Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Itävallan Thiem kampesi itsensä tahmeasti alkaneessa tennisottelussa turnausvoittoon – ensimmäistä kertaa US Openin historiassa finaalin alkuerät hävinnyt nousi voittajaksi

Tenniksen Yhdysvaltain avoimissa Itävallan Dominic Thiem on voittanut miesten kaksinpelin finaalissa Saksan Alexander Zverevin erin 2–6, 4–6, 6–4, 6–3, 7–6 (8–6). Hieman yli neljä tuntia kestänyt ottelu ratkesi vasta viidennen erän katkaisupelissä. Grand slam -turnauksessa ennakkoon toiseksi sijoitetun Thiemin, 27, ottelu alkoi kankeasti, ja vielä kolmannen erän alussa vaikutti siltä, että Zverev voisi ottaa turnausvoiton kolmessa erässä. Thiem kuitenkin kampesi itsensä otteluvoittoon. 23-vuotias Zverev oli sijoitettu turnauksessa viidenneksi. Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain avoimissa eli US Openissa ensimmäiset kaksi erää hävinnyt pelaaja on nousi turnausvoittajaksi. Kyseessä on Thiemin ensimmäinen grand slam -pysti. Hän on aiemmin hävinnyt kolmesti tenniksen merkittävissä turnauksissa. Myös Zverev haki tiukassa pelissä ensimmäistä grand slam -voittoaan. Miesten kaksinpelin finaaliin tuli tilaa paitsi Novak Djokovicin hylkäyksestä myös siitä, että maailmanlistan kakkonen Espanjan Rafael Nadal ja nelonen Sveitsin Roger Federer jättivät koko turnauksen väliin. Naisten finaalin vei Osaka Naisten kaksinpelin turnausvoitto ratkesi jo Suomen aikaa aikaisin sunnuntaina päättyneessä ottelussa. Japanilainen 22-vuotias Naomi Osaka otti pelissä tennisuransa kolmannen suurvoiton. Osakan menestys ei kuitenkaan ollut itsestään selvää, sillä valkovenäläinen Viktoria Azaranka vei finaalissa avauserävoiton.