Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelaisen Huurupiilo-pubin yrittäjien uusi liikeidea etenee – Sastamala vuokrasi pariskunnalle niemenkärjen 500 eurolla, mutta valitus tyhjensi varauskalenterin

Sastamalalainen Patrick Kramer on pyörittänyt Tampereen Kalevassa Huurupiilo-baaria. Nyt hän on laittanut baarinsa myyntiin ja perustanut luksustelttoja vuokraavan yrityksen Sastamalassa sijaitsevalle Houhajärvelle. Kramer on vuokrannut telttamajoitusta varten Pirttisaari-niemen Sastamalan kaupungilta 500 eurolla. Vuokrasopimus on tehty syksyyn saakka. Pirttisaaressa on tilaa noin kahdelle luksusteltalle kerrallaan. Teltat ovat suuria ja kalustettuja, niihin kuuluu ilmapatjat ja kamiinat. Jos asiakkaat haluavat, he voivat tilata Kramerilta paikalle myös tynnyrisaunan ja paljun. – Tällaiset leiriytymisratkaisut ovat hyvin yleisiä Euroopassa. Olen itse ollut töissä brittiläisessä camping-yrityksessä, joka tarjosi luksustelttoja leirintäalueellaan. Mutta tänne ei tule leirintäaluetta, vaan teltat saavat olla aivan omassa niemessään, joten rauhaa ja yksityisyyttä riittää, Kramer sanoo. Teltat vetänevät puoleensa turisteja, jotka haluavat kokea luonnon rauhan, mutta nauttia samalla mukavista yöunista. Yrityksen mainoslause on ”Tuo oma hotellihuoneesi luontoon.” Kiinnostusta on riittänyt ja telttoja ehdittiin jo varata juhannukselle, mutta Kramer joutui perumaan ne. Hän sai kuulla, että Pirttisaaren suunnitelmista on tehty valitus kaupungin ympäristölautakuntaan. Neljäntoistavuorokauden valitusaikaa on vielä muutama päivä jäljellä. Alueen vakituiset asukkaat ovat olleet huolissaan, että Houhajärvelle tulee telttailevien turistien mukana melua ja järveen pääsee kemikaaleja esimerkiksi pesuvesistä. Kramerin vaimo Anne-Mari Kramer kertoo, ettei asukkailla ole syytä huoleen. – Mitään pesuvesiä ei päästetä maastoon, vaan esimerkiksi saunassa on mukana oma likavesisäiliö, jonka kuljetamme sitten saunan mukana pois, hän sanoo. Kramerit jatkavat, että luksustelttoja vuokraavilla ei todennäköisesti ole mielessään biletysviikonloppu, vaan rentoutuminen kauniissa maisemissa. Virkistyykö rempalleen päässyt alue? Vuokrattu paikka sijaitsee alueella, joka on rantayleiskaavassa määritelty retkeily- ja ulkoilualueeksi. Ulkoilualueella on vanha huussi ja pukukopit, mutta ne ovat päässeet ränsistymään. Vuokrasopimuksesta vastaavan kaupungingeodeetin Arto Vuorijärven mukaan vuokraaminen yrittäjälle edistää alueen käyttöä virkistys- ja retkeilytoimintaan. – Vuokrattu kohta on vain hyvin pieni osa retkeilyalueesta. Niemessä saa edelleen liikkua vapaasti myös omatoimisesti, hän sanoo. Krameritkin uskovat, ettei telttojen vuokraaminen niemenkärjessä ole keneltäkään pois, sillä Pirttisaareen mahtuu leiriytymään, vaikka yksi osa olisi varattu luksusteltoille.