hyvältä virallisissa kuvissa. 3. Kestääkö kangas kunniamerkit Vuoden 2015 fuksiaunelmalla haettiin kansainvälisen puvun henkeä, ja siinä on nähtävissä ripaus intialaisnaisen yksiolkaimista sari-asua. – Rouvalla ei voi olla olkaimetonta asua, sillä raskaat kunniamerkit pitää saada kiinnitettyä ja ne eivät saa osua ihoon. Kiersimme viime vuonna asiaa niin, että teimme puvun, joka näyttää olkaimettomalta. 4. Ei laahusta Myöskään pitkää laahusta Haukion puvussa ei ole koskaan nähty, ja tähänkin on käytännöllinen syy. – Väkeä on linnassa tiheään, ja Haukio liikkuu paljon ympäriinsä. Pitkä laahus ei ole käytännöllinen. Tänä vuonna: lilaa ja samettia Tänä vuonna nähtäviä värejä Nordström ei lähde liikaa arvuuttelemaan – yhtä lukuunottamatta. - Lilaa on ollut paljon, varmasti sitä nähdään myös linnassa. Materiaaleista sametti voisi tehdä paluun, se on ollut hyvin catwalkeilla esillä. Asu on suunnittelijan mukaan onnistunut, jos sen kantaja on uskaltanut rohkeasti satsata kokonaisuuteen: tämä tarkoittaa, että kaikki on mietitty kenkiä, kynsiä ja kampausta myöten. - Kyseessä on arvokas juhla, joten onnistuneessa asussa on myös tiettyä makua. Esimerkiksi todella syvään uurretun kaula-aukon kyllä kyseenalaistaisin, hän pohtii. Tänä vuonna Nordström itse on suunnitellut linnaan ainakin pari pukua, yhden niistä kansanedustaja Sari Multalalle . Sitä, jatkaako hän myös tänä vuonna Haukion luottosuunnittelijana, ei vielä tiedetä, sillä illan emännän puvun suunnittelija paljastetaan vasta tv-lähetyksen alettua. – Sitä ei tule ajateltua, että pukujani arvostelee pari miljoonaa tv-katsojaa, enkä ota asiasta painetta. Sen sijaan minulle on tärkeää, että asiakas itse pitää puvustaan ja suurin paine tuleekin siitä, onko puku asiakkaan näköinen. Puku on hyvin henkilökohtainen asia, se ei ole kaikkia muita varten, vaan yhdelle ainoalle henkilölle tehty.