Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Selvitys: Aamulehden kirjallisuusvientipalkinnon saaneista puolet on saanut käännössopimuksen

Aamulehti on jakanut Tulenkantaja-palkintoa vuodesta 2012 kirjoille, joiden uskotaan menestyvän ulkomaisilla markkinoilla. Voionmaan koulutuskeskuksen journalistiopiskelijat selvittivät kirjailijoiden haastatteluiden ja kustantamoiden kautta, miten palkinto on onnistunut kirjaviennin edistämisessä. Selvisi, että puolet palkinnon voittaneista kirjoista on päässyt vientiin. Seita Vuorelan teos Karikko (2013) johtaa neljällä käännöksellä. Aino ja Ville Tietäväisen lastenkirja Vain pahaa unta (2014) on napannut sopimuksen Tanskasta ja Magdalena Hain Kurnivamahainen kissa (2018) Saksasta. Loput kolme Tulenkantaja-palkinnon voittajaa eivät ole saaneet teostaan maailmalle. Anni Kytömäen Kultarinta (2015), Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta (2016) ja Hanna Weseliuksen Alma! (2017) ovat ainakin toistaiseksi luettavissa vain suomeksi. Kansainvälistä menestystä on tullut voittajien lisäksi myös osalle Tulenkantaja-palkinnon ehdokkaista. Kaikista Tulenkantaja-teoksista eniten käännöksiä on myyty Selja Ahavan teoksesta Taivaalta tippuvat asiat, jolla on on käännössopimus 18 maahan, sekä Laura Lindstetin Oneironista, josta on sopimus 15 maahan. Osalla Tulenkantaja-teoksista kansainvälistyminen voi olla vasta edessä. Käännössopimusten laatimisessa saattaa mennä aikaa, eikä palkintojen saaminen tai ehdokkuus takaa kansainvälistä menestystä heti. Esimerkiksi viime vuonna ehdolla olleesta Heikki Kännön Mehiläistiestä vasta neuvotellaan sopimuksia muutamiin maihin. Vienti vaatii muutakin kuin rahaa Mikään palkinto itsessään ei vie kirjaa ulkomaille, vaan se jää kustantajan ja sen kanssa mahdollisesti yhteistyötä tekevän agentin ja kirjailijan työksi. – Jaamme Tulenkantaja-palkintoa nimenomaan helpottaaksemme kustantajalle, agentille ja voittajakirjailijalle kirjojen vientiä, sanoo Aamulehden kulttuuritoimittaja Markus Määttänen , joka oli mukana myös esiraadissa valitsemassa Tulenkantaja-ehdokkaita. Rahapalkinnon ohella Tulenkantaja-palkintoon kuuluu kulloisenkin palkintoraadin ylituomarin lupaus toimia voittajan kummina ja jakaa kirjaviennistä saamaansa kokemusta. Ensimmäisinä vuosina rahapalkinto oli 5 000 euroa ja voittaja sai käyttää sen haluamallaan tavalla. Nyttemmin palkintosumma on tuplattu ja puolet siitä on korvamerkitty kirjan vientitoimiin. Tämä osuus maksetaan voittajalle vasta laskua vastaan, esimerkiksi näytekäännösten teettämisestä, agentin matkakuluista, kirjamessuilla vierailemisesta tai matka- ja majoituskuluista ulkomaisten kustantajien ja agenttien puheille. Samaan tapaan toimii myös Eu:n kirjallisuuspalkinto. Se voi selittää, miksi tähän mennessä käännetyin Tulenkantaja-teos on juuri Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Ahava voitti Eu:n kirjallisuuspalkinnon saman vuonna kuin oli ehdolla Tulenkantajassa. – Eu:n kirjallisuuspalkintoon kuuluu se, että Eu tukee näiden voittaneiden kirjojen käännöksiä tietyllä rahasummalla. Se on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, että kirjaan on tartuttu niin hyvin, hän sanoo. Tärkein voimahenkilö on agentti Kirja vaatii paljon työtä menestyäkseen kansainvälisesti. Kirjailijan on kohdattava oikeita ihmisiä, jotta teos ylipäätään huomataan. Agenttien tehtävänä on myydä ja edustaa kirjailijoita kustantamoiden suuntaan. Agentin pitäisi parhaassa tapauksessa rakastaa tarinoita ja bisnestä samaan aikaan, sanoo rikoskirjailija Antti Tuomainen , joka toimi Tulenkantaja-palkinnon ylituomarina 2017. Hänen ja usean muun kirjailijan mukaan Suomessa kaivattaisiin agenttien toimintaa lisää. – Tarvitaan edelleen itsenäisiä, riippumattomia agentuureja, tähdentää Tuomainen. Myös vuoden 2017 Tulenkantaja-ehdokas, kirjailija Laura Gustafsson on huolissaan itsenäisten agentuurien vajeesta. – Oikeastaan ainoa ei-kustantamon alla toimiva on Ahlbäck, mutta siellä on paljon kirjailijoita. Gustafssonin mukaan agentit