Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kävimme katsomassa ostospaniikkia: säilyke-, riisi- ja vessapaperihyllyt tyhjenevät kaupoissa – Huoleen ruoan loppumisesta ei kuitenkaan ole syytä

Paasikiventiellä länteen on torstaina tavanomaista enemmän autoja. Citymarketin ja Prisman parkkipaikoilla Lielahdessa on yhtä paljon autoja kuin yleensä lauantaisin. Lidlin parkkipaikalla on paljon vapaita paikkoja, mutta myös Lidlin hyllyjen välissä on torstaipäiväksi poikkeuksellisen paljon asiakkaita. Kaupassa vallitsee täysi hiljaisuus, kun ihmiset lappavat tavaroita kärryyn. Säilykkeitä, pastaa, riisiä ja tietenkin vessapaperia. Iltapäivällä neljän jälkeen Kalevan Prismassa tonnikalahyllyt ovat jo tyhjiä. Pyydämme haastattelua yli 30:lta kaupan asiakkaalta, mutta kukaan ei suostu kertomaa ostopäätöksistään kukkuraisten kärryjen takana. Muutama kertoo nimettömästi tulleensa päivän uutisvirran kirvoittamana tekemään tavallista suuremmat ruokaostokset. Potilaat huolena Parkkipaikalla tärppää. Tamperelainen Tuula Holappa on käynyt juuri ruokaostoksilla ja ostanut hieman enemmän kuin tavallisesti. – En ole itsestäni huolissani, mutta työskentelen terveydenhuoltoalalla ja meidän asiakkaamme ovat riskiryhmä, Holappa sanoo. Holappa kertoo tulleensa ruokaostoksille juuri sen vuoksi, ettei kauppaan ole myöhemmin välttämätöntä tulla. – Kaikki tonnikalat oli hamstrattu, mutta ostin kauraa. Pärjään sitten kaurapuurolla. Myös Taru Rokka on lukenut uutisia. – Lähdin ulkoiluttamaan autoa ja siksikin tein nyt hieman isommat ostokset. Ostin ehkä pari purkkia jukurttia enemmän ja jos normaalisti ostan yhden nyhtökauran niin ostin nyt siihen lisäksi yhden härkispaketin, Rokka kuvailee päivän uutisoinnin varsin kevyttä vaikutusta hänen ostoksiinsa. – Toki pärjään näillä ruoilla nyt vaikka pääsiäiseen, hän jatkaa. Hamstraamiseen ei syytä Päivittäistavarakauppa-yhdistyksen toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo, ettei hamstraamiselle ole tarvetta. – Mitään viitteitä ei ole, että elintarviketoimituksiin tulisi häiriöitä. Hän uskoo, että julkisuuteen noussut puhe niin kutsutusta kotivarasta on saanut ihmiset liikkeelle. – Ihmisillä tulisi olla kotivara kunnossa. Yleensä on ajateltu, että se pitäisi olla pitkäkestoisen sähkökatkon tai vesihuollon kriisin varalta, mutta nyt sen merkitys on tietysti korostunut tällaisen epidemian aikana. Jotkin hyllypaikat saattavat siis väliaikaisesti marketeissa tyhjentyä, mutta toimitukset keskusvarastoilta kulkevat tavalliseen tapaan. – Meillä on Suomessa 2 800 ruokakauppaa, joissa on varsin hyvä ja laaja valikoima. Ruokaa meillä kyllä on ja sitä riittää, Luoto tiivistää tilanteen.