Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

He ovat Pirkanmaan kymmenen kovatuloisinta – yksi mies tienasi yli 8 miljoonaa euroa

Pirkanmaalla viime vuonna eniten tienasivat Jouni Oja , Mika Heikinheimo ja Pentti Hurmerinta. Ojan tulot olivat yli 8 miljoonaa euroa, Heikinheimon noin 6,4 miljoonaa euroa ja Hurmerinnan 5,3 miljoonaa euroa. Oja on syntynyt vuonna 1962. Hänen tulonsa olivat pääasiassa pääomatuloja. Oja on ainakin rahoitusyhtiö Kivainvestin johtaja. Oja kuuluu jääkiekkojoukkue Tapparan taustalla toimivan Tamhockeyn hallitukseen. Hän on hallituksen jäsenenä myös Frelaxcossa, 4Businessissa ja Kiinteistö Oy Pirkkalan Kehäportissa. Heikinheimo on syntynyt vuonna 1969. Hänenkin tulot olivat pääasiassa pääomatuloja. Heikinheimo on oppimispelisovelluksia kehittävän Beiz-yrityksen taustalla. Heikinheimo on myös sijoitusyhtiö Birch Venturen toimitusjohtaja. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana VR Gurus-ohjelmistoyhtiössä sekä Punnitse & Säästä ketjun taustalla toimivassa It’s Pure Oy:ssa. Heikinheimo on lisäksi hallituksen jäsenenä RidenRentissa ja Basemarkissa. Vuonna 1944 syntynyt Hurmerinta on aikanaan johtanut Reima-Tuttaa. Hänenkin tulonsa olivat pääasiassa pääomatuloja. Hurmerinta on älyvaatteita kehittävän kankaanpääläisen Clothing+-yrityksen taustalla. Yritys myytiin yhdysvaltalaiselle Jabil Circuit Inc. -yritykselle kesäkuussa 2015. Verohallinto julkaisi vuoden 2015 verotiedot tänään aamulla. Pirkanmaan top 10 1. Jouni Oja. Ansiotulot: 32 710 Pääomatulot: 8 002 026 Yhteensä: 8 034 736 euroa 2. Mika Heikinheimo. Ansiotulot: 36 938 Pääomatulot: 6 355 689 Yhteensä: 6 392 627 euroa 3. Pentti Hurmerinta. Ansiotulot: 68 171 Pääomatulot: 5 263 944 Yhteensä: 5 332 116 euroa 4. Anne Urrila. Ansiotulot: 894 509 Pääomatulot: 3 706 168 Yhteensä: 4 600 678 euroa 5. Tauno Paavo Tapani Tuomisen kuolinpesä. Ansiotulot: 0 Pääomatulot: 3 833 623 Yhteensä: 3 833 623 euroa 6. Ali Saadetdin. Ansiotulot: 161 370 Pääomatulot: 3 143 658 Yhteensä: 3 305 028 euroa 7. Lasse Lehtonen. Ansiotulot: 68 436 Pääomatulot: 3 074 921 Yhteensä: 3 143 356 euroa 8. Anja Jokinen-Halme. Ansiotulot: 106 840 Pääomatulot: 2 797 872 Yhteensä: 2 904 711 euroa 9. Harri Saarelainen. Ansiotulot: 87 697 Pääomatulot: 2 332 754 Yhteensä: 2 420 451 euroa 10. Markku Pekkola. Ansiotulot: 751 281 Pääomatulot: 1 477 340 Yhteensä: 2 228 621 euroa Lue täältä kaikki Aamulehden verojutut