Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mika Heikinheimo rikastui yrityskaupoilla – auttaa nyt uusia yrityksiä

Toista sijaa Pirkanmaan kovatuloisimpien listalla piti viime vuonna ohjelmistoalalla lähes 6,4 miljoonaa tienannut Mika Heikinheimo . Heikinheimo oli mukana ohjelmistokehitysyhtiö Symbiossa, joka myytiin VXI Global Solutionsille tammikuussa 2015. Heikinheimon osuus Symbion kauppahinnasta oli 13 prosenttia, mutta kauppahinta ei ole julkinen. Heikinheimo perusti vuonna 1997 ohjelmistoyritys Flanderin, joka yhdistyi toisen suomalaisyhtiön Arditesin kanssa kiinalais-yhdysvaltalaiseen Symbioon vuonna 2009. Symbiossa oli satoja omistajia ja useita pääomasijoittajia. – Olin ollut mukana lähes 18 vuotta, ja kun myös suomalaisen pääomasijoittajan CapManin rahasto oli tullut tiensä päähän, se oli luonnollinen hetki irtaantua. Symbio-kaupasta saaduilla rahoilla Heikinheimo perusti Birch Venture -sijoitusyhtiön, joka sijoittaa suomalaisiin kansainvälistymistä suunnitteleviin start up -yrityksiin. Birch Venturen kautta Heikinheimo on mukana muun muassa autojen vertaisvuokrauspalvelu RidenRentissa ja ohjelmistoyritys Basemarkissa. – Haluan sijoittaa Suomesta tuleviin yrityksiin, jolla on taustalla myönteinen ajatus ja ehkä joku digitaalinen palvelu, joka olisi realistisesti vietävissä ulkomaille. Heikinheimon mukaan Birch Venturesta ei ole kuitenkaan odotettavissa tuloja vielä moneen vuoteen. Hänen mukaansa on todennäköistä, että osa yrityksistä myös epäonnistuu. Kasvava markkina ja hyvä henkilöstö tekevät menestyksen Birch Venturen kautta Heikinheimo on toimitusjohtajana lapsille oppimispelisovelluksia kehittävässä BeiZissa. Heikinheimon mukaan lapsille kehitettyjen digitaalisten sovellusten kenttä on kuitenkin haasteellinen markkina-alue. Olemme tahkonneet jo aika monta vuotta, emmekä vieläkään ole plussalla. On hankala arvioida yrityksen tulevaisuutta, sillä monet alan suomalaiset yritykset ovat kadonneet kentältä, eikä se ole ollut kivutonta meillekään. Heikinheimo on myös auttanut jaloilleen Punnitse&Säästä-ketjua, joka hakeutui konkurssiin viime vuonna. Heikinheimon mukaan on mahdotonta nimetä yhtä tekijää menestykselle, mutta hänen mukaansa menestys on vaatinut kovan työn lisäksi myös tuuria. – Symbio toimi ohjelmistoalalla aikana, jolloin ala kasvoi pitkän aikaa yli 10 prosenttia vuodessa. Kasvavalla alalla on yleensä helpompi onnistua kuin kuolevalla alalla. Myös avainhenkilöiden rekrytoinnit ovat onnistuneet ja kriittisille paikoille on saatu kovia osaajia. Lue täältä kaikki Aamulehden verojutut