Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

SS-upseerin päiväkirja on piiruntarkka ajankuva – viimeinen muistelu päivää ennen kuolemaa

Maan kuilut kuljin, piirit auringon, näin Saturnuksen jylhän kuutamon. Moni pulma ratkes siellä, mutt´ ei pulmain pulma; ihmiskohtalon! Sanat eivät ole herkän runoilijan kynästä. Ne kirjoitti Herkko Kosonen viimeiselle sivulleen päiväkirjaansa Vuosalmella. Päivää myöhemmin, Vuosalmen etulinjassa 13. heinäkuuta 1944, tykin kranaatti silpoi vänrikki ja SS-upseeri Kososen. Kosonen huikkasi vielä paareilta kantajilleen, että ”ei tässä vielä hätää ole, jalathan ovat kunnossa”. Matka sidontapaikalle tulimyrskyssä oli liian pitkä. Jalkapallojoukkue Kuopion Pallotoverien maalitykki oli kulkenut pitkän tien Vuosalmelle. Hän ehti täyttää 24 vuotta. Nyt Ilmo Herkko Olavi Kososen elämäntarina on kirjassa, piiruntarkkana ajankuvana. Parkanolainen sotahistorian harrastaja Jukka Kyösti sai monen onnekkaan sattuman kautta haltuunsa Kososen hämmästyttävän päiväkirjan ja arkiston. Niissä on kuvia ja huimaavia kuvauksia tapahtumista ja tunnelmista päivittäin. Se avasi tuon ajan ja historian täysin uudessa valossa Kyöstille. Kun tutkija ja keräilijä Jukka Kyösti sai käsiinsä SS-vapaaehtoisista vielä joensuulaisen Tapio Gröndahlin (kaatui 1944 Portinhoikassa), kuopiolaisen Osmo Kauppisen (kuoli 1941 Lukjanovkassa), mäntsäläläisen Paavo Saharin , helsinkiläisen diplomi-insinöörin ja sellisti-älykkö Eino Nevanlinnan ja Norjaan sodan jälkeen muuttaneen Kyösti Virtaniemen sotapäiväkirjat, hänen oli pakko kirjoittaa kirja. Kyösti sai tekstiä sujuvoittamaan kirjailija Synnöve Fromin . Siitä tuli sujuva ja monta käännettä tarjoava kirja, sillä Kyösti paranteli useana vuonna tietämystään haastattelemalla niitä SS-miehiä, jotka vielä muistavat. Heitä on Pirkanmaallakin yhä muutama. - Vuoden 1918 tapahtumista ja sodasta itärintamalla on kirjoitettu vaikka kuinka, mutta näistä Suomen vapaaehtoisista, saksalaisten rinnalla taistelleista ei paljon mitään. He kävivät sotaa yhteistä vihollista vastaan ja Ukrainasta selviytyneet sijoitettiin Suomen jatkosodassa ratkaiseviin paikkoihin torjumaan hyökkäystä. Voi vain aavistella, mikä heidän vaikutuksensa oli sotilasavun ja ennen muuta sotatarvikkeiden saamisessa Suomeen. - Jotkut SS-Waffeniin lähteneistä jättivät sodan jälkeisessä ilmapiirissä Suomen, niin myös maitojunalla Saksasta palautettu Lauri Törni . Mutta, erittäin monesta SS-miehestä tuli merkittävä vaikuttaja Suomessa. Talvisodan käynyt Herkko Kosonen värväytyi 1 400 vapaaehtoisen joukossa toukokuussa 1941 SS-joukkoihin Saksaan. Kaikista heistä tuli alokkaita Stralsundissa, myös talvisodan aliupseerijermuista. Suomessa sotilaskoulutusta saaneita höykytettiin saksalaiskuriin vain 26 päivää, ja heidät vietiin suoraan itärintamalle, ulkomaalaisista koottuun Wiking-divisioonaan. Kosonen oli heti viedyissä yli 400 miehen joukossa, aloittamassa operaatio Barbarossaa. Siitä alkoi sotaretki kohti Kaukasusta, Suur-Suomea ja kauheuksia. Keltatauti pelasti hetkeksi Kososen lomalle. Kosonen nakattiin kesäkuulla 1942 ensimmäisten suomalaisten ryhmässä upseerikouluun Bad Tölziin. Se oli pahempaa simputusta kuin Suomessa alokkaille koskaan. Vastapainona ruoka oli parasta, mitä Saksasta sai. Kurssin johto järjesti jopa matkoja Bayreuthin Wagner-juhlille ja Salzburgin Mozart-viikolle. Kokelaat kohtasivat korkeita vieraita, muun muassa Himmlerin, Göbbelsin ja Kaltenbrunnerin. Heti valmistumisen jälkeen Kosonen kurssikavereineen pääsi pkuukauden