Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tullia tanssinuoteista, viiniä aamukolmelta, hurahdus Negativeen – Tampereen Tullikamari on täynnä lukijoiden muistoja

”Olin kesällä 1969 Oy K.Hjorthin palveluksessa toimien kesäapulaisena myymälässä. Firma toi Suomeen aseita ja ammuksia sekä toimi myös urheilukauppana. Hoidin tuolloin nuorempana tullaajana firman asioita Tullikamarilla. Siellä oli isot tiskit, missä esim. aselaatikot avattiin ja tutkittiin paperit. Henkilökunta oli arvonsa tuntevaa ja jollain tavalla pelottavaakin. Tulli haisi oudolta, ehkä kaikkien tavaroiden tullauksen ja tavaroiden säilytyksen vuoksi. Mukavia muistoja kuitenkin.” Reino Hildén ”Legendaarisesta Tullikamarin Pakkahuoneesta tuli mieleen muutama juttu. Itse olin 1960-70 -lukujen taitteessa töissä Kauppa-aukiolla Tampereen Soitinkaupassa. Muutaman kerran piti hakea ulkomaan erikoislevylähetys Pakkahuoneelta. Ensin piti käydä kakkoskerroksen konttorissa täyttämässä paperit ja hoitamassa maksut. Sitten lappujen kanssa alakerran ison varaston hyllystä toinen virkailija haki levylähetyksen, ja otti vielä kuittauksen.” Jouko Someroja, Tampere ”Tampereen tulli tuli itselleni tutuksi tuodessani tavaraa useinkin sinne vuonna 1969, jolloin Väinö Paunulla oli myös rahtiautoja, muistaakseni n. 24 rekkaa. Toimme Helsingin tullivarastosta kappaletavaraa Tampereelle. Itse toimin pääasiallisesti ulkomaankuskina. Kerrankin toin Belgiasta vuonna 1971 jute-kuorman Veikko Katajan autolla (Jämsänkoski kotipaikka) Tampereelle. Tullimies avasi sinetöidyn kuorman. Lähdimme hän mukanani Tampellaan, jonne kuorma oli tilattu. Reitti kulki Itsenäisyydenkatua asematunnelin sillan alta, jolloin tullimies havahtui ettei auto mahdu siitä korkeutensa vuoksi, mutta olinhan tullutkin siitä, joten samaa reittiä vaan. Tullimies seurasi lastin purkamisen Tampellaan ja näin Belgian tilaus oli hoidettu.” Eero Ahola, Kuhmoinen ”Tampereen oopperan ja Pyynikin Kesäteatterin puvut valmistettiin Tullikamarin yläkerrassa 1980-luvulla. Tila oli rautatieaseman puolella ja aseman tornin kellosta saattoi tarkistaa ajan. Torni teki syksyisin hauskan varjon leikkuupöydälle ja kankaat saivat outoja värejä ja muotoja. Oli pölyistä ja hikistä, sillä ompelimoa pystyi tuulettamaan vain sivuvaraston ikkunasta. Noin 50 neliön tila oli korkea, joten rooli- ja varastovaatteet roikkuivat seinille kiinnitetyissä tangoissa kahdessa kerroksessa. Arvokkaimmat asut, kuten frakit ja smokit olivat kassakaapissa, joka oli perintö entisiltä ajoilta. Ompelimon vieressä oli iso harjoitushuone, jonka läpi piti kulkea wc:hen. Oli tiukka määräys, että harjoitussalin oven saattoi aukaista vain silloin, kun laulajat eivät harjoitelleet. Ompelimossa oli muutama vanha ompelukone, eikä ergonomiasta ollut tietoakaan, sillä pari konetta oli sijoitettu toiminnanjohtaja Seppo Silvanin hylkäämille laatikkopöydille. Lyhyemmille ompelijoille laitettiin pari tyynyä peffan alle ja poljin nostettiin laatikon päälle. Syksyisin tehtiin Tampereen Oopperan puvustuksia ja kesäksi valmistettiin vaatteet Pyynikin Kesäteatteriin. Kerran kävi niin, että ulkomaalainen pukusuunnittelija ei uskonut, että Suomessa voi kesällä