Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaalla ei todettu maanantaina yhtään uutta koronavirustartuntaa – Kyseessä kolmas peräkkäinen päivä ilman todettuja tartuntoja

Pirkanmaalla ei todettu maanantaina yhtään uutta koronavirustartuntaa. Tampereen yliopistollinen sairaala (TAYS) tiedotti asiasta tiistaina aamulla. Kyseessä on kolmas peräkkäinen päivä ilman todettuja uusia koronavirustartuntoja. Pirkanmaan todettujen tartuntojen määrä on pysynyt viime päivinä lähes olemattomina, kun niitä on ollut päivätasolla nollasta yhteen. Esimerkiksi maanantaina Tampereen yliopistollinen sairaala (TAYS) kertoi, että koko viime viikonlopun aikana tehdystä, noin tuhannesta testistä yksi oli positiivinen. Ensimmäinen tartunta todettiin Pirkanmaalla 5. maaliskuuta. Tiistaihin 19. toukokuuta mennessä todettuja tartuntoja on 235 kappaletta. Taysin erityisvastuualueella koronavirukseen on kuollut kolme ihmistä. Määrä on selkeästi alhaisempi kuin kuin muiden sairaanhoitopiirien alueilla. Taysin infektio-osaston osastonylilääkäri Jaana Syrjänen kertoi Aamulehdelle huhtikuun loppupuolella, että uusien tartuntojen huippu oli Pirkanmaalla maalis–huhtikuun vaihteessa, ja tämän jälkeen ne ovat olleet laskussa. Todettujen tartuntojen määrä laskussa Eilen maanantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi, että koko maassa todettiin 33 uutta koronavirustartuntaa. Tautiin kuolleiden määrä nousi edellisen päivän tilastoihin verrattuna kahdella. Suomessa on ilmennyt THL:n tietojen mukaan yksi uusi koronaviruksesta johtuva kuolemantapaus. Se on tilastoitu Hyksin eli Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueelle. Suomessa yhteensä 301 ihmistä on kuollut koronaviruksen vuoksi. Taysin erityisvastuualueella sairaalahoidossa on THL:n mukaan vain kolme ihmistä. Kaksi heistä on osastohoidossa ja yksi tehohoidossa. Kaikkiaan Suomessa koronavirukseen on sairastunut 6 380 ihmistä ja koronavirukseen liittyviä kuolemia on todettu yhteensä 300. THL:n alustavan arvion mukaan taudista toipuneita on ainakin 5 000.