vaihtavat usein työpaikkaa, minkä takia hänellä on epävakaa kuva käännöstyön tilasta Suomessa. Aamulehden Markus Määttäsen mielestä mainitun Elina Ahlbäck Literary Agencyn lisäksi Suomessa on vain yksi merkittävä kirja-agentuuri, Helsinki Literary Agency. Senkin omistavat kustantajat: Teos, Gummerus ja Schildts & Söderströms. Myös kirjailijalla itsellään on keskeinen rooli omien teostensa myynnissä. Vuoden 2016 ehdokas Elina Hirvonen on pitänyt kirjaviennin tuomia tehtäviä mieluisina. – Olen ollut valmis lähtemään myös ulkomaille tapaamaan lukijoita ja antamaan haastatteluita. Aina on omat, uudet kirjan markkinoimiseen ja tiedottamiseen liittyvät jutut, ja se on todella kivaa. Käännös on enemmän kuin kieltä Kansainvälisesti vetoavat teemat voivat lisätä teoksen potentiaalia kääntämisen suhteen. Vuoden 2017 ehdokas Hanna Weselius kertookin pohtivansa kääntämisen mahdollisuutta jo kirjoittamisvaiheessa. – En ala kirjoittaa jostain hyvin paikallisesta ilmiöstä, vaan valitsen universaaleja aiheita. Hyvä käännös ei ole vain suoraan käännettyjä lauseita, vaan kirjan merkitys ja luonne pitäisi pystyä säilyttämään. Käännöstyötä voivat hankaloittaa kielimuurin lisäksi kulttuurierot. – Juttelin erään kiinalaisen kirjailijan kanssa sattumasta ja elämän hallitsemattomuudesta, johon kirjani pohjautuu. Kiinassa sellaista ei oikeastaan tunneta, kertoo vuoden 2016 ehdokas Selja Ahava . Vaikka alkuperäisessä teoksessa olisi kaikki ainekset menestyä, kääntäjä ja kustantamo voivat vaikuttaa myyntiin radikaalisti. Ahavalla on kokemusta hyvin vaihtelevista reaktioista käännösmaissa. – Jos kirja tulee pieneltä kustantamolta, kokemattoman kääntäjän kääntämänä, se voi jäädä hyvin vaatimattomalle huomiolle. Palkinnot tuovat näkyvyyttä Vaikka Tulenkantaja-palkinto ei olisi poikinut käännössopimuksia, haastatellut kirjailijat arvostavat sen tuomaa tunnustusta ja näkyvyyttä. Esimerkiksi vuonna 2015 Hoito-esikoisromaanin ehdokkuus toi Jessica Sunille sopimuksen elokuvaoptiosta - eräänlainen käännös sekin. Sarjakuvakirjallaan vuonna 2014 voittanut Ville Tietäväinen mainitsee, että jo ehdolla oleminen oli iso asia. Hänen mielestään on hienoa, että palkintoraadit ottavat huomioon poikkeavatkin teokset, vaikka ne eivät myyntimenestyksiä olisikaan. Selja Ahava pohtii, että vasta Finlandia-ehdokkuuden kautta Taivaalta tippuvat asiat -teos tuli Suomessa ensimmäistä kertaa jotenkin noteeratuksi. Finlandia-palkinto on voinut siivittää myös Laura Lindstedtin paljon käännetyn Tulenkantaja-ehdokkaan Oneironin (2016) vientiä. Ahava kuitenkin painottaa, ettei menestyksen mittaaminen tai arvioiminen ole oman työskentelyn näkökulmasta olennaista. Kirjailijalle itselleen käännöksiä, palkintoja ja myyntiä tärkeämpää voikin olla esimerkiksi hyvä lukijapalaute, kustannussopimukset uusista teoksista tai ylipäätään mahdollisuus kirjoittaa omannäköisiä teoksia. Menestys voi myös lisätä paineita. Esikoiskirjastaan ehdolla ollut Hanna Weselius kertoo, että toisen kirjan kirjoittaminen on nyt paljon vaikeampaa. – On ihan eri asia kirjoittaa pöytälaatikkoon kuin ihan oikealle olemassa olevalle yleisölle, jolla on omia ajatuksia ja ennakko-odotuksia, Weselius selventää. Hän mainitsee myös, että toisen romaanin menestyksen ja kansainvälisen huomion kautta myös ensimmäinen, vähän piiloon jäänyt teos saattaa vielä saada ulkomaisten kustantamoiden huomion. Tulenkantaja-ehdokkaiden vientimenestystä mitattiin tehtyjen käännössopimusten määrällä. Vuosina 2012–2018 ehdolla olleista 36 kirjasta käännöstiedot saatiin 29 teoksesta joko kustantajalta tai kirjailijalta itseltään tiedustelemalla. Näistä 15:llä eli noin puolella oli käännössopimus. Eniten käännöksiä on tehty tanskaksi ja saksaksi (viisi käännöstä kummallekin), turkiksi ja tsekiksi (neljä käännöstä) sekä viroksi, ruotsiksi ja ranskaksi (kolme käännöstä). Selvityksen tekivät Voionmaan koulutuskeskuksen journalistiopiskelijat Elise Aaltonen, Terhi Heikkinen, Maiju Jokinen, Terhi Järvinen, Lumi Martikainen, Lasse Pyhtilä ja Rebekka Salmela.