Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Poliisihallitus haluaa salata esitutkintoja tavalla, joka tuhoaisi julkisuusperiaatteen ja monen ongelman julkisen käsittelyn – Kokenut rikosylikomisario kritisoi: ”Haittaa työn tekemistä”

Rikollisuuden ja sen aiheuttamien yhteiskunnallisten ongelmien julkinen käsittely on viime vuosina vaikeutunut merkittävästi. Pääsyyllinen tilanteeseen on yllättävä: Suomen poliisi ja tarkemmin sanottuna Poliisihallitus. Poliisi haluaa nykyään tyystin salata esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa käsittelevät esitutkinnat. Mistään läpileikkaavasta asenteesta poliisissa ei silti ole kyse, sillä myös poliisikunnan sisällä Poliisihallituksen salaamislinjaukset aiheuttavat hämmennystä tai suoranaista tyrmistystä. Ongelma on kaksitahoinen. Toisaalta julkisuuslaki on huonosti laadittu ja sen säännöksissä on tulkintavaraa. Toisaalta tulkinnanvaraisissa kohdissa pitkälle menevä salaaminen vaatii tahtoa ja tulkintaa, joka on vastoin lain henkeä. Jostakin syystä Poliisihallitus on on asettunut liputtamaan sumeilemattoman salaamisen puolesta. Perusasetelman pitäisi olla selvä. Julkisuusperiaate on äärimmäisen tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Siksi se on kirjattu perustuslakiin: Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Toistaiseksi julkisuusperiaatetta on eduskunnassa puolustettu menestyksekkäästi, kun perustuslakivaliokunta on useasti todennut, että yksityisyyden suoja ei ohita muita perusoikeuksia. Yksi näistä muista perusoikeuksista on julkisuusperiaate. Viime vuosina tietyt poliisiyksiköt ovat kuitenkin lähteneet ohituskaistalle. Taantumus on syystä tai toisesta alkanut Helsingin poliisilaitoksesta, joka on viime vuosina ryvettynyt historiallisen vakavissa virkarikostapauksissa. Nyt oman lusikkansa soppaan on työntänyt Poliisihallitus, joka on julkaissut ”julkisuusoppaaksi” nimeänsä ohjeen. Sisältönsä perusteella osuvampi nimi olisi ”salausopas”. Poliisihallituksen käsikirjaan on jo nyt alettu viitata kuin johonkin oikeuslähteeseen. Sellainen se ei tietenkään ole. Väärää ja lain hengen vastaista tulkintaa Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta eli julkisuuslaki on tärkein laki, joka säätelee esimerkiksi esitutkinnassa syntyvien asiakirjojen julkisuutta. Esitutkinta-aineiston julkisuudesta julkisuuslaki toteaa, milloin esitutkinta-aineisto tulee julkiseksi. Kyse ei siis yleensä ole siitä, tuleeko aineisto julkiseksi. Julkisuuslaissa säädetään toki poikkeuksia tähän julkisuuteen. Esimerkiksi rikosasian asianosaisten arkaluontoiset yksityiselämän piiriin kuuluvat tiedot voidaan salata. Tyypillisesti lain mukaista salaamista on seksuaalirikoksen uhrin henkilöllisyys, sillä valitettavasti elämme yhteiskunnassa, jossa rikoksen uhriksi joutuminen voi aiheuttaa häpeää ja jopa halveksuntaa. Jokaisen salauksen tulee perustua lakiin. Jotkin lainkohdat määrittelevät ehdottomasti salassa pidettäviä asiakirjoja. Toiset asiakirjat taas ovat niin sanotun vahinkoedellytyslausekkeen alaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että jokin asiakirja saattaa olla osittain salassa pidettävä, jos asiakirjan antamisesta aiheutuu vahinkoa jollekin laissa määritellylle asianosaiselle tai joissain tapauksissa yleiselle