Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Australialaisperhe päätti jättää kotimaansa ja muutti Tampereelle – ”Kolme ensimmäistä kuukautta itkin joka päivä”

Australiassa syntynyt Darren Cue, 32, ja hänen puolisonsa, Uudesta-Seelannista kotoisin oleva Shantel Summerfield , 29, asuvat jo kolmatta kesää poikiensa Tysonin , 11, ja Chevyn , 6, kanssa Pirkanmaalla. Uusi koti on Tampereella. Darren tuli ensin yksin kesäkuussa 2018 ja muu perhe perässä heinäkuussa. Ensimmäinen koti oli Ruoveden Sointulassa, missä Darren pääsi maataloustöihin. Kontaktihenkilönä Darrenilla oli Terälahdessa vuosia asunut australialaismies. – Halusin vain pois Australiasta joko hetkeksi tai mahdollisesti kokonaan. Tutkin netistä Pohjois-Eurooppaa ja Pohjola kiinnosti. – Vertailin Ruotsia ja Suomea maina keskenään ja "maailman onnellisin maa" Suomi kiehtoi ja teki vaikutuksen turvallisuudellaan. Rakastamme vuodenaikoja, lunta, pimeyttäkin ja suomalaiset ovat rehellisiä ja auttavaisia, Darren kertoo ja on päässyt suomalaisuuden ytimeen muun muassa Rauhaniemen saunalla. Ikävä sulavaa vuorovaikutusta Ikuisen auringon Australia ja maanpäälliseksi paratiisiksi sanottu Uusi-Seelanti vaihtuivat Tampereeseen – miten se on mahdollista? Jotta kuva ei ole liian ruusuinen, pariskunta kertoo tarkemmin. – Kolme ensimmäistä kuukautta itkin joka päivä. Koti-ikävä oli kova. Sitten tuli syksy, ja saimme tuttavia. Metsiin tuli marjoja ja talvella satoi lunta ja aloin mukautua. – Kaipasin kyllä ja kaipaan yhä kieleemme ja kulttuuriimme kuuluvaa small talkia, pehmeää vuorovaikutusta. Suomi ja suomalaiset vaikuttavat joskus tylyiltä, vaikka pohjimmiltaan eivät olekaan. Totisuus tuntuu joskus oudolta, Shantel sanoo. Shantelin mukaan suomalaiset voisivat olla enemmän tekemisissä keskenään. Toisaalta hän arvostaa rauhaa ja sitä, että suomalaiset ovat aitoja, ei ole turhan puhumista. – Olen lukenut historiasta, että te taistelitte sodissa paljon pienemmällä armeijalla venäläisiä vastaan ja teillä on sisua, suomea opiskeleva Darren sanoo. Hän on lukenut myös suomalaisten muutosta Australiaan kultaa kaivamaan. Darren kätevänä ja teknisenä miehenä etsii parhaillaan uusia töitä. Shantel työskentelee nyt siivousalan töissä, mutta haluaisi kuntoilu- ja terveysalalle tai make up -bisnekseen. Luonto on parasta Suomessa Perhe ei ole vielä matkustellut Suomessa. Tampereella on paljon vielä uutta ja tutustuttavaa. – Vietimme viime joulun ja pääsiäisen suomalaisittain, kaikilla traditioilla. Haluamme oppia suomalaista elämänmuotoa. Saunakulttuurin alastomuuteen emme vielä ole tottuneet. Australialaiset ovat alasti vain kovassa humalassa, Darren nauraa. Tyson on käynyt Tampereen kansainvälistä koulua, jonka myös pikkuveli aloittaa syksyllä. – Mulla on koulukavereita Irlannista, Venäjältä ja Englannista, Tyson ilmoittaa Pepsi-pullo kädessä, mutta kauppahallin kahvilan voisilmäpullasta on kulunut vain pieni pala. – Australiassa oppilailla on eväät