sataa tai tulla yllättäen kylmä. Sinä keväänä näytelmän harjoitusaikaan satoi ja tuuli. Niinpä hepenien käyttäjät alkoivat vaatia lämpimiä päällysvaatteita. Mikään varastotakki ei suunnittelijalle kelvannut. Sen sijaan hän pyysi puvustoa valmistamaan seuraavaksi aamuksi kahdeksan päällystakkia. Takkiurakka alkoi aamulla yhdeksän maissa ja valmista oli 3.30 seuraavana aamuna. Päätimme hieman juhlia, kun oopperan ruokailutilan jääkaapista löytyi yllättäen viinipullo. Yleensä oopperan juomat olivat toimiston kassakaapissa. Kilistimme kesäaamuna Tullikamarin asemanpuoleisella parvekkeella ja lähdimme kotiin nukkumaan. Siivooja löysi aamulla tyhjän pullon ja soitti Seppo Silvanille, että joku oli juonut oopperan viinipullon. Silvan soitti puvustonhoitajalle, joka tunnusti. Onnelliseen lopputulokseen päästiin, kun Pyynikin kesäteatterin johtaja Esko Raipia soitti puvustonhoitajalle ja sanoi: – Viä sää se tyhjä valkkaripullo pois, niin mää ostan Sepille viskipullon.” Kaisu Heinonen , eläkkeellä oleva Tampereen Oopperan, Pyynikin Kesäteatterin ja Teatteri 2000:n puvustonhoitaja ”Tullikamarin kulttuuritoiminta alkoi syksyllä 1987, kun Tampereen Teatteri oli remontin aikana evakossa. Tullikamarilla sai ensi-iltansa Joshua Sobolin näytelmä Ghetto . Timo Ojalan ohjaamaa näytelmää esitettiin 600 hengen katsomolle. Ladatun ja vaikuttavan esityksen lavastus oli kuin suoraan ghetosta maalattioineen ja ratakiskoineen. Tampereen elokuvajuhlat joutuivat jättämään keväällä 1991 Kino-Palatsin elokuvateatteritoiminnan päättymisen takia. Piti kiiruusti funtsia uutta filkkaritilaa. Tullikamarin Pakkahuone oli remontoitu kulttuurin käyttöön. Pakkahuoneen soveltuminen elokuvaesityksiin testattiin syyskuussa 1991, jolloin esitettiin Tullikamarin 90-vuotisiltamien elokuvallinen musiikkipotpuri eli elokuvajuhlien esinäytös. Pakkahuone todettiin akustiikaltaan loistavaksi. Tampereen elokuvajuhlien pääpaikat olivat 1990-luvulla Pakkahuone ja Tampere-talon Pieni sali. Elokuvajuhlien kymmenes ns. pitkä yö maaliskuussa 1999 oli Suomen ensimmäinen Palmujen yö, joka kunnioitti 75-vuotiasta Matti Kassilaa . Esitimme kaikki neljä Komisario Palmu -elokuvaa. Yön aluksi Matit Kassila ja Ranin viihdyttivät komisario Palmun ystäviä, joita Pakkahuoneelle oli kertynyt yli 300. Näistä iso osa katsoi koko yön aamutunneille saakka. Välipaloina oli saatavilla tunnelmaan sopivaa ruokaa ja juomaa, ei sentään absinttia. Palmujen yön yhdestä musiikkinumerosta vastasi Tampereen poliisikuoro. Ennen esiintymistä Pakkahuoneen salissa kuoro avasi ääntään Tullikamarin yläkerran aulassa. Tila raikui, kun kuoro lauloi serenadin filkkaritoimiston likoille. Maaliskuussa 2008 Pakkahuoneella tehtiin tamperelaisen elokuvan kulttuurihistoriaa. Talvella 1929 kuvattiin Tampereella puolen tunnin lyhytfilmi Neiti Nimismies , joka on teatterilegenda Eino Salmelaisen ainoa elokuvaohjaus. Naispääosaa esitti Oy Kinoston filmitähtikilpailun löytö, nuori tamperelainen amatöörinäyttelijä Inkeri Nieminen . Hän oli läsnä Pakkahuoneen esityksessä kunniavieraana, sillä hän näki elokuvan ensimmäistä kertaa 99-vuotiaana.” Raimo Silius ”Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla on tullut