Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Reuters Suomen sote-väännöstä: Miten päätösten tekeminen onnistuu tulevaisuudessa?

Kansainvälinen uutistoimisto Reuters uutisoi Suomen sote-väännöstä ja lauantain vastaisena yönä syntyneestä sovusta. Reuters kirjoittaa, että vaikka hallitus säilyi, koko prosessi herättää kysymyksiä, miten se pystyy tulevaisuudessa tekemään kipeitä päätöksiä. Reuters kuvailee, että Suomen ajautuminen hallituskriisiin suurten leikkausten ja vaikeiden uudistusten edessä on vain esimerkki siitä, miten vaikeassa tilanteessa koko euroalue on. Reuters kuvailee, että sote-vääntö oli esimerkki Suomea kohtaavista ongelmista. Uutistoimisto nostaa esiin muun muassa Venäjän taloudellisten ongelmien vaikutukset Suomeen ja sen, että Suomen talous kasvaa tänä ja ensi vuonna muuta euroaluetta hitaammin poisluettuna Kreikka. Reutersin haastattelema Danske Bankin ekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo, että kulunut viikko antaa kuvan siitä, että päähallituspuolueiden välillä on suuria jännitteitä. - Tämä episodi heikentää luottamusta hallituksen päätöstentekokykyyn. Vaikutelma on nyt se, että päähallituspuolueiden välillä on suuria jännitteitä, Kuoppamäki toteaa Reutersille.