Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Sipilä: ”Tilanne on ollut vakava jo vuorokauden”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan minkäänlaista kompromissiesitystä sote-ratkaisusta ei ole hallituksen pöydällä. Eduskunnassa liikkuneet huhut 15 sote-alueen mallista eivät Sipilän mukaan pidä paikkaansa. Sipilä kertoi, että nyt on keskusteltu hallituspuolueiden eduskuntaryhmien kanssa, millaista liikkumavaraa voisi olla. Keskusta on esittänyt 18 aluetta, kokoomus olisi valmis 12:een. - Toistaiseksi ei ole sellaista pohjaa, että voisi tehdä minkäänlaista kompromissiehdotusta. - Tilanne on ollut vakava jo vuorokauden. Pitkästä aikaa olen viettänyt työpaikalla yöni, Sipilä sanoi eduskunnassa. Sipilän mukaan ratkaisu yritetään saada tänään. - Tällä hetkellä näyttää aika huonolta.