koettua näiden reilun kahdenkymmenen Tampereella asutun vuoden aikana aika monia hienoja ja ikimuistoisia hetkiä. Tarinoita olisi paljonkin, mutta kokoan tähän niitä mieleen päällimmäisinä ja parhaiten muistuvia. Muutin ns. junantuomana Tampereelle syksyllä 1994, ja uudessa kotikaupungissa nähty ensimmäinen keikka oli Neljä Ruusua Pakkahuoneella. Kyseinen keikka on jäänyt mieleen paitsi ihka ensimmäisenä Ruusujen keikkanani, myöskin koska se oli näitä harvoin nähtyjä erikoiskeikkoja. Neljä Ruusua nimittäin esiintyi Tampereen silloisen kaupunginorkesterin kanssa, orkesteria johti tuohon aikaan Tuomas Ollila . Kesällä 2001 työskentelin Tampere-talossa Nuorkauppakamarien kansainvälisessä kongressissa vapaaehtoisena. Me paikalliset järjestimme ensin illanvieton vieraillemme Vapriikissa, ja sitten vieraamme vuorostaan järjestivät iltabileet Pakkahuoneella. Sillä kertaa pääsin tutustumaan Pakkahuoneeseen työntekijän puolelta, koska häärin illan narikassa. Loppuillasta vapauduimme vieraidemme joukkoon tanssimaan ja pitämään hauskaa salin puolella. Siihen iltaan linkittyy vahvasti Bon Jovin biisi It's My Life , jonka tahdissa kieli- ja kansalaisuusrajoista riippumatta tanssimme yhdessä. Ilta oli hauska kaikin puolin, niin kuin koko se viikko oli kokemuksena. Keväällä 2004 oli Tampereella kovassa nousussa Negative. Minähän olin moneen kertaan suorastaan vannonut, että minusta ei koskaan tule Negative-fania, koska sitten olisi oma henkilökohtainen hysteria valmis tuolla kaduilla liikkuessa. No siitä hysteriasta en tiedä, mutta Negative-fani minusta kyllä tuli, henkeen ja vereen. Olin nähnyt Negativen ihka ensimmäistä kertaa Tammerfestissä 2004, ja lokakuussa 2004, tarkalleen muuten 9.10.2004, Negative sitten esiintyi Pakkahuoneella uuden levynsä myötä. Sitä keikkaa tapaan kuvailla sanomalla, että jokin sanoi "klik" ja sen jälkeen se oli menoa. Tämähän tarkoitti sitä, että heti alkoi pohdinta, missä ja koska pääsee bändin mahdollisimman pian näkemään seuraavaksi keikalla. Negativen keikkoja on kertynyt vuosien varrella yhteensä 44 ja Pakkahuoneellakin niistä totta kai useampiakin. Jonne Aaronin rakas Liisa -mummikin tuli bongattua siellä yleisön joukosta ainakin pariin kertaan. Paitsi tuo 2004 keikka, on vuoden 2011 uudenvuoden aatonaaton Negativen keikka jäänyt erityisesti mieleen Pakkahuoneelta. Jonnella oli ollut raskas vuosi, hänelle tehty umpisuolen leikkaus ei ollut mennyt odotetusti vaan aiheuttanut komplikaatioita. Tästä syystä kyseinen keikka oli aivan loppumetreille ennen keikkailtaa kiikun kaakun, että joudutaanko se perumaan. Keikka toteutui ja on ollut ehdottomasti tunteikkain Negativen keikka koskaan. Jonne kiitti häntä hoitaneita, ja Still Alive -biisi sai aivan uudenlaisen merkityksen sinä iltana. Olikohan kuivaa silmänurkkaa... Vuosien varrella olen kaikki Negativen pojat tavannut totta kai useammankin kerran, mutta nyt kun meille monelle niin rakas Sir Christus eli Jukka Mikkonen on poissa, niin muistan sen kerran, kun erään toisen keikan jälkeen sattumalta törmäsin Jukkaan Klubilla. Tulen aina muistamaan hänet sellaisena ujona kaverina, joka oli selkeästi hämmentynyt ympärillään pyörivästä tyttöjoukosta