edulle. Tällöinkin salaamiselle täytyy olla painavat perusteet. Viranomaisen pitää siis jokaisessa harkinnanvaraisessa tapauksessa erikseen harkita, aiheutuuko asiakirjan antamisesta haittaa. Haitan aiheutuminen ei siis ole automaatio vaan julkisuus on lähtökohta. Tässä Poliisihallituksen ”julkisuuskäsikirja” suistuu pahasti metsään. Opas toistaa rakennetta, jossa luvun alussa todetaan sellaisesta asiasta kuin julkisuusperiaate. Tämän jälkeen julkisuusperiaate perustellaan kumoon erilaisilla poikkeussäännöksillä, jotka esitetään soveltuvan kyseiseen aihepiiriin ehdottomasti salassa pidettävinä tai ainakin käytännössä aina salattavina asioina. Todellisuudessa useasti on kyse vahinkoedellytyslausekkeen alaisista harkinnanvaraisesti salassa pidettävistä asioista tai salassapitosäännöksistä, jotka eivät oikeasti sovellu kyseiseen kohtaan. Lakia käsikirja tulkitsee joissakin kohdin valikoiden ja lähes aina salaamisen puolelle kallistuen. Useita harkinnanvaraisesti salattavia seikkoja opas käsittelee kuin ne olisivat ehdottomasti salassa pidettäviä. Opas on herättänyt kritiikkiä journalistien, oikeusoppineiden ja poliisienkin keskuudessa. Opas salaisi kaiken lähisuhdeväkivallan Yksi lukuisista esimerkeistä ”julkisuuskäsikirjan” tuhoisasta vaikutuksesta yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden käsittelylle on sen suhtautuminen lähisuhdeväkivaltaan. Suomessa on vuosikymmenien ajan tehty määrätietoista työtä lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi. Olennainen osa tätä työtä on ollut asian julkinen käsitteleminen ja normalisoiminen siinä mielessä, että uhrin ei pidä kokea häpeää tai luulla olevansa jollakin tavalla yksin ongelmansa kanssa. ”Julkisuuskäsikirja” katsoo yllättäen, että käytännössä kaikki läheisväkivalta tulee salata joko yksityiselämän suojan piiriin kuuluvina tai ”uhria loukkaavana”. Esitutkintapöytäkirja on lähisuhdeväkivallan käsittelyssä yleensä kaikkein puolueettomin ja paras asiakirjalähde, jonka avulla toimittaja pystyy kuvaamaan ilmiötä. Tässä työssä uhrin yksityisyys on aina otettu huomioon poliisissa salamaalla lain mukaan salattavat yksityiskohdat. Journalismissa yksityisyyttä suojellaan lisäksi noudattamalla journalistin eettisiä ohjeita. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää muistuttaa, että julkisuuslaki ei mahdollista asiakokonaisuuksien lähtökohtaista salaamista. − Kaikessa peruslähtökohta on se, että tietoja pitää arvioida erikseen. Täysimittainen lähtökohtainen salassapito ei ole mitenkään mahdollista, Mäenpää sanoo. ”Täysimittainen lähtökohtainen salassapito ei ole mitenkään mahdollista.” Mäenpää korostaa, että julkisuuslain säännökset ovat joissain kohdin monimutkaisia mutta lähtökohta lain soveltamisessa on taata, ettei lähtökohtainen salassapito ole mahdollista myöskään rikosasioissa. − Laissa pyritään raivaamaan riittävä tila julkisuudelle ja suojaamaan samalla niitä erittäin herkkiä ja arkaluonteisia tietoja, jotka on aiheellista salata, Mäenpää sanoo. − Kyllä perushenki on se, että yleisöllä on oikeus tietää ainakin kohtuullisen laajan julkisuuden puitteissa, mitä on tapahtunut. Tutkinnanjohtajakin kritisoi Esitutkinta-asiakirjojen lisäksi uusi ”julkisuuskäsikirja” suitsii myös poliisin tiedottamista. Sisä-Suomen poliisin