Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Uudessa lastensairaalassa olemme saaneet hyvää hoitoa - miksi näistä kokemuksista ei puhuta?

Uusi lastensairaala Helsingin Meilahdessa on ollut mediamyrskyn keskiössä viime viikot. Rapaa on tullut mennen, tullen ja palatessa ja sekä ovista että ikkunoista ja kattojen elementeistä. Keskustelussa on annettu ihan liian vähän palstatilaa niille tuhansille potilaille ja potilaiden vanhemmille, joilla on kyseisestä paikasta hyviä ja jopa erittäin hyviä kokemuksia. Lapsemme sairastui kolme vuotta sitten erittäin vaikeaan ja harvinaiseen JMML-tyypin leukemiaan. Ainoa mahdollinen hoito oli kantasolusiirto. Niitä on tähän mennessä tehty kaksi, sillä syöpä uusiutui kun siirrosta oli kulunut yhdeksän kuukautta. Olemme viettäneet lastenklinikalla, kolmiosairaalassa, Jorvissa ja uudessa lastensairaalassa yli 300 vuorokautta. Matka jatkuu. Tätä kirjoittaessani on vaimoni ja lapseni ovat fotofereesihoidossa uudessa lastensairaalassa. Asiakaskokemukselle annamme arvosanaksi täydet kymmenen pistettä. Enempää ja parempaa palvelua emme olisi voineet kuvitella saavamme. Pitkien eristysjaksojen aikana hoitohenkilökuntaa osastolla riitti ja meitä vanhempia jopa kehotettiin menemään välillä syömään tai ulkoilemaan, jotta vireystila säilyisi järkevällä tasolla. Rakas lapsemme sai asiantuntevaa hoitoa erittäin hankalissa tilanteissa ja silti vielä runsaasti myötätuntoakin. Osastolla oli varmasti hetkittäin kiire, mutta hoito ei vaarantunut missään vaiheessa. Saimme mennen tullen ja palatessa sitä maailmankuulua ja kaikilla mittareilla mitattuna parasta hoitoa, josta tutkimukset maailmallakin kertovat. Saamastamme hoidosta suurenmoinen kiitos kaikille, uudessa lastensairaalassa suurella sydämellä työtään tekeville, ihmisille. Te todellakin teette työtä jolla on tarkoitus! Uusi sairaala on tuonut potilashuoneisiin kaivattua avaruutta, parkkipaikat omaisille, upeat sosiaalitilat ja ne paljon kaivatut sängyt myös mukana hoidoissa oleville vanhemmille. Tuntuu uskomattomalta lukea tarinoita, joita en oman kokemukseni pohjalta tunnista. Keskustelu ja kehitys ovat aina kannatettavia, mutta tuodaan sitten keskusteluun kaikenlaiset kokemukset.