ja huomiosta. Silloin hän kirjoitti nimmarin myöskin itävaltalaiselle ystävälleni, terveisten kera. Hieno persoona hän oli. Keväällä 2007 olin Pakkahuoneella kaupungin ja Aamulehden järjestämässä, päihteettömässä koulujenpäätöstapahtumassa teini-ikäisen kaverini kanssa. Kyseiseen tapahtumaan oli saatu erittäin nimekkäät esiintyjät, minkä vuoksi sinne sitten kerääntyikin porukkaa hyvin todennäköisesti vähän liikaa Pakkahuoneen todelliseen kapasiteettiin nähden. Tästähän seurasi yksinkertaisesti se, että raitis ilma alkoi illan mittaan salista loppua, ja Uniklubin esiintyessä ensin alkoi kaverini voida huonosti ja hänet talutettiin sivummalle toipumaan. Jonkin ajan päästä myöskin itse tunsin, että alkaa pyörryttää. Minut autettiin niinikään ihan ulos asti saamaan happea. Yllättäen minut olikin tuotu pihalla aivan Uniklubin keikkabussin viereen, ja laulaja Jussihan se sitten huolestuneena tulikin kyselemään minulta, että onko huono olo. Olin mennyt kuulemma huulia myöten aivan valkoiseksi, minulle kerrottiin jälkeenpäin, mutta lopulta kaikki oli taas ihan ok ja me molemmat tytöt tolpillamme. Tapahtuman päätyttyä ja ollessamme kotiin lähdössä, bongasimme Jussin vielä uudelleen ja pyysimme nimmareita. Hän oli selkeästi helpottunut nähdessään meidät jälleen parempivointisina. Hän on hyvin sympaattinen ja ystävällinen kaveri tavatessa. Pakkahuoneella ja Klubilla on koettu paljon ja varmasti tullaan kokemaan jatkossakin. Olen näin keski-ikään ehtineenä nähnyt jos jonkinlaista keikkapaikkaa pitkin poikin Suomea, mutta Pakkahuone on mielestäni keikkatilana yksi ihan parhaista. Keikoilla käyminen on minulle elämässä voimaa ja energiaa antavaa. Toivottavasti Tullikamarilla keikat ja meno jatkuu tulevaisuudessakin!” Anne Pajunen ”Asuimme vuodesta 1947 vuoteen 1964 asti Pinninkadun ja Itsenäisyydenkadun kulmassa n.s. Naarvalan talossa osoitteessa Pinninkatu 44. Tullikamari ja koko Tullin alue oli samoilla kulmilla kasvaneiden porukoiden reviiriä. Tullikamarin edessä, itäpuolella, oli pitkä lastaussilta, jossa oli päivisin vilkas liikenne, mutta iltaisin, kun liikennettä ei ollut ja autoja oli muutenkin vähän, se oli hyvä höntsypelipaikka, sillä siinä oli asvalttia, jota ei ei ollut monessa paikassa. Meitä oli 10–12 jaettuna eri joukkueiksi ja taistelu voitosta oli hurjaa. Joskus nähtiin mukana myös Räshid Hakimsan , Ilveksen pelaaja, joka asui Kaivokadulla. Hän oli hieman vanhempi meitä muita, mutta ei se menoa haitannut, häntä taklattiin samoin kuin muitakin. Mukana oli myös Virtasen Mane , joka pelasi ainakin Koo-Veen A-junioreihin asti. Sakari Haukka oli porukassa ja Merosen Eero , joka sitten pisti pystyyn ravintola Coussiccan. Kesällä pelattiin jalista Tulliaukiolla, jolla oli ensin vain HMT:n varasto, nykyisin ravintola Telakka, jonka jatkoksi sitten rakennettiin kuorma-autoilijoiden tilauskeskus ja huoltoasema. Viisikymmenluvun loppupuolella kävin sitten muutaman kerran Tullikamarilla noutamassa nuotteja, jotka englantilainen ystäväni lähetti. Niistä piti maksaa pieni tullausmaksu. Nuotit olivat Suomesta vaikeasti saatavia sovituksia tanssiorkesterille. Osa niistä on vieläkin käytössä nostalgiahengessä