Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Traficom rauhoittelee: Etätöiden takia lisääntyneen mobiilidatan käyttö ei kaada verkkoja

Viestintäverkot eivät kaadu, vaikka mobiilidatan käyttö on kasvanut voimakkaasti koronaviruksen vuoksi. – Päivittäinen tiedonsiirtomäärä kyllä kasvaa, mutta verkot kestää sen. Datakäytössä tapahtuu siirtymä illasta päiväkäyttöön, sanoo johtaja Jukka-Pekka Juutinen liikenne-ja viestintävirasto Traficomista. Normaalisti verkon käyttö on suurimmillaan ilta-aikaan, jolloin katsotaan suoratoistopalveluja ja pelataan pelejä. Etätyön ja -opiskelun yleistyminen lisäävät nyt verkon päiväkäyttöä. Operaattorit kertoivat alkuviikolla 10-30 prosentin datakäytön kasvusta. DNA:lla yhden aamupäivän datakäytön kasvu oli 34 prosenttia. – Se ei ole selitettävissä millään tavallisella liikenteen kasvulla. Arvioinkin merkittävän osan kasvusta johtuvan lisääntyneestä etätyöstä, DNA:n välitysverkkojen johtaja Ville Virtanen sanoo yhtiön tiedotteessa. Tuolloin koululaiset edes olleet vielä silloin siirtyneet etäopiskeluun kotiin, sillä koulut suljettiin vasta keskiviikosta alkaen. Käyttötottumuksia ei tarvitse muuttaa Loppuuko siis kapasiteetti? – Viestintäverkot on rakennettu niin, että huippukuormituksen päällekin on mitoitettu kapasiteettia. Verkon käyttäjien ei tarvitse rajoittaa käyttötottumuksiaan, vakuuttaa Jukka-Pekka Juutinen. Lisääntyvä etätyö ja -opetus eivät Juutisen arvion mukaan muuta tilannetta. Dataliikenne on saattanut joidenkin operaattoreiden tukiasemien alueella hidastella jo ennen poikkeusaikoja. – On normaalia, että ihmisten palattua töistä kotiin, kertyy kuormitusta ja tiedon siirto hidastuu. Mutta etätyön, etäopiskelun ja ihmisten kotonaolon kasvun ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Etätyötä ja etäopiskelua varten Jukka-Pekka Juutinen antaa kuitenkin yhden ohjeen. Se johtuu vpn-yhteyksien rajallisesta määrästä. – Kannattaa noudattaa oman työpaikan tai oppilaitoksen ohjeita. vpn-yhteyksien osalta voi muodostua pullonkauloja ja datan käyttö hidastuu. Yritykset ja oppilaitokset käyttävät vpn-teknologiaa siihen, että etätyöläiset ja -opiskelijat pääsevät suljettuun verkkoon muualta kuin työpaikalta tai luokasta. Vpn-yhteyksien lisenssien määrä on kuitenkin mitoitettu yleensä normaalia työpaikkatyöskentelyä silmällä pitäen ja se määrä ei ehkä riitä, kun koko henkilöstö alkaa tekemään etätöitä.