Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Vaaleanpunaisessa rock-hengessä säväyttänyt Satu Taiveaho: Iltapuku löytyi vahingossa

Kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk) puoliso Satu Taiveaho ihastuttaa vuosi toisensa jälkeen Linnan juhlissa pettämättömällä tyylisilmällään. Tänä vuonna Taiveaho räväytti vaaleanpunaisen sävyisillä hiuksillaan, jotka oli sidottu rock-henkiseksi, upeaksi lettikampaukseksi. Taiveaho oli valinnut iltapuvukseen niin ikään vaaleanpunaisen luomuksen. Taiveaho paljasti, että puku löytyi sattumalta. He olivat olleet lomamatkalla Istanbulissa, Turkissa. Taiveaho löysi vaatteen pienestä putiikista. Kaikkosen ja Taiveahon perheessä kaikki on hyvin. He ovat kaksivuotiaan pojan sijaisvanhempia. He kertovat, että viettävät pojan kanssa paljon aikaa. Satu Taiveaho paljasti, että Antti Kaikkonen on se, joka herää, jos poika herää, sillä Kaikkonen kestää valvomista Taiveahoa paremmin. Kaikkiaan heille kuuluu hyvää. Satu Taiveaho kohahdutti myös viime vuonna. Linnan juhlissa 2014 Satu Taiveaho esiintyi alumiinisista Nespresso-kahvikapseleista tehdyssä iltapuvussa. Taiteilija Outi Pyy sai tehtäväkseen suunnitella iltapuvun Nespresson tuotannon ylijäämämateriaalista.