Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tennishuippu katkaisi Emil Ruusuvuoren etenemisen Masters-turnauksessa

Tennispelaaja Emil Ruusuvuori on hävinnyt ATP-kiertueen Masters -turnauksen toisella kierroksella italialaishuippu Matteo Berrettinille . Berrettini on maailmanlistan kahdeksas, kun Ruusuvuori ylsi maanantaina miesten kaksinpelin maailmanlistan 100. sijalle. Berrettini vei ottelun erin 6–4, 6–7, 7–5. Ottelun avaussyöttövuoroissa molemmilla pelaajilla oli murtopalloja, Tennisliitto kuvailee tiedotteessa pelin kulkua. Lopulta erän vei 24-vuotias italialainen. Toinen erä alkoi samankaltaisissa tunnelmissa. Erän vei lopulta Ruusuvuori. Kolmannessa erässä italialainen pääsi ratkaisemaan. Tiedotteen mukaan molemmat pelaajat pitivät huolen omista syöttövuoroistaan, ilman vastustajan murtomahdollisuuksia, 4–4-tilanteeseen asti. –  Tyytyväinen saa olla siihen, että pystyin parantamaan keskimatsin omaa peliä. Loppujen lopuksi ihan hyvä fiilis, vaikka tietysti katkera tappio on. Hyvää tennistä pelattiin, Ruusuvuori kommentoi ottelun jälkeen. Meneillään oleva ATP-turnaus pelataan perinteisesti Cincinnatissa, mutta nyt ottelut järjestetään New Yorkissa. Seuraavaksi Ruusuvuorella on luvassa harjoituspäiviä ennen ensi viikolla alkavaa US Openia, Tennisliitto kertoo. Nousu maailmanlistalla tämän vuoden tavoite Ruusuvuori ylsi maanantaina yhteen virstanpylvääseen noustuaan miesten kaksinpelin maailmanlistalla sijalle 100. Ruusuvuoresta tuli kymmenes suomalaispelaaja, joka yltää 100 parhaan pelaajan joukkoon ATP- tai WTA-kiertueilla. –  Totta kai tuntuu hyvältä. Tämä oli yksi tavoitteistani tälle vuodelle. Nyt se on saavutettu, ja mennään kohti seuraavia tavoitteita, Ruusuvuori kommentoi Tennisliiton tiedotteessa. Ruusuvuoren, 21, nousu maailmanlistalla on ollut nopeaa, sillä hän oli vajaa vuosi sitten rankingin 209:s. Helsinkiläinen murtautui 300 parhaan pelaajan joukkoon kesäkuussa 2019. Edellisen kerran Suomen lippu oli sadan parhaan listalla elokuussa 2015, kun Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja Jarkko Nieminen oli vielä maailman huipulla.