mukana kotoa, joten on hienoa, että täällä tarjotaan lounas, äiti antaa kiitosta. Tyson myöntää kaipaavansa kavereitaan Australiassa ja joskus kullankeltaiset hiekkarannatkin tuovat ikävän. Lappi joulupukin kotimaana olisi pojille elämys matkakohteena. Entinen kotipaikka kuin Hollywood Perhe asui entisessä kotimaassaan Queenslandissä, Gold Coastin kaupungissa. – Se on kuin Los Angelesin Hollywood, täynnä elokuva- ja tv-alan yrityksiä ja show-paikkoja, Darren kuvailee. Miten Tampere voisi houkutella enemmän matkailijoita ja tehdä kaupunkia kiinnostavammaksi? Elämmekö omassa mustamakkara-, jääkiekko- ja Popeda-kuplassamme? – Mustamakkara on terveellistä, olen maistanut. Meidän kengurunliha on täynnä proteiinia, Shantel sanoo väliin. Makkara ei Darrenia niin kiinnosta, eikä urheilu yleensä. – Kyllä se teidän elämys matkailijoille pitää lähteä luonnosta. On kaksi isoa järveä ja rauhaa, on vuodenajat, Darren pyörittelee ja tarkoittanee asioiden myymistä ja tuotteistamista. Se onkin jo toinen juttu kovassa kisassa. Suomalaiset ovat Pohjolan lihavin kansa, pistääkö se silmään? – Australiassa on ylipainoisia enemmän, pari nyökyttää päätään yhdessä. Asuminen on Suomessa kuulemma paljon halvempaa. Ruoka maksaa yhtä paljon. Aussit ovat "hulluja" Perhe puhuu - joskus kovin vaikeasti ymmärrettävällä aksentilla - kotimaastaan ja vertailee entistä nykyisyyteen. – Australialaiset ovat "hulluja", äänekkäitä ja kovia puhumaan, positiivisesti, Darren nauraa ja myöntää pitävänsä suomalaisesta oluesta, joka tekee suomalaiset puheliaimmiksi. Karjalanpiirakat ovat puolestaan Shantelin herkkua – munavoilla. Huumorintajuinen perhe nauraa jo omille mokilleen ja suhtautuu ilolla tulevaan. – Nyt jo naurattaa, mutta ei muuttopäivänä. Tulimme Suomeen laukut täynnä talvivaatteita ja täällä oli yötön yö ja kesä, Shantel nauraa. Darren nostaa esiin luonnonsuojelijan ja tv-persoonan, Krokotiilimies -tv-sarjasta tutun Steve Irwinin. Hän kuoli ohjelmansa kuvausten aikana, kun iso keihäsrausku pisti häntä lähelle sydäntä. – Olisiko Steve kuuluisin australialainen Suomessa? Tv-sarjalla oli miljoonayleisö ympäri maailmaa, luontoa seuraava ja rakastava Darren pohtii. Kahvit on juotu, sade taukoaa ulkona ja aussiperhe nuuhkii ilmaa kauppahallin ovella ratikkatyömaan edessä. – Olemme täällä vuosia tai sitten lähdemme takaisin muutamien kuukausien kuluttua. Olemme vapaita, 14 vuotta yhdessä elelleet Darren ja Shantel sanovat. Lisätyöt helpottaisivat jäämistä uuteen kotimaahan. Voisi tehdä pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Juttua muokattu 5.7.2020 kello 15: Erwinin etunimi on Steve eikä Stewe, kuten tekstissä luki aiemmin . Oikaisu 5.7.2020 kello 22.24: Steve Irwnin nimi oli tekstissä aikaisemmin virheellisesti Stewe Erwin. Lisäksi juttuun korjattu tieto Irwinin kuolemasta. Irwin kuoli keihäsrauskun pistettyä häntä lähelle sydäntä. Jutussa luki aikaisemmin virheellisesti, että keihäsrausku puri häntä lähelle sydäntä.