Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Jari-Matti Latvala ei aio panna uraansa pakettiin – tavoittelee kunnon ajopaikkaa kaudeksi 2021: ”Jos näytöt eivät onnistu, sitten ne eivät onnistu”

Toyota on vahvistanut kuljettajansa rallin MM-sarjaan kaudelle 2020. Tallin kuljettajakolmikko menee kokonaan uusiksi. Kaudella 2019 tallissa ajaneista Ott Tänak lähti Hyundaille, Kris Meeke ja Jari-Matti Latvala eivät aja ensi vuonna ainakaan täyttä kautta. Latvalan mukaan hänen tilanteensa muuttui merkittävästi siinä vaiheessa, kun Tänak päätti siirtyä Hyundaille. – Silloin tajusin, että nyt alkaa olla tilanne ehkä huonompi, mitä olin ajatellut. Sen jälkeen tämä ketjureaktio lähti liikkeelle. Ottin lähtö avasi Toyotalle paikan, ja Citroën lopetti, kun Sébastien Ogier halusi sieltä pois, Latvala sanoo. Latvala aikoo ajaa ensi kaudella ainakin muutaman osakilpailun. – Tiedän, että ajan ensi vuonna joissain MM-ralleissa. Lukumäärä on auki, siitä en osaa sanoa. Mutta voin sanoa, että kyllä minä Toyotalla ajan joitakin MM-ralleja. Se on varmaa. – Olen varautunut siihen, että pystyn jollain tavalla tällaisen välivuoden ottamaan. Se voi tehdä ihan hyvääkin, kun olen ajanut pitkään ja paljon. Pöytä puhtaaksi Latvalasta, 34, tuli kaudella 2019 eniten MM-ralleja ajanut kuljettaja. Kauteen sisältyi huomattavan paljon vastoinkäymisiä, osittain siitä syystä, että Latvala on taistellut heinäkuusta 2018 lähtien Suomen verottajan kanssa. Osapuolilla on ollut erimielisyyttä siitä, missä Latvala asuu. Pitkään jatkunut tilanne on vaivannut Latvalaa suuresti ja vaikuttanut siihen, miten hän on pystynyt keskittymään uraansa. Tämä on näkynyt tuloksissa. – Haluaisin saada nyt pöydän putsattua. Niissä kisoissa, jotka ensi kaudella ajan, lyön itseni 100-prosenttisesti peliin ja yritän antaa näyttöjä. Jos näytöt eivät onnistu, sitten ne eivät onnistu. Sitten elämässä tehdään jotain muuta vuonna 2021. Kahta välivuotta ei pysty ottamaan tässä vaiheessa. Se on fakta. – Yksi välivuosi on ihan fine. Sitä kautta voi katsoa, mikä tilanne on 2021, että mitä tiimejä ja paikkoja silloin on. Sébastien Ogier on ilmoittanut lopettavansa. Sébastien Loeb on ajanut puolikkaan kauden ohjelmaa, ja hänkin lopettaa käsittääkseni ensi kauden jälkeen. Paikkoja on siis joka tapauksessa aukeamassa. Jos haluan olla mukana 2021, silloin vuonna 2020 on ajettava jotain oli tilanne mikä tahansa. Kukaan ei tule kotoa hakemaan. Kivikova taso Latvalan mukaan halu ajaa ensi kaudella edes joitain kisoja johtuu osittain edellä mainitusta, mutta syitä on muitakin. – En halua, että urani päättyy näin. Olimme Australiassa, mutta viimeinen kisa jäi ajamatta. En päässyt edes ajamaan. Se on yksi asia. Toinen asia on se, että haluan ajaa vielä ja katsoa tilannetta. Vuosia ei ole iän puolesta vielä liikaa. – On tullut esiin se, mikä tämä laji on. Pitää pystyä antamaan sata prosenttia itsestään kilpailuihin. Se tuli tämän vuoden tuloksissa näkyviin, etten pystynyt antamaan sataa prosenttia. Jos olisin ollut esimerkiksi verottaja-asioihin liittyen tällaisessa tilanteessa 5–7 vuotta sitten, uskon, että tulokset olisivat voineet olla ihan hyviä, koska taso ei ollut silloin niin kova. Tällä hetkellä MM-sarjan taso on kaikkein kovin, mitä minun aikanani on ikinä ollut.