lomalle, jouluksi Suomeen. He eivät tienneet, että itärintama oli jo murtunut. Kosonen sai komennuksen suomalaispataljoonaan joukkueenjohtajaksi Ukrainan Semenovkaan, katkeran asemasodan keskelle. Ulkomaalaisista SS-vapaaehtoisista kootun Wiking-divisioonan suomalaisosasto oli perääntynyt Kaukasukselta, Malgobekin tappokukkuloilta. Siellä suomalaisten pataljoona menetti 60 prosenttia vahvuudestaan kaatuneina ja haavoittuneina. Saksan sotilasjohto oli jo tehnyt kohtalokkaan virheensä jakamalla eteläisen armeijaryhmänsä (Heeresgrüppe süd) kahtia: toisen kohti Volgaa ja Stalingradia, toisen Kaukasukselle. Niistä tuli liian heikkoja katkaisemaan Neuvostoliiton öljyhuolto Itä-Kaukasukselta. Saksalaisten saavuttamilta öljykentiltä laitteet oli tuhottu. Pommitusten vainoama laite- ja polttoainetuotanto takkusi. Stalingradissa saksalaisten ankara mottitaistelu pelasti etelämpänä vetäytyneet, jäljelle jääneet suomalaisjoukot. Kun Kosonen saapui paikalle maaliskuussa 1943, saksalaisten ja osin suomalaistenkin yritys murtaa Stalingradin motti oli epäonnistunut jo kolme kuukautta aiemmin. Wikingin moottoroitu divisioona oli komennettu satojen kilometrien hyökkäyksiin torjumaan läpimurtoja ja taas perääntymään. Talvi taittui, mutta niin oli taittunut saksalaisten sotamenestyskin. Jättimäinen Don-joki oli tuhota loputkin panssarijoukoista, sillä yli pääsi vain yhtä voimalaitospatoa pitkin. On aika ihme , että saksalainen kenraali Felix Steiner päästi suomalaiset Donets-joen rintamalta, Wiking-divisioonasta 24. huhtikuuta 1943 – tosin sopimus suomalaisten lähettämisestä SS-joukkoihin oli tehty vain kahdeksi vuodeksi. SS-järjestö suuttui joukon luovutuksesta, mutta Hitler hyväksyi Mannerheimin ehdotuksen: lomalle päästetyt miehet saivat jäädä Suomeen. Wiking-divisioona tuhoutui lopulta Budapestissä ja siitä erotettu osa Nordland-divisioona Berliinissä. 3. kesäkuuta 1943 Tampereen rautatieasemalta Klassilliselle lyseolle ja sieltä Pyynikin urheilukentälle marssi joukko, joka herätti toisissa ihastusta, toisissa kylmiä jääkärimuistoja. Sen 9. komppanian kärjessä marssi tiukkailmeinen SS-Untersturmführer, pian Suomen armeijan vänrikki Herkko Kosonen. Hän taisi jännittää ensi kerran pitkään aikaan. Haapamäen Riihon kylässä odotti eräs ihana Irja Vaissi . Sitten kutsui Niinisalo, Santahamina, Viipuri, Tali-Ihantala, Äyräpää ja Vuosalmi. Vastassa oli panssareita, tykkejä ja jatkuvasti uusia joukkoja saanut hyökkääjä. On uskomatonta, että se joukko ei murtunut, eikä kadonnut kerta kaikkiaan maailmasta. Herkko Kososen se vei, upseeriksi tahtoneen kapteenin pojan. Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop tarjosi suomalaisille sotilaskoulutusta asevoimissaan tammikuulla 1941 ja Suomen valtionjohto suostui värväämään pataljoonan verran vapaaehtoisia. Sen vastuulliseksi asetettiin etsivän keskuspoliisin entinen päällikkö Esko Riekki. Ensimmäiset SS-joukkoihin värväytyneet vapaaehtoiset suomalaiset nousivat 5. toukokuuta 1941 Turussa rahtilaiva Adleriin, kohti Danzigia ja koulutuskeskusta Stralsundissa, mukanaan muun muassa kuopiolainen Herkko Kosonen ja joensuulainen Tapio Gröndahl. Vapaaehtoisia valittiin 1 400, ryhmästä karsittiin kommunistit ja äärioikeistolaiset. Saksa pyysi ja sai vielä kesällä 1942 Suomesta 200 miestä täydennyksiin. Saksan sotaretkellä Kaukasukselle asti suomalaisia Wiking-divisioonan SS-sotilaita kaatui 256, katosi 14 ja haavoittui 686. Ei tässä vielä hätää ole, jalathan ovat kunnossa. Herkko Kosonen Vuosalmessa ennen menehtymistään