Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelainen teollisuushalli kätkee sisäänsä Suomen vanhimman auton ja satojatuhansia paloja pirkanmaalaista historiaa – Ainutlaatuisten esineiden hoito on taistelua aikaa vastaan

Se, mikä ei ole museoiden näyttelyissä, virastojen seinillä tai suihkulähteissä, on täällä. Tylsännäköisessä teollisuushallissa säilötään Tampereen historiaa. Ruskon teollisuusalueella on piilossa aarteita. Siellä sijaitsee Tampereen museoiden kokoelmakeskus, joka kätkee 400 000 esinettä eri museoiden kokoelmista. Keskuksen ovet ovat yleensä kiinni ja työ on tarkkaa. Moro pääsi katsomaan, mikä ajan pysäyttämisessä on vaikeinta. 1. Von Wright ei kestä valoa tai vaihtelua Pakkausmateriaalit valitaan tarkkaan ja nurkissa on hyönteisansoja. Happovapaa silkkipaperi ei syö esineitä, ja tavalliset kärpäsetkin voivat olla merkki ongelmasta. Ne paljastavat, jos jossain on kohta, josta tuholaiset voisivat päästä sisään. Ei riitä, että tavarat laitetaan laatikkoon ja unohdetaan sinne. Siksi lämpötila viilenee selvästi, kun astutaan taidekokoelmiin. Huoneissa on teoksia viimeisen parinsadan vuoden ajalta. Von Wrightin teeret, vuoden nuorten taiteilijoiden maalaukset ja Janssonin muumit pitävät siitä, että on hämärää ja viileää. Ilmankosteutta seurataan mittareilla, jotka piirtävät paperirullalle viivaa. Kun se on tasainen, kaikki on hyvin. Olosuhteiden sahaaminen on pahinta. – Silloin maalauskangas venyy ja kutistuu, mikä on tuhoisaa, sanoo taidekokoelmien museoamanuenssi Aki Silvennoinen . – On paljon kaikkea tällaista pientä, mitä pitää miettiä ei vain vuoden, vaan sadan vuoden päähän. 2. Silkki syö itsensä Kaikesta huolimatta kaikki rapistuu vähä vähältä. – Tässä taistellaan jatkuvasti ajan hammasta vastaan. Kaikkihan tuhoutuu ennemmin tai myöhemmin. Me vain pidennämme sitä aikaa, Silvennoinen toteaa. Silkkikenkä on itselleen vaaraksi. Konservointityöntekijä Sirpa Virolainen tarkistaa tamperelaisen runoilija Augusta Lundahlin tanssikenkien kunnon. Sirot kengät ovat silkkisatiinia ja 1800-luvulta. Materiaalin herkkyys johtuu aineista, joilla kevyestä silkkisäikeestä on tehty helpommin käsiteltävää. Se tuhoaa kuitua vähä vähältä. – Sanotaan, että silkki syö itse itsensä, Virolainen tiivistää. Kokoelmakeskuksen päällikön Tiina Paavolan mukaan uusien esineiden säilyttäminen on vaikeampaa kuin ennen. Kumi ja muoviseokset ovat uusia materiaaleja ja käyttäytyvät arvaamattomasti. Parissakymmenessä vuodessa muoviastia voi hapertua, kellastua tai tahmaantua. – Arvokasta ja säilyvää on säilytetty ennenkin. Kultakoruja on, mutta nyt pitäisi keksiä, miten muovinen pyöränsatula pysyy hyvänä, Paavola sanoo. Hänen mukaansa sitä ei aina ymmärretä, miksi esineiden pitää levätä eikä niitä voida aina pitää esillä. Entisessä Hämeen museossa oli vuosikymmeniä esillä keskiaikainen messukasukka. Huone oli hämärä, mutta vaatteeseen osui kohdevalo. – Se kohta on haalistunut. Tavallaan näyttely on siis esineen turmio, Paavola sanoo. – Periaatteessa näin, Silvennoinen jatkaa. – Mutta miksi sellaista säilytettäisiin, jota ei voi katsoa? Tässä työssä täytyy pohtia, keille me haluamme näiden näkyvän. Meille vai myös tuleville sukupolville? 3. Pisarakaan ei saa osua seinään Isoimmassa varastohallissa lepää Suomen vanhin auto – tai ainakin vanhin, joka on tiettävästi ajellut suomalaisilla teillä. Silent Northern on valmistettu 1904 tai 1905, ja nykyään se kuuluu Tampereen teknillisen museon kokoelmiin. Sen pelti kiiltää kuin uutena, mutta se viettää päivänsä pressun alla piilossa. Varastoitavat esineet eivät usein mahdu kauniisti pahvilaatikkoon. Nykytaiteilija Samu Raatikaisen Loop -sarja muodostaa kauempaa katsottuna väreileviä kuvioita. Teoksina sen osat ovat suuria, ja parimetrinen maalaus koostuu yksinomaan kuivuneista maalipisaroista. Niitä on myös taulun sivuilla, eikä yksikään saa edes hipaista reunaa. 4. Neliösentti kerrallaan Konservaattori Raija Pohjolainen puhdistaa marmorista naista vanupuikolla ja vedellä. Richard Rautalinin satavuotias Helmet-veistos puhdistuu neliösentti kerrallaan ennen lähtöä Raatihuoneelle. Konservoinnissa esineet käsitellään niin, että ne säilyvät. Mitään ylimääräistä ei muuteta, ja kaikki muutokset on aina kyettävä perumaan. Jokainen esine tutkitaan, huolletaan ja kirjataan. Pääasiassa työ keskittyy näyttelyihin lähtevien ja niistä palaavien taulujen, koneiden ja muiden esineiden käsittelemiseen, sillä muuhun ei ole usein aikaa. Syksyksi kokoelmakeskus lähettää yli 40 teosta Ateneumiin Helsinkiin. Sinne tulee Magnus Enckellin näyttely, joten enckelleitä on taidekonservaattori Linda Lindenin työpöydällä. Yhden kehys on rikki ja vaatii huolenpitoa. +1. Ennustaminen on vaikeaa Konservointi ja säilyttäminen on kallista, joten kaikkea ei voida ottaa. Tavaran täytyy olla tärkeä pala Pirkanmaata. Kokoelmiin hankitaan jatkuvasti uutta. Mutta mitä pitäisi tallettaa? Maakunnat eivät ole enää samalla tavalla omaleimaisia kuin ennen. Kaikilla on samat muumimukit ja läppärit, Paavola miettii. Sitä paitsi aikalaisen voi olla vaikeaa nähdä, mikä on tärkeää myöhemmin. Sata vuotta sitten kerättiin rukinlapoja, jotka eivät nyt kiinnosta ketään. Sen sijaan pienet sivujuonteet voivat myöhemmin osoittautua kiinnostaviksi. Silvennoisen mukaan oppia voi yrittää ottaa menneestä, sillä tietyt kuviot toistuvat eri aikoina. – Mekin teemme taatusti koko ajan virheitä. Mutta toimimme parhaan tietomme mukaan.