Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Turnausvoittaja Emil Ruusuvuori nousi parhaalle suomalaissijalle yli kolmeen vuoteen – pelaa Tampereella heinäkuussa

Emil Ruusuvuori , 20, päätti sunnuntaina suomalaisten yli viisivuotisen kuivan putken tenniksen ATP:n haastajakiertueen kaksinpelissä. Kautta aikain sinivalkoinen tennisässä Jarkko Nieminen voitti vuonna 2013 marraskuussa Helsingin haastajaturnauksen. Seuraavaksi turnausvoittajaksi nousi Ruusuvuori, joka valloitti sunnuntaina Ferganassa, Uzbekistanissa pelatun turnauksen. Voitto toi helsinkiläiselle noin 6 300 euron palkintopotin, mutta myös 110 sijan nousun maailmanlistalla. Ruusuvuori on maanantain tuoreella listalla uransa parhaalla sijalla 300:ntena. Suomalaispelaaja on ollut miesten kaksinpelin maailmanlistalla 300 parhaan joukossa viimeksi vuoden 2016 maaliskuussa, kun uransa päätellyt Nieminen oli vielä 292:s. Ruusuvuori nähdään heinäkuun lopulla Tampereella haastajakiertueen turnauksessa Tampere Openissa. Kilpailunjohtaja Veli Paloheimo vahvistaa, että Ruusuvuori on mukana, mutta vielä ei ole varmaa, pelaako hän villillä kortilla vai pääseekö suomalainen mukaan suoraan rankinginsa perusteella. Uzbekistanin turnausvoitto avitti rankingin nousua tuntuvasti. Myös Otto Virtanen ja Patrik Niklas-Salminen pelaavat Tampere Openissa. Turnauksen osallistujalistat julkaistaan ensi viikon maanantaina. Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: Kaksinpeli: 1) Novak Djokovic Serbia 12  415 pistettä (1), 2) Rafael Nadal Espanja 7  945 (2), 3) Roger Federer Sveitsi 6  620 (3), 4) Dominic Thiem Itävalta 4  595 (4), 5) Alexander Zverer Saksa 4  405 (5), 6) Stefanos Tsitsipas Kreikka 4  215 (6), 7) Kei Nishikori Japani 4  040 (7), 8) Kevin Anderson Etelä-Afrikka 3  610 (8), 9) Karen Hatshanov Venäjä 2  980 (9), 10) Fabio Fognini Italia 2  785 (10), ... 300) Emil Ruusuvuori Suomi 111 (410), 465) Harri Heliövaara 16 (440), 656) Patrik Niklas-Salminen Suomi 1 (653). Nelinpeli : 1) Mike Bryan USA 8  770 (1), 2) Lukasz Kubot Puola 6  140 (2), 3) Jack Sock USA 6  065 (3),... 15) Henri Kontinen Suomi 3  915 (12),... 169) Heliövaara 403 (165),... 298) Ruusuvuori 124 (333). Naiset: Kaksinpeli: 1) Ashleigh Barty Australia 6  540 (2), 2) Naomi Osaka Japani 6  377 (1), 3) Karolina Pliskova Tshekki 5  685 (3), 4) Kiki Bertens Hollanti 5  425 (4), 5) Angelique Kerber Saksa 4  685 (6), 6) Petra Kvitova Tshekki 4  555 (5), 7) Simona Halep Romania 3  963 (8), 8) Elina Svitolina Ukraina 3  868 (7), 9) Sloane Stephens USA 3  682 (9), 10) Aryna Sabalenka Valko-Venäjä 3  565 (10), ... 677) Oona Orpana Suomi 17 (731). Nelinpeli: 1) Kristina Mladenovic Ranska 7  695 (1), 2) Timea Babos Unkari 7  610 (2), 3) Barbora Strycova Tshekki 6  740 (4),... 402) Emma Laine Suomi 142 (382).