Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Sipilä Ylelle: Sote-vääntö ei sujunut ”täysien tyylipisteiden” mukaan

Sote-kiista voi lopulta vain vahvistaa hallitusta, arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk) Ylelle. Pääministerin mukaan hallituksen luottamus on kunnossa ja sote-uudistus saadaan vietyä maaliin. Sipilä myöntää kuitenkin, että prosessi ei hoitunut ”täysien tyylipisteiden” mukaan ja että hänen on katsottava peiliin asian takia. Sipilä kiistää, että sote-uudistus olisi sovittu hätäpäiten. Hän sanoo, että uudistusta on työstetty jo hallituksen alkuajoista lähtien, mutta kipukohdat nousivat tällä viikolla esille. Hallituksen on määrä antaa sote-päätöksestä tarkempia tietoja lauantain aikana. Yle