Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tutkimus paljastaa ällistyttävän faktan: Popedan on nähnyt livenä jopa 1,5 miljoonaa suomalaista, Toisella sijalla toinen manserokin jättiläinen

Popeda oli ylivoimainen ykkönen, kun suomalaisilta kysyttiin, mitä bändejä nämä muistavat nähneensä keikalla. Popedan on nähnyt jopa 1,5 miljoonaa suomalaista. Kakkosena ja kolmosena tulevat toinen manserockin jättiläinen Eppu Normaali sekä Heinolan suuruus, Apulanta. Huomionarvoista on, että jo hyvinkin setäikään varttuneet miesbändit tai -artistit valloittivat kärkisijat, kun uunituoreessa tutkimuksessa kysyttiin suomalaisten livesuosikkeja. Popedan, Eppujen ja Apulannan jälkeen kärjen valloittivat nimittäin Jari Sillanpää ja Juha Tapio . Suomessa on kymmenkunta artistia, jotka muistaa nähneensä keikalla ainakin kerran noin miljoona suomalaista. Tältä näyttää koko Teoston julkistama listaus niistä artisteista, jotka suomalaiset muistavat livenä nähneensä. Popedan on nähnyt 1,5 miljoonaa suomalaista. Musiikinkuuntelu mullistui 2010-luku on ollut listapopin, rapin, Spotifyn ja livekeikkojen juhlaa, kertoo, tutkimus. Suomalaisten musiikinkuuntelu digitalisoitui ripeästi 2010-luvun lopussa. Spotify ja puhelin nousivat koko kansan musiikin kuuntelun välineiksi, musiikin kuuntelun painopiste siirtyi albumikokonaisuuksista soittolistoihin ja yksittäisten biisien kuunteluun. Kotimainen listapop ja rap kiipesivät listojen kärkeen ja elävän musiikin suosio nousi vuonna 2019 ennätyskorkealle. Muun muassa nämä tiedot käyvät ilmi Teoston ja Musiikkituottajat IFPI Finlandin tänään Musiikki&Media -tapahtumassa Tampereella julkistamasta suomalaisten musiikinkuuntelutapoja laajasti selvittäneestä tutkimuksesta. Neljättä kertaa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin nykytilanteen lisäksi myös tulevia 2020-luvun trendejä. Teinien kautta isoksi Tutkimustiedotteessa todetaan, että jokainen vuosikymmen on omalla tavallaan ravistellut musiikkimaailmaa, ja sama kehitys toistuu 2020-luvullakin. Virtuaalitodellisuuden ja musiikin liitto voimistuu, mitä pitemmälle 2020-lukua mennään. Alueelta nousevat uudet palvelut vakiintuvat samanlaiseen asemaan missä YouTube, Facebook, Netflix ja Spotify ovat nyt. Yksi tai useampi uusi musiikkityylin valtavirtaus lyö läpi seuraavan vuosikymmenen aikana. Seuraava musiikin suuri aalto noussee Aasiasta. Näemme myös perinteisiin instrumentteihin nojaavan musiikkityylin vastaiskun: Ed Sheeran tuskin jää yksittäisilmiöksi akustisemmassa ilmaisussa. Vaikka 2020-luvulle mentäessä uudet koko kansan suosikit markkinoidaan suurelle yleisölle teini-ikäisen yleisön kautta, digitaalisten kanavien korkea kulutus myös varttuneempien ikäryhmien keskuudessa mahdollistaa uusien artistien voimaperäisen markkinoinnin kohdennetusti heillekin.