keskitetyn ja paljastavan rikostutkinnan yksikön johtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen pitää Poliisihallituksen julkisuuskäsikirjaa epäonnistuneena. – Poliisi tarvitsee mediaa, ja tutkinnanjohtaja on se, joka vastaa oman juttunsa tiedottamisesta, Kinnunen sanoo. – Nyt elämme jonkinlaista murrosaikaa, joka ei ole suotavaa ja haittaa työn tekemistä. ”Nyt elämme jonkinlaista murrosaikaa, joka ei ole suotavaa ja haittaa työn tekemistä.” Kinnunen näkee, että joissakin yksittäisissä perheen sisäisissä tapauksissa aktiiviselle tiedottamiselle ei ole tarvetta, mutta ehdoton salaaminen ei ole perusteltua. Yksittäisen tapauksen julkisuuden avulla voidaan kertoa ilmiöstä paljon tehokkaammin kuin yleisellä tasolla. Julkisuuden avulla on myös mahdollista arvioida esimerkiksi lastensuojelun toimivuutta tai läheisten mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen. – Näen, että tällä on yleistä merkitystä, Kinnunen sanoo. Kuuluisin esimerkki lastensuojelun vikojen paljastumisesta on 8-vuotiaana vuonna 2012 murhatun Vilja Eerika Tarkin tapaus, joka sai aikaan merkittäviä muutoksia lastensuojelun käytännöissä. Poliisihallituksen nykylinjauksilla aihepiiriä ei olisi voitu lainkaan käsitellä esitutkinta-aineiston pohjalta. Jari Kinnunen ei ole ainoa tutkinnanjohtaja, joka kritisoi Poliisihallituksen ohjetta. Aamulehti on kuullut usealta tutkinnanjohtajalta kritiikkiä siitä, että ohjeet ovat tarpeettomaan salaamiseen kannustavia eivätkä kaikilta osin vastaa lakia. Toinen laki mahdollistaa julkaisun Asiassa on huomionarvoista se, että poliisin salaamat tiedot tulevat pääasiallisesti julkisiksi tuomioistuimissa, jotka soveltavat lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa. Laki on huomattavan paljon paremmin valmisteltu, ja tuomioistuimet noudattavat sitä pääsääntöisesti esimerkillisesti. Poliisi esimerkiksi salaa nykyään tiedon siitä, että epäilty on järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen, sillä tiedon tulkitaan kuuluvan yksityiselämän suojan piiriin. Kun asia etenee tuomioistuimeen, tuomioistuin julkistaa tiedon. Kaikki rikosasian materiaali ei kuitenkaan aina päädy tuomioistuimeen. Lisäksi päällekkäiset tietopyynnöt kuormittavat turhaan oikeuslaitosta. Tiedon saaminen on näin myös hitaampaa, mikä puolestaan vaikeuttaa yhteiskunnallisesti merkittävien rikosasioiden käsittelyä oikeudenkäynnin aikana. Kaksivaiheinen ratkaisu Nykytilanne vaatii sekä pikaista että rauhallisen harkittua ratkaisua. Julkisuuslain uudistaminen on välttämätöntä, sillä tällä hetkellä lakia voi lukea kuin piru Raamattua . Lain tulkinta aiheuttaa vaivaa jopa maan parhaille asiantuntijoille. Julkisuuslaki on kuitenkin ollut voimassa vuodesta 1999, eikä siihen ole tullut olennaisia muutoksia, jotka selittäisivät poliisihallituksen uudet tulkinnat. Toki esimerkiksi laillisuusvalvojilta ja hallinto-oikeuksilta on tullut myös sellaisia ratkaisuja, jotka puoltavat joidenkin yksityiskohtien salaamista. Poliisihallituksen julkisuuskäsikirja kuitenkin sisältää virheitä ja suorastaan huokuu halua salata tulkinnanvaraiset kohdat. Julkisuuslain korjaamista odotellessa Poliisihallituksen tulisi pikaisesti korjata käsikirjansa vastaamaan julkisuuslain ja perustuslain takaamaa julkisuusperiaatetta.