mm. Seminola-orkesterilla. Itse olen soittanut tanssikeikoilla Pakkahuoneella ja ollut mukana järjestämässä puhallinorkesterikonsertteja. Salin vuokra on nykyään niin kova, että ei sinne ole mahdollisuuksia järjestää konsertteja harrastelijapohjalta.” Matti Prepula ”Kun Tullikamarin kiinteistö siirtyi kaupungin kulttuuritoimen alaisuuteen, aloin minä kaupungin puolelta yhdessä Temu ry:n. Jazzkerho Breakin ja Tampereen Folkyhdistyksen kanssa suunnitella talon tulevaa toimintaa. Toiminta käynnistyi 1988 kaupungin kulttuuritoimen alaisena Tullikamarin kulttuurikeskuksena, jonka toiminnanjohtajana tuolloin aloitin. Pakkahuoneen osalta sen käyttö oli suoraan kulttuuritoimen alaista. Klubin toiminta annettiin edellä mainittujen musiikkiyhdistysten perustamalle Rytmiravintola Oy:lle vuokrasopimuksella, jonka ehtoihin kuului järjestää vähintään kolmena iltana viikossa elävän musiikin esityksiä tai muuta esitystoimintaa. Pakkahuoneen varustelua kehitettiin pikkuhiljaa täyttämään parhaalla mahdollisella tavalla erilaisten toimintojen tarpeita. Pakkahuoneen osalta tehtiin aivan alkuvaiheessa suuri saneeraus. Siinä alakertaan rakennettiin narikka- ja WC-tilat. Samalla sisäänkäynti muuttui rautatieaseman puoleiselle sivustalle. Pakkahuoneen käyttö oli alusta alkaen vilkasta. Omien tilaisuuksien lisäksi ulospäin vuokratuissa tapahtumissa etusijalle asetettiin kulttuuritilaisuudet, mutta hyvin paljon tilaa käyttivät myös yritykset. Kuriositeettina mainittakoon, että aloitin tiloissa ns. varttuneitten jokaviikkoiset "Päivähypyt" aina elävän orkesterin vauhdittamina. Hyppyjä järjestetään siellä edelleen. Luontevasti talon kolmanteen kerrokseen tulivat toimistotilat Tampereen Musiikkijuhlille, Tampereen Elokuvajuhlille ja Teatterikesälle. Kaikki luetellut festivaalit käyttivät aina Pakkahuoneen tiloja tapahtumissaan. Rytmiravintola Oy:n ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin, Klubin toimintaa tuli hoitamaan Aleksin Ravintolat Saara Sinivuoren johdolla samanlaisen sopimuksen mukaisesti, joka oli ollut myös Rytmiravintola Oy:llä Muutama vuosi sitten Tullikamarin toiminta siirtyi Tampereen kulttuuritoimelta Tero Viikarin Kulttuurikamarille. Mainittakoon vielä se, että otin aikoinaan Tero Viikarin suorittamaan siviilipalvelua Pakkahuoneelle.” Ilmo Korhonen , Tullikamarin kulttuurikeskuksen toiminnanjohtaja 1988-98 ”Ensimmäinen kokemukseni Tullikamarilta oli 1980-luvun alussa, kun se oli hetken keskitysleiri. Siellä meni Schindlerin lista -näytelmä ja isäni vei katsomaan. En ikinä unohda kohtausta, kun upseeri hiipi toiseen päähän ja kaikki seurasivat toista päätyä. Kun konekivääri yhtäkkiä pamahteli, kaikilla melkein pääsi housuun. Sen jälkeen terassilla tutustuin paikkaan kuunnellen mitä ja ketä milloinkin. Satoja muistoja tuli, kun olin töissä Pakkiksella järjestäjänä. Salainen bäkkäritoimistomme kasibaari näki monen monta artistia. Kaikki halukkaat eivät sinne edes päässeet sohvalle löhöämään. Thin Lizzyn keikalla minut kutsuttiin perinteiselle lounaalle ennen keikkaa. Useina öinä lopetellessani töitä kapusin Klubin esiintyjien ja bändäreitten yli bäkkärillä, koska sieltä oli poistuttava kun hälyt päälle laitoin.” Tihve Honkanen